Performanssitaiteilijavanhemmilla oli tapana vetää lapsensa mukaan esityksiin. Kun lapset palaavat kotiin hermoromahduksen partaalla, he joutuvat mukaan vanhempiensa viimeiseen esitykseen. Amerikkalainen komedia vuodelta 2015.
Disneyn elokuvassa Räyhä-Ralf valloittaa internetin Ralf ja Nelli panevat kaiken peliin ja lähtevät matkalle nettiin - joka ehkä selviytyy tai sitten ei Ralfin romuttamisesta. Amerikkalainen komedia vuodelta 2018.
Hankalan alun jälkeen Ash ja Pikachu ystävystyvät. Kun legendaarinen Pokémon, Ho-Oh lentää ohi vilaukselta, kumppanukset suunnittelevat etsivänsä sen yhdessä. Kouluttajat Verity ja Sorrel lähtevät Ashin mukaan. Japanilainen lasten animaatioelokuva vuodelta 2017.
Perhe matkustaa rantalomalle. Perillä lapset haluavat ottaa osaa kilpailuun ”Vuoden aurinkoperhe”. Isä haluaa kilpailla vasta, kun hän näkee, että vastassa on Björn – kiusaaja kouluajoilta. Tanskalainen perhe-elokuva vuodelta 2018.
Uusi kansainvälinen kuuvalloitus on käynnissä. Antti ja Teuvo ovat norjalaisen kuuraketin rohkeita astronautteja. Mitä voisikaan mennä pieleen? Norjalainen lastenelokuva vuodelta 2018.
Eräänä päivänä 12-vuotias Clara huomaa pystyvänsä haistamaan ja kuulemaan asioita, joita hänen ei pitäisi pystyä, ja samaan aikaan hän on vakuuttunut siitä, että mystinen, musta kissa seuraa häntä. Tanskalainen perhe-elokuva vuodelta 2018.
Jos tallaa luontoa, luonto talla takaisin karvaisilla jaloillaan! Kiinteistövälittäjä Dan Sanders temmataan suurkaupungista keskelle metsää, kun hänet valitaan vetämään ympäristöystävällisen asuinalueen rakentamista Rocky Springsiin. Amerikkalainen komedia vuodelta 2010.
Disneyn elokuvassa Räyhä-Ralf valloittaa internetin Ralf ja Nelli panevat kaiken peliin ja lähtevät matkalle nettiin - joka ehkä selviytyy tai sitten ei Ralfin romuttamisesta. Amerikkalainen komedia vuodelta 2018.
Perustuu New York Times -bestselleriin. Sydämellinen tarina uskomattomasta nuoresta sankarista August "Auggie" Pullmanista, joka kärsi vakavasta kasvoepämuodostumasta. Amerikkalainen draama vuodelta 2017.
Performanssitaiteilijavanhemmilla oli tapana vetää lapsensa mukaan esityksiin. Kun lapset palaavat kotiin hermoromahduksen partaalla, he joutuvat mukaan vanhempiensa viimeiseen esitykseen. Amerikkalainen komedia vuodelta 2015.
Marlo on lähiöäiti New Yorkissa, joka saa kolmannen lapsensa. Hänen miehensä on rakastava, muttei ehdi antaa tukea arjessa. Marlon pelastukseksi tulee uusi lapsenvahti, Tully. Amerikkalainen draama vuodelta 2018.