Robert McCall ei tee töitä peläten – hän voittaa pelkonsa. Mutta tällä kertaa hänen synkkä menneisyytensä alkaa kummitella ja hän saa vastaansa ryhmän parhaita palkkamurhaajia, jotka aikovat tuhota hänet. Amerikkalainen toiminta vuodelta 2018.
Senaattori Gary Hart on ehdolla presidentiksi, mutta hänen kampanjansa ajautuu raiteilta, kun hän jää kiinni skandaalimaisesta rakkaussuhteesta. Amerikkalainen draama vuodelta 2018.
Nainen palaa juutalaisyhteisöön, josta hän karkasi rakastuttuaan toiseen naiseen. Mutta heidän välinen intohimo herää uudelleen eloon, ja heidän on taisteltava uskonnon valtaa vastaan. Brittiläinen draama vuodelta 2017.
Katastrofaalisen vuoden jälkeen 13-vuotias Kayla koittaa selvitä viimeisestä kouluviikostaan ennen kuin hän aloittaa high schoolissa. Amerikkalainen komedia vuodelta 2018.
Louisianalainen poliitikko Willie Stark aloittaa uransa kansanmiehenä, joka haluaa vilpittömästi auttaa yhteisöään. Vallan makuun pääseminen johtaa kuitenkin korruptioon, valheisiin ja petokseen. Amerikkalainen/Saksalainen draama vuodelta 2006.
Burke Ryan on kirjoittanut kirjan, miten surusta pääsee yli. Kun hän tapaa iloisen kukkaistyttö Eloisen, hän tajuaa, ettei hän itse elä kirjan oppien mukaan. Burken täytyy siis auttaa itse itseään. Amerikkalainen draama vuodelta 2009.
Rachel on menossa naimisiin pitkäaikaisen poikaystävänsä Heckin kanssa. Alttarilla hän kohtaa tuntemattoman naisen katseen, ja ilmassa on heti sähköä. Rachel joutuu kyseenalaistamaan koko elämänsä. Amerikkalainen komedia vuodelta 2006.
Jared on papin poika konservatiivisessa amerikkalaiskaupungissa. Kun hänen homoutensa paljastuu, hänen vanhempansa pakottavat pojan käännytysterapiaohjelmaan. Amerikkalainen draama vuodelta 2018.
Robert McCall ei tee töitä peläten – hän voittaa pelkonsa. Mutta tällä kertaa hänen synkkä menneisyytensä alkaa kummitella ja hän saa vastaansa ryhmän parhaita palkkamurhaajia, jotka aikovat tuhota hänet. Amerikkalainen toiminta vuodelta 2018.
Catharinea epäillään rocktähden murhaan sotkeutumisesta. Väkivaltainen poliisi selvittää tapausta ja aloittaa samalla intensiivisen suhteen Catherinen kanssa. Amerikkalainen draama vuodelta 1992.
Ben palaa yllättäen kotiin jouluaattoaamuna. Vaikka hänen äitinsä Holly on helpottunut ja riemuissaan, tietää hän Benillä olevan ongelmia, jotka vaikuttavat koko perheeseen. Amerikkalainen draama vuodelta 2018.
Selvitäkseen talvesta ja taatakseen itselleen ja perheelleen paremman elämän Jens tekee sopimuksen naapurin suurtilallisen kanssa. Sen johdosta hän joutuu tekemään raskaan uhrauksen. Tanskalainen draama vuodelta 2018.