Egyptin levottomuudet uhkaavat vakautta. Egyptillä on lukuisia haasteita niin taloudessa kuin poliittisella että turvallisuusrintamallakin. Presidentti Abdel Fatah al-Sisi yrittää kamppailla kotimaan levottomuuksien kanssa ja samalla palauttaa maan hallitseva asema alueella. Vieraina Efraim Inbar, Haim Koren ja Amir Oren. Toim. Jonathan Hessen.
Kun ei ole ketään kenen puoleen kääntyä. Jumala on väkevä ja voimallinen. Hän parantaa kaikki taudit, jopa ne joihin lääketiede ei vielä ole löytänyt vastausta. Jaksossa mukana todistus paranemisesta.
Pauliina 1/4 Mitä sydän kaipaa?. Hektisessä maailmassa on helppo unohtaa mitä sydän oikeasti kaipaa. Pauliina kertoo miten hän sai tulla uskoon ja miten jumalasuhde muuttui, kun hän lähti hakemaan muita asioita elämästä, kuten romantiikkaa ja ihmisten hyväksyntää.
Ainutlaatuisen syvä todistus. Jeesus on ainutlaatuinen henkilö, jonka elämästä saamamme todistus on myös historiallisesti arvioiden ainutlaatuinen. Historian kirjat ovat kirjoittaneet Hänestä runsaasti jo ennen Hänen syntymää. Jopa sukuluettelot julistavat tätä suurta aarretta koko ihmiskunnalle.
Jesaja. 2/2. Osa 40/60. Jesaja julistaa tulevaisuuden toivoa kaikille kansoille Jerusalemista käsin. Tulee palvelija, joka kärsii ja kuolee maailman syntien tähden.
Evankeliumi antaa voiman. Pyhän Hengen voiman avulla voimme selviytyä voittajana kaikesta elämässä kohtaamastamme. Mutta Pyhän Hengen ja evankeliumin voima ja rakkaus ohjaavat meitä pois itsekeskeisyydestämme muiden ihmisten palvelemiseen ja heistä välittämiseen.
Köyhyys ja rikkaus. Aina on ollut köyhiä ja rikkaita. Raamatun mukaan ihmisten itsekkyys ja ahneus ovat syntiä, joka on Jumalan tahdon vastaista. Tarvitsemme Kristuksen mielenlaatua ja rakkauden tekoja puutteenalaisia kohtaan.
Kohti veljesyhteyttä. Tampereella järjestetty Elämän marssi raivasi tietä veljesyhteydelle juutalaisten kanssa. Marssin yhteydessä tehtiin sovintoa antisemitismistä, SS-jääkärien toimista toisessa maailmansodassa ja omista vääristä asenteista. Paikalliset kristityt olivat toivorikkaita ja he uskovat tapahtuman myötä uuden siunauksen ajan koittavan kaupungille.
Kun Jumala parantaa. Kaikki joudumme kohtaamaan pieniä vaivoja ja joskus vakavia sairauksia. Kenties kysyt: miksi sairastan ja milloin paranen? Entä, voiko sairauden kautta tapahtua kasvua? Meidät on kutsuttu rukoilemaan sairaiden puolesta, pienikin rukous voi olla parantumisen alku.
Astma. Osa 3. Säännöllinen liikunta ennaltaehkäisee nuorella astman saantia. Se voi myös lievittää astman oireita. Jos astmalääkitys on kunnossa, voi astmaatikkokin liikkua normaalisti.
Egyptin levottomuudet uhkaavat vakautta. Egyptillä on lukuisia haasteita niin taloudessa kuin poliittisella että turvallisuusrintamallakin. Presidentti Abdel Fatah al-Sisi yrittää kamppailla kotimaan levottomuuksien kanssa ja samalla palauttaa maan hallitseva asema alueella. Vieraina Efraim Inbar, Haim Koren ja Amir Oren. Toim. Jonathan Hessen.
