Nuori nainen tulee raskaaksi, muttei saa hyväksyntää kotona. Samaan aikaan hänen on todistettava rakastajansa syyttömyys rikokseen, jota tämä ei ole tehnyt. Amerikkalainen draama vuodelta 2018.
Koko ikänsä toisensa tunteneet neljä naista päättävät lukea 50 Shades of Greyn. He eivät arvaakaan mitä elämällä on tarjota sen jälkeen. Amerikkalainen komedia vuodelta 2018.
Ida on juuri käynyt läpi rankat syöpähoidot ja saa eräänä päivänä kotioven avatessaan aviomiehensä kiinni rysän päältä. Ida lähtee kuohuvin tuntein matkalle italiaan tyttärensä häihin. Tanskalainen komedia vuodelta 2012.
Tarina keskittyy taiteilijan viimeisiin vuosiin ja kauteen Ranskan Arlesissa. Matkaa etelän kauniiseen valoon ja väreihin sävytti van Goghin oman mielenterveyden järkkyminen. Amerikkalainen draama vuodelta 2018.
Äiti yrittää ymmärtää tyttärensä kriisiä. Miten me aikuisina ja yhteiskuntana voimme auttaa nuoria avautumaan henkisestä tuskasta, kun ihanteet perustuvat onneen ja toimeliaisuuteen. Norjalainen draama vuodelta 2018.
Hän on aina halunnut astronautiksi. Nyt hän päättää toteuttaa unelmansa itse! Charles Farmer on melkein valmiina lähtöön. Hän on ollut vararikon partaalla ja uhmannut kaikkia varoituksia. Hän on hankkinut jopa räjähdysherkkää raketin polttoainetta terroristiepäilyjen uhalla. Amerikkalainen draama vuodelta 2007.
Kertomus yhdestä aikamme suurista kirjailijoista, joka päätti uhmata yhteiskunnallisia normeja ja uskonnollisia kieltoja seuratakseen omaa sydäntään. Ruotsalainen draama vuodelta 2018.
Itävaltalainen Marie Antoinette lähetetään Ranskaan 14-vuotiaana, avioituakseen maan kruununperijän Ludvig XVI kanssa. Elokuva kuvaa hänen luksuselämäänsä Versaillessa Ranskan vallankumoukseen asti. Amerikkalainen draama vuodelta 2006.
Nuori nainen tulee raskaaksi, muttei saa hyväksyntää kotona. Samaan aikaan hänen on todistettava rakastajansa syyttömyys rikokseen, jota tämä ei ole tehnyt. Amerikkalainen draama vuodelta 2018.
LAPD:n konkarietsivä Erin Bell saa postissa kuoren, jossa on musteentahrima seteli. Erin lähtee matkalle, jonka ainoana tarkoituksena on löytää murhaaja ja jengipomo Silas. Amerikkalainen trilleri vuodelta 2018.
Vuonna 1940 kaksi huvipuistoa kilpailevat keskenään: upea Gröna Lund, jolla on karuselleja lapsiperheille sekä Nöjesfältet, joka tarjoaa halpaa olutta, elävää musiikkia ja vähäpukeisia naisia. Ruotsalainen draama vuodelta 2019.
Tositapahtumiin perustuva draama puolalaisjuutalaisesta säveltäjästä Wladyslaw Szpilmanista ja hänen selviytymiskamppailustaan varsovalaisghetossa toisen maailmansodan aikaan. Elämänkerta vuodelta 2002.