Kukkakaupan omistaja osallistuu joulukukkakilpailuun voittaakseen rahapalkinnon, joka turvaisi hänen liikkeensä tulevaisuuden. Kilpailusta tulee vaikeaa, kun hän rakastuu yhteen kilpakumppaneistaan. Amerikkalainen romanttinen komedia vuodelta 2018.
Tracie ja Rick ovat eronneet, joten lapset juhlivat joulua aina yhden vanhemman luona vuorollaan. Mutta tänä talvena lapsilla on yksi toive - että joulua vietettäisiin yhdessä. Amerikkalainen romanttinen komedia vuodelta 2018.
Nainen joka ei ole koskaan tavannut isäänsä saa kolme päivää ennen joulua vihjeen siitä, missä hän mahdollisesti asuu. Amerikkalainen romanttinen jouluelokuva vuodelta 2016.
Belle aikoo myydä talon asiakkaalleen, mutta pian heidän välilleen syntyy tunteita. Tosin tilanne monimutkaistuu entisestään, kun Bellen pitkäaikainen kosija saapuu. Amerikkalainen romanttinen draama vuodelta 2014.
Carly-prinsessa on töissä laskettelukeskuksessa naamioituneena tavalliseksi kansalaiseksi. Joulujuhlien suunnittelussa hän saa avukseen omistajan mukavan veljen, Jessen. Amerikkalainen draama vuodelta 2019.
Jessica on kiireinen asianajaja, joka saa kuulla, että hänen vanhempiensa talo on myyty. Joulusählinkien keskellä hän alkaa selvittää, miten hän voisi ostaa sen takaisin. Amerikkalainen komedia vuodelta 2009.
Nainen tarvitsee ihmeen pelastaakseen perheensä maatilan ja isänsä perinnön ennen kuin joulunvietto voi alkaa. Amerikkalainen romanttinen draama vuodelta 2019.
Vaikka Megan ja hänen siskonsa ovat hyvin erilaisia, niin he aina kokoontuvat yhteen vanhempiensa luo. Mutta tämä jouluperinne on uhattuna, koska vanhemmat ovat päättäneet myydä talon pois. Amerikkalainen draama vuodelta 2018.
Kukkakaupan omistaja osallistuu joulukukkakilpailuun voittaakseen rahapalkinnon, joka turvaisi hänen liikkeensä tulevaisuuden. Kilpailusta tulee vaikeaa, kun hän rakastuu yhteen kilpakumppaneistaan. Amerikkalainen romanttinen komedia vuodelta 2018.
Lesken tytär kirjoittaa joulupukille ja toivoo, että hänen äitinsä löytäisi rakkauden. Kun aloitteleva kirjoittaja saa kirjeen, hän inspiroituu ja uusi romanssi alkaa. Amerikkalainen romanttinen komedia vuodelta 2016.
Kun pikkukaupungin yritteliäs leipuri Emily saa omatekoisen joulukalenterin salaiselta ihailijalta, paikalliset haluavat kiihkeästi selvittää lähettäjän henkilöllisyyden. Amerikkalainen draama vuodelta 2017.
Jillian on poliittinen konsultti, joka spinnaa lähes aiheen kuin aiheen työnantajansa hyväksi, mutta hän joutuu tukalaan paikkaan tehdessään töitä poikaystävänsä vaalikampanjassa. Amerikkalainen komedia vuodelta 2018.