Kun ei ole ketään kenen puoleen kääntyä. Jumala on väkevä ja voimallinen. Hän parantaa kaikki taudit, jopa ne joihin lääketiede ei vielä ole löytänyt vastausta. Jaksossa mukana todistus paranemisesta.
Pauliina 1/4 Mitä sydän kaipaa?. Hektisessä maailmassa on helppo unohtaa mitä sydän oikeasti kaipaa. Pauliina kertoo miten hän sai tulla uskoon ja miten jumalasuhde muuttui, kun hän lähti hakemaan muita asioita elämästä, kuten romantiikkaa ja ihmisten hyväksyntää.
Ainutlaatuisen syvä todistus. Jeesus on ainutlaatuinen henkilö, jonka elämästä saamamme todistus on myös historiallisesti arvioiden ainutlaatuinen. Historian kirjat ovat kirjoittaneet Hänestä runsaasti jo ennen Hänen syntymää. Jopa sukuluettelot julistavat tätä suurta aarretta koko ihmiskunnalle.
Jesaja. 2/2. Osa 40/60. Jesaja julistaa tulevaisuuden toivoa kaikille kansoille Jerusalemista käsin. Tulee palvelija, joka kärsii ja kuolee maailman syntien tähden.
Evankeliumi antaa voiman. Pyhän Hengen voiman avulla voimme selviytyä voittajana kaikesta elämässä kohtaamastamme. Mutta Pyhän Hengen ja evankeliumin voima ja rakkaus ohjaavat meitä pois itsekeskeisyydestämme muiden ihmisten palvelemiseen ja heistä välittämiseen.
Köyhyys ja rikkaus. Aina on ollut köyhiä ja rikkaita. Raamatun mukaan ihmisten itsekkyys ja ahneus ovat syntiä, joka on Jumalan tahdon vastaista. Tarvitsemme Kristuksen mielenlaatua ja rakkauden tekoja puutteenalaisia kohtaan.
Kohti veljesyhteyttä. Tampereella järjestetty Elämän marssi raivasi tietä veljesyhteydelle juutalaisten kanssa. Marssin yhteydessä tehtiin sovintoa antisemitismistä, SS-jääkärien toimista toisessa maailmansodassa ja omista vääristä asenteista. Paikalliset kristityt olivat toivorikkaita ja he uskovat tapahtuman myötä uuden siunauksen ajan koittavan kaupungille.
Vieraana Kari Suomi. Isättömyys ja äidin paha olo varjostivat Karin lapsuutta. Aikuisena elämälle ei löytynyt sisältöä alkoholista eikä myöskään pelkästä raitistumisesta. Lopulta joku kertoi Jeesuksesta.
Kallis hinta. Luukas ja Lenni ovat jäädä Virnu-katin kitaan, mutta Theo pelastaa heidät viime hetkessä. Hiirulaiset oppivat kerrasta, mitä lunastus tarkoittaa.
Menkää kaikkeen maailmaan!. Helge ja Annuka Enbuska kertovat, kuinka he ovat saaneet virrata Isän rakkautta Intiassa ja Venäjällä. Ihmeet ja merkit ovat seuranneet julistettua Sanaa. Jopa kylissä, joissa ei evankeliumia ole aiemmin kuultu.
Pelastukseen valitut!. Tilaisuuden juontaa Maikki Keski-Ikkala. Todistuspuheenvuoro Elina Räsänen. Musiikissa on Veli-Matti luoma & Shalom: Veli-Matti Luoma sekä Bodil ja Petri Lakaniemi. Illan puhujana evankelista Paavo Järvinen.
Raamatulliset arvot eivät vanhene koskaan. Se, että ihmiset elävät ilman yhteyttä Luojaansa, johtaa siihen, että he eivät enää erota, mikä on heille hyväksi ja mikä pahaksi. Siunausta kansakunta ei peri unohtamalla raamatulliset arvot.
Sirpa ja Heimo Ekonen - esirukouksen voima. Eräässä vaiheessa elämää Sirpa ja Heimo kokivat jotain hyvin traumaattista. Heimo oli sairauden myötä tajuttomana letkujen varassa. Ei toivoa.