Joan on erittäin älykäs, kaunis nainen ja uhrautuva vaimo. Hänen aviomiehensä lukeutuu niihin, jotka luulevat omistavansa maailman, mutta eivät todellisuudessa osaa edes huolehtia itsestään. Brittiläinen draama vuodelta 2018.
Abbeyn deitti ei eräänä iltana saavu ollenkaan treffeille, joten hän päättää avautua kirjeeseen, jonka hän lähettää pullopostilla merelle. Kuukausien jälkeen mies kalastaa sen esiin ja ottaa yhteyttä. Amerikkalainen romanttinen draama vuodelta 2019.
Auto-onnettomuus vie Paigen koomaan. Kun hän herää muistinsa menettäneenä, hänen miehensä on hurmattava hänet uudelleen. Amerikkalainen romanttinen draama vuodelta 2012.
Varakkaalla Charliella on vaikeuksia sopeutua uuteen lukioon. Mutta pian Charlien hurmaava rehellisyys nostaa hänet maineeseen koulun psykiatrina, jolta voi pyytää neuvoja ja ehkä myös pillereitä. Amerikkalainen romanttinen komedia vuodelta 2007.
Prinsessa Victoria nousee muutaman kuukauden sisään 18 vuoden syntymäpäivästään valtaistuimelle edesmenneen kuningas Vilhelm IV:n sisarentyttärenä. Amerikkalainen draama vuodelta 2009.
Tämä liikuttava kertomus kuvaa lähiössä asuvaa kiihkeää nuortaparia, joka päättää vaarantaa kaiken unelmiensa toteuttamiseksi. He haluavat murtautua ulos tavallisuuden muotista. Amerikkalainen draama vuodelta 2008.
Kolme tarinaa eri aikakausilla elävistä naisista, joilla kaikilla on yhteys kirjailija Virginia Woolfin elämään ja kirjoihin. Amerikkalainen draama vuodelta 2007.
Joan on erittäin älykäs, kaunis nainen ja uhrautuva vaimo. Hänen aviomiehensä lukeutuu niihin, jotka luulevat omistavansa maailman, mutta eivät todellisuudessa osaa edes huolehtia itsestään. Brittiläinen draama vuodelta 2018.
Poliisi pysäyttää pienestä liikerikkomuksesta ensimmäisillä treffeillään olevan mustan miehen ja naisen. Tilanteen mutkistuessa mies tappaa itsepuolustuksena poliisin ja pari joutuu pakenemaan. Amerikkalainen draama vuodelta 2019.
Tositapahtumiin perustuva komedia mallikansalaisesta Steven Russelista, jonka radikaalilla elämänmuutoksella on hintansa. Ranskalainen/amerikkalainen komedia vuodelta 2009.
Talvella 1952 Iso-Britannian viranomaiset vastaanottivat ilmoituksen asuntomurrosta ja menivät matemaatikko, kryptoanalyytikko ja sotasankari Alan Turingin kotiin tutkimaan tapausta. Viranomaiset päätyivät pidättämään itse Turingin epäiltynä ”törkeästä säädyttömyydestä”. Syyte homoseksuaalisesta kanssakäymisestä johti tuomioon, joka lopulta mursi Turingin. Brittilainen trilleri vuodelta 2014.