Sir Richard McCreadien vaateimperiumi on kriisissä samaan aikaan, kun hän juhlii 60-vuotissyntymäpäiviään Kreikan saarella. Brittiläinen komedia vuodelta 2019.
Tarina kahdesta miehestä, jotka työskentelevät autismilasten kanssa. Erityislaatuinen yhteistyö erikoisten persoonallisuuksien kera. Ranskalainen draama vuodelta 2019.
Formulalegenda Ronnie Petersonin elämä päättyi väkivaltaiseen kolariin vuonna 1978, mikä järkytti koko maailmaa. Ruotsalainen dokumentti vuodelta 2017.
Roger on kulkukoira, joka asuu Robo Cityssä. Eräänä päivänä Roger ja elegentti, hemmoteltu lemmikkikissa Belle joutuvat keskelle kaaosta robottien vallattua heidän kotikaupunkinsa. Brittiläinen seikkailu vuodelta 2019.
Näyttelijä Sonja Wigert eli Tukholmassa toisen maailmansodan aikoihin. Häneen kiinnitti huomionsa natsiupseeri Josef Terboven, jolloin Ruotsin tiedustelupalvelu värväsi Wigertin vakoojakseen. Norjalainen trilleri vuodelta 2019.
Deaktivoitu naispuolinen kyborgi herää henkiin, muttei muista enää mitään edellisestä elämästään ja lähtee selvittämään kuka hän on. Amerikkalainen toiminta vuodelta 2019.
12-vuotiaat Max, Thor ja Lucas päättävät lintsata koulusta, koska haluavat oppia suutelemisen salat ennen pussausbileitä. Seurauksena on sarja eeppisen huonoja valintoja. Amerikkalainen komedia vuodelta 2019.
Tosielämään pohjaava elokuva countrylaulajien Patsy Clinen ja Loretta Lynnin välisestä ystävyydesta sekä seikkailuista 1960-luvun musiikkimaailmassa. Amerikkalainen draama vuodelta 2019.
Tarina kahdesta miehestä, jotka työskentelevät autismilasten kanssa. Erityislaatuinen yhteistyö erikoisten persoonallisuuksien kera. Ranskalainen draama vuodelta 2019.
Satiiri toisesta maailmansodasta seuraa yksinäisen saksalaispojan järkytystä, kun hän huomaa, että hänen äitinsä piilottelee juutalaistyttöä heidän talossaan. Amerikkalainen draamakomedia vuodelta 2019.
Kaksitoista ihmistä heitetään keskelle karmivaa peliä, kun heidät kidnapataan ja päästetään vapaaksi, jotta ryhmä eliitin jäseniä pääsee jahtaamaan heitä huvin ja urheilun vuoksi. Amerikkalainen trilleri vuodelta 2020.
Oxfordin sanakirjaa valmistellessa komitea huomaa, että tri W.C. Minor on ilmoittanut yli 10 000 sanaa. Kun komitea päättää kiittää miestä, paljastuu järkyttävä totuus: Minor on tuomittu murhasta. Amerikkalainen draama vuodelta 2019.