Kolme parasta kaverusta ovat tilanteessa, joka on tuttu meille kaikille - siinä seurustelusuhteen vaiheessa, jossa täytyy päättää, mihin suuntaan suhde etenee. Amerikkalainen romanttinen komedia vuodelta 2014.
Wallacen ja Gromitin kotikylässä eletään odotuksen aikaa. Asukkaat jännittävät kenen rakkaudella kasvattama vihannes voittaa vuotuisen kilpailun himotusta jättivihanneksen tittelistä. Amerikkalainen animaatio vuodelta 2005.
Prinsessa Odette järjestää musiikkikilpailun prinsessa Alisen syntymäpäivän kunniaksi – voittaja saa laulaa hänen suurissa syntymäpäiväjuhlissaan! Kuka voittaa musiikkikilpailun? Amerikkalainen animaatio vuodelta 2019.
Elokuva vie meidät saarelle, jolla asuu yksinomaan onnellisia, lentotaidottomia lintuja - tai lähes yksinomaan. Amerikkalainen animaatio vuodelta 2016.
Uusi kansainvälinen kuuvalloitus on käynnissä. Antti ja Teuvo ovat norjalaisen kuuraketin rohkeita astronautteja. Mitä voisikaan mennä pieleen? Norjalainen lastenelokuva vuodelta 2018.
Viidakkojengin eläinasukkaat ovat ihmeissään ja kummissaan; miksi ihmiseläimistä on tullut niin uhkaavia ja vaarallisia ympäristölleen? Intialainen animaatio vuodelta 2012.
Noitatohtori Madeleine pelastaa vastasyntyneen Jackin asentamalla tämän rintaan käkikellon. Tikittävä ja kukkuva kello toimii tahdistimena, kunhan Jack vain ei rakastu. Ranska/Belgia animaatio /seikkailu/draama 2013.
Wallacen ja Gromitin kotikylässä eletään odotuksen aikaa. Asukkaat jännittävät kenen rakkaudella kasvattama vihannes voittaa vuotuisen kilpailun himotusta jättivihanneksen tittelistä. Amerikkalainen animaatio vuodelta 2005.
Koominen versio legendaaristen Sherlock Holmesin ja Tri Watsonin seikkailuista, joissa he joutuvat kohtaamaan Professori Moriartyn nyrkkeilysalilla. Amerikkalainen komedia vuodelta 2019.
Kolme parasta kaverusta ovat tilanteessa, joka on tuttu meille kaikille - siinä seurustelusuhteen vaiheessa, jossa täytyy päättää, mihin suuntaan suhde etenee. Amerikkalainen romanttinen komedia vuodelta 2014.
Mies, nainen ja kummitus - tässä tämän kolmiodraaman ainekset. Milloin mies voi sanoa selvinneensä vaimonsa kuolemasta? Löydettyään uuden tyttöystävän? Amerikkalainen komedia vuodelta 2008.