Nicolas Cage esittää tässä kalliissa toimintaelokuvassa huippusotilasta, joka on kärsinyt saamansa vankeusrangaistuksen... Amerikkalainen toiminta vuodelta 1997.
Aikuiseksi varttuva Thor aikoo todistaa miehuutensa löytämällä maagisen miekan, jonka sanotaan antavan käyttäjälleen ennennäkemättömät voimat. Amerikkalainen animaatio vuodelta 2011.
Kun geenimanipulaation avulla yli-inhimillisiä voimia saanut anarkisti Brixton saa haltuunsa biologisen aseen, joka uhkaa koko ihmiskunnan kohtaloa, Hobbsin ja Shaw'n on yhdistettävä voimansa. Amerikkalainen toiminta vuodelta 2019.
Agentit Jay ja Kay yhdistävät voimansa taistelussa vaarallisia konnia vastaan galaksin menestyneimmässä scifi-komediassa. Amerikkalainen toiminta vuodelta 1997.
Rutiinitehtävällä oleva Agentti J saa vihiä Serleena-nimisen avaruushirviön pirullisesta suunnitelmasta. Seksikkääksi alusvaatemalliksi naamioitunut Serleena on uhka koko maailmankaikkeudelle. Amerikkalainen toiminta vuodelta 2002.
Elokuvassa Men in Black III agentit J ja K palaavat... ajassa taaksepäin! Palveltuaan 15 vuoden rupeaman erikoisyksikkönsä riveissä J:n saa edelleen eniten ymmälleen hänen ironinen työparinsa. Amerikalainen toiminta vuodelta 2012.
Uudet MIB-agentit H ja M lähtevät riskialttiille tehtävälle pelastaakseen maailman alieneilta, jotka voivat muuttua keneksi tahansa, jopa toisiksi MIB-agenteiksi. Amerikkalainen toiminta vuodelta 2019.
Nicolas Cage esittää tässä kalliissa toimintaelokuvassa huippusotilasta, joka on kärsinyt saamansa vankeusrangaistuksen... Amerikkalainen toiminta vuodelta 1997.
Kaksi upseeria Napoleonin armeijasta ottavat väkivaltaisesti yhteen. Brutaalit kaksintaistelut jatkuvat viidentoista vuoden ajan. Brittiläinen draama vuodelta 1977.
Uudet enkelit ovat neuvokkaimpia, urheimpia ja parhaiten koulutettuja naisia maailman eri kolkista. Enkelit yrittävät Bosleyn ohjauksessa estää mullistavan teknologian muuttamisen aseeksi. Amerikkalianen toiminta vuodelta 2019.