Valmistujaisten aattona kympin tytöt, Amy ja Molly, huomaavat, että ovat jääneet paitsi kaikesta hauskasta. Niinpä he päättävät mahduttaa yhteen yöhön kaiken. Amerikkalainen komedia vuodelta 2019.
Maailmankuulu komediakaksikko Stan Laurel ja Oliver Hardy, tutummin Ohukainen ja Paksukainen kiertää 50-luvun sodanjälkeisessä Britanniassa viihdyttämässä yleisöä vielä viimeisen kerran. Brittiläinen komedia vuodelta 2018.
Charlie Kaufman saa tehtäväkseen muokata kirjasta elokuvakäsikirjoituksen. Hänen kaksoisveljensä Donald on myös kirjailija, mutta hän suhtautuu kirjoittamiseen huomattavasti leppoisammin. Amerikkalainen draama vuodelta 2002.
Tosielämään pohjaava elokuva countrylaulajien Patsy Clinen ja Loretta Lynnin välisestä ystävyydesta sekä seikkailuista 1960-luvun musiikkimaailmassa. Amerikkalainen draama vuodelta 2019.
Joan saa assistentin paikan huippusalaisessa, atomiaseisiin keskittyvässä projektissa. Hän ystävystyy venäläistaustaisen Sonyan kanssa - ja rakastuu palavasti tämän serkkuun, karismaattiseen Leoon. Brittilainen draama vuodelta 2018.
Paholaisen kanssa vetoa lyönyt kiertävä teatteriseurue ylittää tässä seikkailuelokuvassa yleisön odotukset matkustamalla taikapeilin avulla heidän mielikuvitukseensa. Amerikkalainen seikkailu vuodelta 2009.
Helle iloitsee siitä, että hänen työnarkomaanimiehensä Peter jää viimein eläkkeelle. Nyt he viimein nauttisivat eläkevuosistaan yhdessä, mutta käykin ilmi, että Peterillä on muita suunnitelmia. Tanskalainen komedia vuodelta 2018.
Laura ja Lila olivat parhaita ystäviä collegessa, ja molemmat myös ihailivat Tomia. Nyt Lila on menossa Tomin kanssa naimisiin, mikä lisää jännitettä häihin, jonne Laura on kutsuttu. USA draamakomedia 2010.
Valmistujaisten aattona kympin tytöt, Amy ja Molly, huomaavat, että ovat jääneet paitsi kaikesta hauskasta. Niinpä he päättävät mahduttaa yhteen yöhön kaiken. Amerikkalainen komedia vuodelta 2019.
Seuraavat parlamenttivaalit ovat ovella, ja vahvasti kansallismieliselle poliitikolle Martin Nordahlille povataan historiallista murskavoittoa, joka takaa hänelle pääministerinpaikan. Tanskalainen draama vuodelta 2019.
Daniel tapaa Natashan taianomaisena päivänä kiihkeän tuulisessa New Yorkissa. Kemiat kohtaavat välittömästi nuorten välillä, jotka tuskin olisivat kohdanneet ilman kohtalon heille antamaa tönäisyä. Amerikkalainen draama vuodelta 2019.
Annen elämä on täydellisesti hallinnassa. Mutta vietellessään 17-vuotiaan poikapuolensa, hän vaarantaa kaiken. Huomio: elokuva sisältää eksplisiittisiä seksikohtauksia. Tanskalainen draama vuodelta 2019.