Rambon ystävä, eversti Trautman on joutunut neuvostojoukkojen vangiksi Afghanistanissa. Joten Rambo joutuu vastentahtoisesti pelastusretkelle. Amerikkalainen toiminta vuodelta 1988.
Nuori Milo menee rakastajattarensa puolesta vaatimaan avioeroa tämän kirjailijamieheltä. Seurauksena on vaarallinen kissa ja hiiri -leikki. Brittiläinen draama vuodelta 2007.
Ihmisille vaaralliseksi muuttunut Hulk lähetetään toiselle planeetalle, jossa hänet orjuutetaan gladiaattoriksi. Vihreä jätti liittoutuu toisten taistelijoiden kanssa päämääränään keisari Red Kingin syrjäyttäminen. Amerikkalainen animaatio vuodelta 2010.
Kymmenen vuotta sitten Vivian näki, kun hänen vanhempansa tapettiin. Nykyisin hän majailee Bukarestissa, turvassa siltä salaisuudelta, jonka vuoksi hänen perheensä murhattiin. Iso-Britannia/Romania, kauhudraama, 2007.
Adamantium-kynsin varustettu supersankari Wolverine aloittaa jahdin taltuttaakseen Kanadan maaseudulla riehuneen vihreän jätin, Hulkin. Amerikkalainen toiminta vuodelta 2009.
Louisianalainen poliitikko Willie Stark aloittaa uransa kansanmiehenä, joka haluaa vilpittömästi auttaa yhteisöään. Vallan makuun pääseminen johtaa kuitenkin korruptioon, valheisiin ja petokseen. Amerikkalainen/Saksalainen draama vuodelta 2006.
Sing on avuton varas kaaottisessa 40-luvun Kiinassa, jossa hän on valmis tekemään melkein mitä tahansa päästäkseen mukaan Axe Gangin mafiajengiin. Hongkongilainen toiminta vuodelta 2004.
Eläköitynyt agentti Frank Moses kuulee entisen kollegansa Marvinin kuolleen, ja kun Frank osallistuu hautajaisiin, FBI ottaa hänet kiinni ja kuulustelee häntä koskien Nightshade-projektia. Amerikkalainen toiminta vuodelta 2013.
Rambon ystävä, eversti Trautman on joutunut neuvostojoukkojen vangiksi Afghanistanissa. Joten Rambo joutuu vastentahtoisesti pelastusretkelle. Amerikkalainen toiminta vuodelta 1988.
Eletään Detroitin 1980-luvun crack-epidemian pahimpia vuosia. Tämä tositarina kertoo isästä ja hänen teinipojastaan, josta tulee sekä huumekuningas että FBI-ilmiantaja ennen täysi-ikäistymistään. Amerikkalainen draama vuodelta 2018.
1800-luvun lopun Meksikoon sijoittuva toimintakomedia kahdesta naisesta, Mariasta ja Sarasta, jotka päättävät yhdessä kostaa häikäilemättömälle pankkimagnaatille. Ranskalainen toiminta vuodelta 2006.
Trilogian viimeisessä osassa Thomas ja hänen ystävänsä yrittävät viimein löytää tien ulos. Vaarallinen tehtävä voi johdattaa heidät pitkään etsityn vastauksen luo. Mitä piileksii viimeisen labyrintin takana? Amerikkalainen toiminta vuodelta 2018.