Koko Portokalosin suku on huolissaan Toulasta, joka uhkaa jäädä vanhaksi piiaksi. Hän on 30-vuotias ja töissä Dancing Zorba'sissa, vanhempiensa omistamassa ravintolassa. Amerikkalainen komedia vuodelta 2002.
Paholaisen kanssa vetoa lyönyt kiertävä teatteriseurue ylittää tässä seikkailuelokuvassa yleisön odotukset matkustamalla taikapeilin avulla heidän mielikuvitukseensa. Amerikkalainen seikkailu vuodelta 2009.
Egon on houkuteltu varastamaan H. C. Andersenin sulkakynä museosta, mutta kyseessä onkin ansa, ja Egon saa poliisit kannoilleen. Tanskalainen animaatio vuodelta 2010.
Lähitulevaisuudessa 12-vuotias Glady ja hänen pikkuveljensä pakenevat tuhoutuneelta maapallolta ja ohjaavat avaruusalusta kohti Vial-planeettaa. Mutta matka kestää kauan. Pääsevätkö he perille? Ruotsalainen sci-fi vuodelta 2018.
8-vuotias Tsatsiki ei ole koskaan tavannut kreikkalaista isäänsä. Hän haluaisi silti osata pyydystää mustekaloja niin kuin tämä ja harjoittelee pidättämään henkeään veden alla. Eräs poliisi näkee kerran Tsatsikin uima-altaan pohjalla. Ruotsi perhedraama vuodelta 1998.
Suosikkihahmot ovat palanneet uuden kuninkaallisen seikkailun merkeissä! Palatsin alueelle näyttää ilmestyneen salaperäisiä Z-merkkejä. Kuka on merkin takana, ja mitä se merkitsee? Amerikkalainen animaatio vuodelta 2018.
Poliisi Göran ja Tsatsikin äiti asuvat onnellisina yhdessä. Tsatsikilla itsellään ei mene yhtä hyvin. Ensin hänen tyttöystävänsä jättää hänet, ja kaiken lisäksi Kreikan-matka uhkaa peruuntua. Ruotsi perhe-elokuva vuodelta 2001.
Perhe matkustaa rantalomalle. Perillä lapset haluavat ottaa osaa kilpailuun ”Vuoden aurinkoperhe”. Isä haluaa kilpailla vasta, kun hän näkee, että vastassa on Björn – kiusaaja kouluajoilta. Tanskalainen perhe-elokuva vuodelta 2018.
Paholaisen kanssa vetoa lyönyt kiertävä teatteriseurue ylittää tässä seikkailuelokuvassa yleisön odotukset matkustamalla taikapeilin avulla heidän mielikuvitukseensa. Amerikkalainen seikkailu vuodelta 2009.
Eläköitynyt FBI-agentti ja suojeluohjelmassa oleva entinen asianajaja joutuvat jättämään golfkilvoittelunsa sivuun, jotta he saavat estettyä mafian heihin kohdistuvat murha-aikeet. Amerikkalainen toiminta vuodelta 2017.
Koko Portokalosin suku on huolissaan Toulasta, joka uhkaa jäädä vanhaksi piiaksi. Hän on 30-vuotias ja töissä Dancing Zorba'sissa, vanhempiensa omistamassa ravintolassa. Amerikkalainen komedia vuodelta 2002.
Reneellä on vaikeuksia epävarmuutensa kanssa ja aina tuntuu siltä ettei mikään onnistu. Eräänä päivänä hän kaatuu ja lyö päänsä, ja herää vakuuttuneena, että hän on vastustamaton. Amerikkalainen komedia vuodelta 2018.