Gas Monkey rakentaa 1956-vuosimallin Chevy Nomadin NASCAR-kisojen kuninkaalle Dale Earnhardt Juniorille. Työntekijät keksivät erilaisia viilennyskeinoja Teksasin kuumuudessa. Jakso 2 Kausi 2 Vuosi 2012
Kultaa ei löydy ja hermot kiristyvät. Kun Steve ei päästä Shawnia Bluffiin, syttyy isän ja pojan välille sota. Emilyn uutiset saattavat lopettaa hänen kautensa siihen paikkaan. Jakso 12 Kausi 5 Vuosi 2015
Arkitavaroita tarkastellaan mikroskoopin alla. Millaisilla valmistusprosesseilla tehdään tuttuja tavaroita, kuten okraa ja kampiliiroja? Jakso 18 Kausi 25 Vuosi 2017
Varaosat 1931-vuosimallin Fordiin saapuvat vihdoin ja tiimi pääsee aloittamaan projektin. Kevin tekee johdotuksissa virheen, mikä on vähällä polttaa auton poroksi. Jakso 16 Kausi 1 Vuosi 2014
Mike etsii aikaista katumaasturia eli 1970-luvun International Harvester Scout 800A:ta. Antin korjauslistalle kuuluvat vuotava siirtolaatikko ja sisustuksen vaihto. Jakso 17 Kausi 14 Vuosi 2017
Erämaan asukkaat lähtevät yhteistuumin etsimään joen mukanaan huuhtomaa autiomökkiä. Tavarajunan miehistö torjuu tunkeilijoita. Jakso 5 Kausi 3 Vuosi 2015
Elämä Limpopo-jokilaaksossa on kovaa selviytymistaistelua. Ankaran kuivan kauden ajan eläimet odottavat tulvien saapumista, mutta sateet ovat myöhässä ja laaksoa kohtaa katastrofi. Jakso 1 Kausi 1 Vuosi 2015
Omavaraistalouteen siirtyvillä perheillä on edessään kova uusien asioiden opettelu. He kutsuvat apuun selviytymistuntijoita valmistautuakseen pahimpaan ja turvatakseen tilansa. Jakso 13 Kausi 2 Vuosi 2018
Yukonin kullankaivajat pistävät jälleen kaikkensa likoon etsiessään suuria rikkauksia. Kullankaivajien kisassa paras kruunataan Klondiken kuninkaaksi. Jakso 5 Kausi 8 Vuosi 2015
Yukonin kullankaivajat pistävät jälleen kaikkensa likoon etsiessään suuria rikkauksia. Kullankaivajien kisassa paras kruunataan Klondiken kuninkaaksi. Jakso 5 Kausi 8 Vuosi 2015
Juna suuntaa pohjoiseen ja radan korkeimmalle kohdalle tärkeä lasti kyydissään. JT ja Marvin rakentavat perinteisen, höyryävän kylvyn. Jakso 2 Kausi 3 Vuosi 2015
Rahti liikkuu maailmalla tuntemattoman työläisarmeijan toimesta. Olipa rahti sitten kallisarvoista tai massamääräistä, he tekevät kaikkensa, että se löytää perille oikeaan aikaan. Jakso 7 Kausi 1 Vuosi 2016
Walesin markkinoilla Drew'ta odottavat apajat, yli tuhat myyntipöytää täynnä maailmanluokan tavaraa. Hän huomaa hyväkuntoisimman koskaan näkemänsä 200 vuotta vanhan Windsor-tuolin. Jakso 2 Kausi 13 Vuosi 2018
Autokauppias Mike Brewer ja monilahjakas mekaanikko Ant Anstead etsivät klassikkoautoja kunnostettavaksi ja edelleen eteenpäin myytäväksi liikkeelleen Los Angelesiin. Jakso 2 Kausi 15 Vuosi 2018
Autokauppias Mike Brewer ja monilahjakas mekaanikko Ant Anstead etsivät klassikkoautoja kunnostettavaksi ja edelleen eteenpäin myytäväksi liikkeelleen Los Angelesiin. Jakso 2 Kausi 15 Vuosi 2018
Parker Schnabel lähtee etsimään kultaa Australiasta. Tiiminsä kanssa hän tutkii maata ja etsii kultasuonia. Seikkailu saattaa tehdä hänestä aivan toisen luokan kullanhuuhtojan. Jakso 5 Kausi 4 Vuosi
Parker Schnabel lähtee etsimään kultaa Australiasta. Tiiminsä kanssa hän tutkii maata ja etsii kultasuonia. Seikkailu saattaa tehdä hänestä aivan toisen luokan kullanhuuhtojan. Jakso 5 Kausi 4 Vuosi
Dakota Fred valuttaa Thunder Fallsin tyhjiin suurimalla henkilökohtaisella kultalöydöllään. Dustin iskee kultakimpaleeseen Rockfallin rotkossa. Jakso 12 Kausi 3 Vuosi 2019
Sisu kuohahtaa, kun junan jarruissa on ongelmia, ja korjaajat joutuvat pulaan. Erämaan asukkaat estävät tulipalon mutta jäävät ilman lämmitystä. Jakso 6 Kausi 3 Vuosi 2015
Selviytyjät kertovat kulissien takaisista tunnelmista ja kommentoivat ennennäkemätöntä materiaalia kaikkien aikojen rankimman selviytymisohjelman kuvauksista. Jakso 7 Kausi 1 Vuosi 2013
Parker Schnabel lähtee etsimään kultaa Australiasta. Tiiminsä kanssa hän tutkii maata ja etsii kultasuonia. Seikkailu saattaa tehdä hänestä aivan toisen luokan kullanhuuhtojan. Jakso 5 Kausi 4 Vuosi
Dakota Fred valuttaa Thunder Fallsin tyhjiin suurimalla henkilökohtaisella kultalöydöllään. Dustin iskee kultakimpaleeseen Rockfallin rotkossa. Jakso 12 Kausi 3 Vuosi 2019
Armeijakoulutuksen saanut selviytymistuntija ja itseoppinut luonnonsuojelija näyttävät maailman kovimmissa oloissa, miten oikeilla taidoilla voi selvitä hengissä. Jakso 12 Kausi 6 Vuosi 2016
Kuningasrapukausi alkaa, ja pyyntikiintiön valtava kasvu aiheuttaa todellisen hullunmyllyn. Kalastajien on pyydettävä apua Beringinmeren kollegoiltaan. Jakso 15 Kausi 11 Vuosi 2014