Katherine on talk show -isäntä, jota huolettaa laskevat katsojaluvut ja nuoremmat kilpailijat. Lisäksi häntä kutsutaan naisvihaajaksi, joten hän palkkaa shown käsikirjoittajaksi Mollyn. Amerikkalainen komedia vuodelta 2019.
Yhdessä vuoden parhaat arviot saaneessa elokuvassa hemmoteltu lemmikkihiiri Roddy St. James uskoo, että viimeinkin elämässä on kaikki mallillaan kunnes hän kirjaimellisesti huuhtoutuu toimintaa kuhisevaan alamaailmaan. Amerikkalainen perhe-elokuvat vuodelta 2006.
Yksin kotiplaneetallaan, kaukana muusta maailmasta varttunut Ratchet on lajinsa viimeinen - toisinaan jopa turhan uhkarohkea ”Lombax” ja taskukokoinen älyrobotti Clank tehokaksikon aivot. Amerikkalainen animaatio vuodelta 2016.
Kun kalifornialaistyttö Susan Murphy saa hääpäivänään niskaansa yllättäen täynnä avaruusmönjää olevan meteorin, hänestä tulee 15 metriä pitkä. Amerikkalainen perhe-elokuvat vuodelta 2009.
Alex-leijona, Marty-seepra, Melman-kirahvi ja Gloria-virtahepo ovat viettäneet koko elämänsä mukavissa oloissa eläintarhassa säännöllisillä ruoka-ajoilla hemmoteltuina ja ihailevien vierailijoiden palvomina. Amerikkalainen animaatio vuodelta 2005.
Barbie esittää taas Merliahia, surffaavaa sankaria, joka on myös merenneitoprinsessa. Tässä meriseikkailussa hän oppii, että mikä tahansa on mahdollista, jos on oma itsensä. Amerikkalainen seikkailu vuodelta 2011.
Kun pesukarhuveijari RJ jää kiinni vohkittuaan Vincent-karhun herkkuvuoren – talviunen päättymisen juhlintaan tarkoitetun roskaruokavaraston – se tulee henkensä pitimiksi luvanneeksi mahdottomia. Amerikkalainen animaatio vuodelta 2006.
Yhdessä vuoden parhaat arviot saaneessa elokuvassa hemmoteltu lemmikkihiiri Roddy St. James uskoo, että viimeinkin elämässä on kaikki mallillaan kunnes hän kirjaimellisesti huuhtoutuu toimintaa kuhisevaan alamaailmaan. Amerikkalainen perhe-elokuvat vuodelta 2006.
Neljän nuoren löytämä vanha konsoli sisältää ikivanhan pelin – Jumanji. Heidän täytyy selvittää, mitä Alan Parrish jätti taakseen 20 vuotta sitten – muuten he jäävät jumiin pelin sisälle. Amerikkalainen toiminta vuodelta 2017.
Katherine on talk show -isäntä, jota huolettaa laskevat katsojaluvut ja nuoremmat kilpailijat. Lisäksi häntä kutsutaan naisvihaajaksi, joten hän palkkaa shown käsikirjoittajaksi Mollyn. Amerikkalainen komedia vuodelta 2019.
Broadway-näytelmän näyttelijöiden kesken muodostuu monimutkainen rakkausdraama. Mukaan sotkeutuvat ohjaaja, hänen entinen rakastajansa, ohjaajan vaimo sekä vaimon entinen rakastaja. Amerikkalainen komedia vuodelta 2015.