Paul Kersey elää rauhallista esikaupunkilaiselämää, kunnes hänen vaimo ja tytär joutuvat brutaalin hyökkäyksen kohteeksi. Poliisin toimettomuus ajaa Paulin ottamaan lain omiin käsiinsä. Amerikkalainen toiminta vuodelta 2018.
Roman on kunnianhimoinen ja idealistinen puolustusasianajaja, joka joutuu odottamattoman tapahtumaketjun keskelle, mistä seuraa vakava kriisi. Hänen moraalinsa joutuu koetukselle. Amerikkalainen draama vuodelta 2017.
Crunch on eläköitynyt taidevaras, joka suostuu tekemään viimeisen rahakkaan keikan epäluotettavan veljensä kanssa. Amerikkalainen/kanadalainen rikoskomedia vuodelta 2014.
Nuori mies joutuu eroon klaanistaan puhvelijahdissa. Hän törmää eksyneeseen suteen etsiessään tietä kotiinsa ja muodostaa läheisen kumppanuussuhteen. Amerikkalainen seikkailu vuodelta 2018.
Kiistelty kirjailija Sidney Hall tulee yllättäen kuuluisaksi julkaistuaan menestyskirjan lukioaikaisen luokkatoverinsa kuolemasta. Amerikkalainen draama vuodelta 2017.
Ihmiskunnan kohtalo roikkuu hiuskarvan varassa ja Hellboyn on taisteltava synkkiä voimia vastaan viimeisessä taistelussa hyvän ja pahan välillä. Amerikkalainen toiminta vuodelta 2008.
Nuori Han Solo kokoaa yhteen ryhmän salakuljettajia – mm. 196-vuotiaan wookieen. Maksaakseen velkansa gangsterille he joutuvat matkustamaan Kessel-planeetalle ja varastamaan arvokasta coaxiumia. Amerikkalainen toiminta vuodelta 2018.
Kun haaveilija Emily Middleton taivuttelee ylivarovaisen äitinsä Lindan lomamatkalle, heidän on käsiteltävä keskinäisiä erojaan selvitäkseen hengissä. Amerikkalainen komedia vuodelta 2017.
Paul Kersey elää rauhallista esikaupunkilaiselämää, kunnes hänen vaimo ja tytär joutuvat brutaalin hyökkäyksen kohteeksi. Poliisin toimettomuus ajaa Paulin ottamaan lain omiin käsiinsä. Amerikkalainen toiminta vuodelta 2018.
Kaverukset Audrey ja Morgan asuvat Los Angelesissa, kun Audreyn ex-poikaystävä ilmestyy yllättäen heidän asunnolleen. Tappajat kannoillaan hän vetää heidät mukaan kansainvälisen salaliiton sotkuihin. Amerikkalainen komedia vuodelta 2018.
Scott Langin yrittäessä tasapainoilla perhe-elämän ja supersankarivelvollisuuksien välillä, tulee hänen pukea ylleen Ant-Man-puku ja selvittää menneisyyden salaisuuksia yhdessä Waspin kanssa. Amerikkalainen toiminta vuodelta 2018.
Tositarina Ben Aronoffista, joka rakentaa maailman nopeimpia kilpaveneitä, on velkaa mafialle ja auttaa huumepoliisia – samaan aikaan. Kaksoiselämää, jonka panoksena on hänen oma henkensä. Amerikkalainen trilleri vuodelta 2018.