Järisyttäviin tositapahtumiin perustuva elokuva kertoo brittiläisen tiedusteluasiantuntijan Katharine Gunin riipaisevan tarinan. Gun käsittelee työkseen salaisia asiakirjoja. Brittiläinen draama vuodelta 2019.
Opiskeluaikaisesta yhden illan jutusta on kulunut kaksitoista vuotta, kun Lainey ja Jake tapaavat sattumalta ja toteavat, että heillä on sama ongelma: kumpikaan ei ole kyennyt kestävään parisuhteeseen. Amerikkalainen komedia vuodelta 2015.
Dave Spritz on mies uransa huipulla. Hän on paikalliskanavalta tuttu säämies, jota kosiskellaan valtakunnan ykkösohjelmaan. Mutta samalla kun onni hymyilee ammatillisesti, Daven elämä rakoilee pahan kerran siviilissä. Amerikkalainen draamakomedia vuodelta 2005.
Halla on viisikymppinen kaupunkilaisnainen. Voiko tämä kuoronjohtaja todella olla Islannin taloutta ja energiapolitiikkaa vastaan hyökkäyksiä tekevä ekoterroristi, nainen sotajalalla? Islantilainen draama vuodelta 2018.
Amerikkalainen pariskunta lomailee Marokossa. Yhtäkkiä naiseen osuu kiväärin luoti. Seurauksena on yllättävä ketjureaktio, joka yhdistää ihmisiä kolmella eri mantereella. Ranskalainen draama vuodelta 2006.
Meryl Streep esittää Oscarin arvoisesti Britannian ensimmäistä naispuolista pääministeriä Margaret Thatcheria, joka lukeutuu 1900-luvun kuuluisimpiin ja vaikutusvaltaisimpiin naisiin. Brittiläinen draama vuodelta 2011.
Maggie muuttaa poikansa Oliverin kanssa sotavetenaarin naapuriin. Oliver ystävystyy naapurin kanssa, kun hän lentää ulos koulusta ja tutustuu tämän railakkaasiin tapoihin. Amerikkalainen komedia vuodelta 2014.
Järisyttäviin tositapahtumiin perustuva elokuva kertoo brittiläisen tiedusteluasiantuntijan Katharine Gunin riipaisevan tarinan. Gun käsittelee työkseen salaisia asiakirjoja. Brittiläinen draama vuodelta 2019.
Freddie Quell on toisen maailmansodan kauhujen rikki repimä veteraani, jonka elämälle nimeämätön uskonlahko, ja ennen kaikkea sen karismaattinen johtaja Lancaster Dodd, tarjoavat uuden suunnan. Amerikkalainen draama vuodelta 2012.
Perustuu tositarinaan Billy Beanesta, lupaavasta baseball-tähdestä, joka huomattuaan ettei pystykään täyttämään häneen kohdistuvia odotuksia kentällä, kohdistaa kaiken tarmonsa valmennuspuolelle. Amerikkalainen draama vuodelta 2011.
Ulkoisesti täydellisessä yhteisössä, josta puuttuu sota, kärsimys ja eroavaisuudet, nuori poika valitaan oppimaan ulkomaailman nautinnoista ja kärsimyksistä. Amerikkalainen scifi vuodelta 2014.