James ja Danielle tapaavat sattumalta hotellissa Ranskan rannikolla - ja rakastuvat. Vuotta myöhemmin, tuhansien kilometrien päässä toisistaan, he muistelevat yhteistä aikaansa. Amerikkalainen draama vuodelta 2017.
He käyttävät omaisuuksia design-vaatteisiin. Heillä on vakiopaikat kauneussalongeissa ja he pääsevät eturiviin trendikkäissä muotinäytöksissä. Lisäksi heillä on täydellinen lääke särkyneeseen sydämeen: kosto! Amerikkalainen komedia vuodelta 2008.
Loretta, italialais-amerikkalainen leski, hyväksyy poikaystävänsä kosinnan, mutta tämän veli alkaakin vokotella häntä. Amerikkalainen draama vuodelta 1987.
Marlo on lähiöäiti New Yorkissa, joka saa kolmannen lapsensa. Hänen miehensä on rakastava, muttei ehdi antaa tukea arjessa. Marlon pelastukseksi tulee uusi lapsenvahti, Tully. Amerikkalainen draama vuodelta 2018.
Melbourne Cup -laukkakilpailua kutsutaan kisaksi, joka pysäyttää kansakunnan. Vuoden 2002 kisa oli kilpailun 150-vuotisen historian dramaattisin. Australialainen draama vuodelta 2011.
Yhden urheiluhistorian tunnetuimpia taistelupareja muodostivat 1980-luvulla tenniskuninkuudesta kamppailleet Björn Borg ja kuumapäinen amerikkalainen John McEnroe. Ruotsi, elämäkerrallinen urheiludraama, 2017.
Spike Jonzen ohjaama palkittu draama yksinäisestä miehestä, joka rakastuu tietokoneen käyttöjärjestelmään. Järjestelmä on suunniteltu vastaamaan miehen kaikkiin tarpeisiin. Amerikkalainen romanttinen vuodelta 2013.
James ja Danielle tapaavat sattumalta hotellissa Ranskan rannikolla - ja rakastuvat. Vuotta myöhemmin, tuhansien kilometrien päässä toisistaan, he muistelevat yhteistä aikaansa. Amerikkalainen draama vuodelta 2017.
Huippusalainen, epävirallinen tehtävä menee pieleen, ja CIA:n agentti Tom Bishop otetaan vangiksi. Hänet on määrä teloittaa 24 tunnin päästä. Amerikkalainen toiminta vuodelta 2001.
Ylistetyn vaatesuunnittelijan arkea mullistaa nuori ja päättäväinen nainen. Almasta tulee suunnittelijan muusa ja rakastaja 1950-luvun Lontoossa. Brittiläinen draama vuodelta 2017.
Palomiesten eliittijoukko joutuu taitojensa ja voimiensa äärirajoille taistellessaan riehuvaa maastopaloa vastaan Arizonassa. USA, elämäkerrallinen draama, 2017.