Nuori poika käynnistää vahingossa universumin vaarallisimpien metsästäjien paluun maapallolle. Ainoastaan sekalainen entisten sotilaiden ja hankalien tiedemiesten joukko voi estää ihmiskunnan tuhon. Amerikkalainen toiminta vuodelta 2018.
Nuori jalkapallotähti saa peruustettoman raiskaussyytteen. Todisteiden puutteesta huolimatta hänet tuomitaan ja NFL-unelma on karata käsistä kokonaan, mutta hän ei aio luovuttaa. Amerikkalainen draama vuodelta 2019.
Ryhmälle teinejä on kehittynyt mystisiä supervoimia ja heidät on luokiteltu hallituksen toimesta uhaksi. Aikuisväestön hylkääminä heidän on etsittävä pakopaikkaa, josta rakentaa uutta tulevaisuutta. Amerikkalainen scifi vuodelta 2018.
Bella on koira, joka joutuu eroon rakkaasta omistajastaan. Hän lähtee valtavan pitkälle matkalle läpi Coloradon luonnon löytääkseen tiensä takaisin kotiin. Amerikkalainen seikkailu vuodelta 2019.
Trond on eläkepäivillään muuttanut syrjäseudulle. Hän odottaa uuttavuotta 2000, jota hän aikoo juhlia aivan yksin. Hän tutustuu naapurin mieheen, joka onkin tuttu kesältä 1948 ja alkaa muistella. Norjalainen draama vuodelta 2019.
Prinsessa Odette järjestää musiikkikilpailun prinsessa Alisen syntymäpäivän kunniaksi – voittaja saa laulaa hänen suurissa syntymäpäiväjuhlissaan! Kuka voittaa musiikkikilpailun? Amerikkalainen animaatio vuodelta 2019.
Levy-yhtiöheppu Danny lähtee polttareihin pieneen kalastajakylään. Ei aikaakaan, kun hän saa Lontoosta toimeksiannon houkutella paikallisista kalastajista koostuvaa lauluyhtyettä asiakkaakseen. Brittilainen komedia vuodelta 2019.
Vuonna 1940 kaksi huvipuistoa kilpailevat keskenään: upea Gröna Lund, jolla on karuselleja lapsiperheille sekä Nöjesfältet, joka tarjoaa halpaa olutta, elävää musiikkia ja vähäpukeisia naisia. Ruotsalainen draama vuodelta 2019.
Nuori jalkapallotähti saa peruustettoman raiskaussyytteen. Todisteiden puutteesta huolimatta hänet tuomitaan ja NFL-unelma on karata käsistä kokonaan, mutta hän ei aio luovuttaa. Amerikkalainen draama vuodelta 2019.
Nuori aviopari ostaa kauniin talon ja ison tontin Napa Valleystä, mutta pian he huomaavat, että kaupat tehnyt mies ei suostu luopumaan talosta. Amerikkalainen trilleri vuodelta 2019.
Max törmää töissään Aurora-nimiseen yhtiöön, joka tarjoaa kuolemansairaille mahdollisuuden kuolla oman toiveen mukaisesti. Max on itse sairas ja alkaa pohtia tarjousta, muttei sano vaimolleen mitään. Tanskalainen draama vuodelta 2019.
Tuskallisesta erosta toipuva Paul osallistuu self-help-leirille, joka lupaa poistaa niin henkisen kuin fyysisen pahoinvoinnin - kirjaimellisesti. Amerikkalainen komedia vuodelta 2016.