Kaveriporukka jättää pienen teollisuuskaupungin taakseen sotiakseen Vietnamissa. Ketkä selviävät, ketkä palaavat kotiin ja keistä tulee hulluja? Draama vuodelta 1978.
Tarina englantilaisesta prinsessasta, joka joutui 15-vuotiaana naimisiin tanskan kuninkaan Christian VII kanssa. Tarina saa äkkinäisen käännöksen kun kuninkaan viehättävä psykiatri saapuu linnalle. Tanskalainen draama vuodelta 2012.
25-vuotiaalle Sebastianin elämässä kaikki pyörii ulkonäön ympärillä. Kun ulkoisesti hänellä tuntuu menevän parhaiten, joutuu hän yllättäen auto-onnettomuuteen, jonka seurauksena hän menettää näkönsä. Ruotsalainen draama vuodelta 2013.
Kun lähiöäiti Agnes innostuu ratkaisemaan palapelejä, hän löytää kokonaan uuden maailman, joka muuttaa hänen elämäänsä ennennäkemin tavoin. Amerikkalainen draama vuodelta 2018.
Ben palaa yllättäen kotiin jouluaattoaamuna. Vaikka hänen äitinsä Holly on helpottunut ja riemuissaan, tietää hän Benillä olevan ongelmia, jotka vaikuttavat koko perheeseen. Amerikkalainen draama vuodelta 2018.
Tessa Young on 18-vuotias college-opiskelija, jolla on kiltti poikaystävä. Hänen elämänsä kulkee suunnitelmien mukaisesti, kunnes hän tapaa röyhkeän ja töykeän Hardinin, joka sekoittaa pakan. Amerikkalainen draama vuodelta 2019.
Jakob Petersen on omistanut elämänsä Intian katulasten auttamiselle. Kun lastenkoti uhataan sulkea rahasyistä, tanskalainen liikemies Jørgen on valmis lahjoittamaan lastenkodille suuren summan rahaa. Tanskalainen draama vuodelta 2006.
Kaveriporukka jättää pienen teollisuuskaupungin taakseen sotiakseen Vietnamissa. Ketkä selviävät, ketkä palaavat kotiin ja keistä tulee hulluja? Draama vuodelta 1978.
Aniara on Marsiin matkalla oleva avaruusalus, joka törmää asteroidiin muuttaen aluksen kurssia. Matkustajat joutuvat elämään ajelehtien ympäri avaruutta, mikä ajaa jotkut heistä hulluuden partaalle. Ruotsalainen scifi vuodelta 2018.
Cher on 15-vuotias lukiolainen, joka rakastaa shoppailua, nauttii täydellisestä sosiaalisesta elämästä ja löytää kaikille ystävilleen pareja.... mutta ei kannata kysyä, ketä hän itse deittailee! Amerikkalainen romanttinen komedia vuodelta 1995.