Israelin kasvavat turvallisuushaasteet. Osa 2. Länsirannan osien liittämisen mahdollisesti aiheuttaman Palestiinan rintaman eskaloitumisen lisäksi Israelin armeijalla on myös muita vihollisia ja ongelmia. Vieraina Miri Eisin, Reuven Ben-Shalom ja Amir Oren. Toim. Jonathan Hessen.
Jätä vanhat virheet. Kaikki olemme tehneet erilaisia virheitä. Meidän ei kuitenkaan tulisi sallia vanhojen virheiden estää meitä etenemästä Jumalan suunnitelmassa.
Dokumentti kahden kaupungin suhteesta. Haag on kansainvälisen tuomioistuimen kaupunki. Oikeuden eteen on tuotu myös laillisesti perustettu juutalaisvaltio.
Riidasta sovintoon. Onko riitely arkipäivää, entäpä sovinnon tekeminen? Harjoittelu tekee mestarin, ja jopa mahdottomasta riidasta selviämme Jumalan kanssa.
Haastateltavana Erja Saari Kokkolasta. Erja menetti nuorena aviomiehensä syövän takia. Raskas menetys oli osaltaan vaikuttamassa hänen uskoontuloonsa 28 vuotiaana. Hän kokee saaneensa elää rikkasta elämää uskon ansiosta.
Israelin kasvavat turvallisuushaasteet. Osa 2. Länsirannan osien liittämisen mahdollisesti aiheuttaman Palestiinan rintaman eskaloitumisen lisäksi Israelin armeijalla on myös muita vihollisia ja ongelmia. Vieraina Miri Eisin, Reuven Ben-Shalom ja Amir Oren. Toim. Jonathan Hessen.
Jätä vanhat virheet. Kaikki olemme tehneet erilaisia virheitä. Meidän ei kuitenkaan tulisi sallia vanhojen virheiden estää meitä etenemästä Jumalan suunnitelmassa.
Dokumentti kahden kaupungin suhteesta. Haag on kansainvälisen tuomioistuimen kaupunki. Oikeuden eteen on tuotu myös laillisesti perustettu juutalaisvaltio.
Vieraana Tom Aspelin. Tom on kahdesti käynyt lähellä kuolemaa ja nähnyt hengenmaailman. Jumala on ihmeellisesti varjellut ja parantanut jopa parantumattomasta halvaantumisesta ja käyttänyt häntä väkevästi.
Kulje rukoillen. Taivaan isälle voi puhua milloin vain ja mistä asiasta tahansa. Lenni ja Luukas oppivat, että jos tarvitsee jotakin, sitä kannattaa pyytää.
Ylistystanssiseminaari - Roar of the Lion. Elävä Sana seurakunnassa pidettiin keväällä 2017 ylistystanssiseminaari, jossa oli aiheena Jumalan voima. Opettajina Miisu Piipari ja Petri Rantala. Tulkkina Markus Lastikka.
Jaksanko armon varassa?. Elämä saattaa olla joskus kuin kasa vastoinkäymisiä. Miten Raamattu lohduttaa vaikeuksissa olevia kristittyjä? Hebrealaiskirjeen luvussa 12 annetaan matkaeväitä tämän päivän haasteisiin.
Haastateltavana Ilkka Salminen. Evankeliumissa on Jumalan voima ja se palaa erityisesti seurakunnan emeritusjohtaja ja lähetyssaarnaaja Ilkka Salmisen sydämessä
Rauha myrskyssä. Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, suojaa ja varjelee kristityn ajatukset Jeesuksessa Kristuksessa. Uskoon liittyy erottamattomasti Jumalan rauha, epäuskoon puolestaan pelko.