Tv-tähti – joka asuu Sharon Taten naapurissa – ja hänen stuntmiehensä koittavat navigoida muuttuvassa Hollywoodissa. Vuosi on 1969, kulta-aika on pian ohitse ja Manson-perhe aiheuttaa häiriötä. Amerikkalainen draama vuodelta 2019.
Kahdeksan vuoden avioliiton jälkeen Joanna Kramer jättää miehensä Tedin ja 6-vuotiaan poikansa Billyn. Mutta hän rakastaa Billyä ja palaa 15 kuukautta myöhemmin saadakseen poikansa huoltajuuden. Amerikkalainen draama vuodelta 1979.

Kaikki Megasaki Cityn koirat on viety kaukaiselle saarelle, joka on täynnä jätettä. Kaksitoistavuotias Atari lähtee saarelle etsiäkseen kaivatun vahtikoiransa, Spotsin. Amerikkalainen animaatio vuodelta 2018.
Kaksi toisilleen vierasta ihmistä ovat jumissa New Yorkissa yön yli. Alun kohtelias tuttavuussuhde muuttuu pian syväksi luottamukseksi, kun yö täynnä seikkailuja pakottaa kaksikon kohtaamaan pelkonsa. Amerikkalainen komedia vuodelta 2014.
Downton Abbey muuttuu loisteliaaksi valkokangaselämykseksi, kun Crawleyn perhe ja heidän palveluskuntansa valmistautuvat elämänsä tärkeimpään hetkeen. Brittilainen draama vuodelta 2019.
Trond on eläkepäivillään muuttanut syrjäseudulle. Hän odottaa uuttavuotta 2000, jota hän aikoo juhlia aivan yksin. Hän tutustuu naapurin mieheen, joka onkin tuttu kesältä 1948 ja alkaa muistella. Norjalainen draama vuodelta 2019.
Tositarinan innoittama Oikeuden puolesta on sävähdyttävä ja sykähdyttävä elokuva, joka seuraa Ruth Bader Ginsburgin, tuoreen äidin ja asianajajan kamppailua miesten dominoimalla alalla. Amerikkalainen draama vuodelta 2018.
Tv-tähti – joka asuu Sharon Taten naapurissa – ja hänen stuntmiehensä koittavat navigoida muuttuvassa Hollywoodissa. Vuosi on 1969, kulta-aika on pian ohitse ja Manson-perhe aiheuttaa häiriötä. Amerikkalainen draama vuodelta 2019.
Noin vuonna 1969, toisilleen tuntemattomien joukko – monilla heistä jotain salattavaa – kohtaavat sattumalta hotellissa nimeltä El Royale. Yhden yön aikana kaikki paljastavat todellisen värinsä. Amerikkalainen draama vuodelta 2018.
Tosielämään pohjaava elokuva countrylaulajien Patsy Clinen ja Loretta Lynnin välisestä ystävyydesta sekä seikkailuista 1960-luvun musiikkimaailmassa. Amerikkalainen draama vuodelta 2019.