Mies, nainen ja kummitus - tässä tämän kolmiodraaman ainekset. Milloin mies voi sanoa selvinneensä vaimonsa kuolemasta? Löydettyään uuden tyttöystävän? Amerikkalainen komedia vuodelta 2008.
Kun Yi löytää nuoren jetin kotitalonsa katolta, hän ja hänen ystävänsä antavat otukselle nimeksi Everest ja he lähtevät yhdessä jännittävälle seikkailulle. Amerikkalainen animaatio vuodelta 2019.
Klara on nuori vasikka, joka unelmoi tähteydestä. Eräänä päivänä hän saa kirjeen isältään Mosk-sonnilta, jota ei ole nähnyt vuosikausiin. Mosk pyytää hänet kesällä vierailulle tilalleen Karjamäelle. Norjalainen animaatio vuodelta 2018.
Huijarikaverukset Tulio ja Miguel saavat käsiinsä kartan, joka johdattaa heidät El Doradon kultakaupunkiin. Amerikkalainen perhe-elokuva vuodelta 2000.
Itsensä hieman ulkopuoliseksi tunteva etana nimeltä Turbo ottaa vastaan kaikkien aikojen haasteen tehdäkseen unelmistaan totta apunaan katu-uskottava etanajengi ja uudet ihmisystävänsä. Amerikkalainen animaatio vuodelta 2013.
Kolmetoista vuotta sitten vallanhimoinen kenraali Zhong valloitti planeetta Banan tuhoten sen samalla lähestulkoon täysin atomeiksi. Nyt Spark ystäviensä Chunkin ja Vixin kanssa saa kuulla Zhongin salaisesta jatkosuunnitelmasta valloittaa koko universumi valjastamalla puolelleen muinaisen hirviö Krakenin. Amerikkalainen animaatio vuodelta 2017.
Yksin kotiplaneetallaan, kaukana muusta maailmasta varttunut Ratchet on lajinsa viimeinen - toisinaan jopa turhan uhkarohkea ”Lombax” ja taskukokoinen älyrobotti Clank tehokaksikon aivot. Amerikkalainen animaatio vuodelta 2016.
Max ja ystävät ovat täällä taas. Tällä kertaa Max lähtee maaseudulle, jossa hän kohtaa koiria vihaavia eläimiä. Max koittaa päästä peloistaan ylitse Rooster-nimisen koiran avustuksella. Amerikkalainen komedia vuodelta 2019.
Kun Yi löytää nuoren jetin kotitalonsa katolta, hän ja hänen ystävänsä antavat otukselle nimeksi Everest ja he lähtevät yhdessä jännittävälle seikkailulle. Amerikkalainen animaatio vuodelta 2019.
Anders, Kennet ja Steven olivat luokkakavereita Bromman lukiossa, jonne heitä tuli seuraamaan dokumentaristi. Nyt he ovat 38-vuotiaita, asuvat edelleen Brommassa, mutta täysin eri elämäntilanteissa. Ruotsalainen komedia vuodelta 2014.
Mies, nainen ja kummitus - tässä tämän kolmiodraaman ainekset. Milloin mies voi sanoa selvinneensä vaimonsa kuolemasta? Löydettyään uuden tyttöystävän? Amerikkalainen komedia vuodelta 2008.
Uhrattuaan vuosia elämästään perheelleen, Bernadette tuntee jälleen halun päästää luovuutensa valloilleen. Elämänmuutos vie hänet uskomattomalle matkalle kodin turvasta Antarktiksen jäisiin maisemiin. Amerikkalainen komedia vuodelta 2019.