Jeff Corwinin haasteena on selvittää, löytämiensä käärmeiden perusteella, mihin osavaltioon hänet on tuotu silmät sidottuna. Jakso 12 Kausi 3 Vuosi 2002
PSPCA haluaa oikeutta auttamilleen eläimille. Sillä on eri puolilla osavaltiota yhdeksän agenttia, jotka hoitavat kaikkea kissoista ja koirista hevosiin, matelijoihin ja karhuihin. Jakso 12 Kausi 12 Vuosi 2008
PSPCA haluaa oikeutta auttamilleen eläimille. Sillä on eri puolilla osavaltiota yhdeksän agenttia, jotka hoitavat kaikkea kissoista ja koirista hevosiin, matelijoihin ja karhuihin. Jakso 13 Kausi 12 Vuosi 2008
Costa Ricassa sijaitsevalle Aviariosin suojelualueelle tuodaan orvoiksi jääneitä tai vammautuneita laiskiaisia. Tarkastelemme näiden hitaiden asukkien elämää vuoden ajalta. Jakso 2 Kausi 1 Vuosi 2013
Costa Ricassa sijaitsevalle Aviariosin suojelualueelle tuodaan orvoiksi jääneitä tai vammautuneita laiskiaisia. Tarkastelemme näiden hitaiden asukkien elämää vuoden ajalta. Jakso 3 Kausi 1 Vuosi 2013
AHS:n tutkijat avustavat 80-henkistä poliisitiimiä kukkotappeluratsiassa. Myöhemmin he löytävät kolme koiraa, joiden hännät on julmasti typistetty. Jakso 7 Kausi 15 Vuosi 2009
Tutkija Marisa McHugh ja kenttätyön johtaja Stacie DaBolt rientävät auttamaan koiraa, joka on jätetty kuolemaan roskalavalle raajat sidottuina. Jakso 8 Kausi 15 Vuosi 2009
Tutkija Marisa McHugh yrittää pelastaa koiranpennun, jonka joku on yrittänyt tappaa, ja alkaa sitten selvittää, kuka on vastuussa teosta. Jakso 9 Kausi 15 Vuosi 2009
Tutkija Marlynn Barkley yrittää pelastaa koiran, jonka sen omistajat ovat hylänneet kuolleena. Marlynn tekee pikakäynnin sairaalaan. Jakso 10 Kausi 15 Vuosi 2009
Kenttätyön johtaja Stacie DaBolt ryhtyy tutkimaan asiaa, kun eläinsuojaan tuodaan koira, jolla on kivuliaat, syvälle hiertyneet valjaat ja erittäin takkuinen turkki. Jakso 12 Kausi 15 Vuosi 2009
Kalastaja ja tutkimusretkeilijä Jeremy Wade etsii Australiasta makeanveden petokalaa, jonka uskotaan kuolleen sukupuuttoon. Mutta mitä hän löytääkään? Jakso 7 Kausi 1 Vuosi 2018
Eläinlääkäri Ross tutkii auton tönäisemää amerikanviirupöllöä, jonka pitäisi vielä pystyä lentämään. Lääkärit vierailevat pelastuskeskuksessa tutustumassa Teksasin villieläimiin. Jakso 15 Kausi 2 Vuosi 2017
Madagaskarin Pachy-makit olivat punaturkkisia, lähes isojen apinoiden kokoisia jättiläisiä. Forrest etsii puiden latvustosta todisteita, että laji on edelleen hengissä. Jakso 6 Kausi 1 Vuosi 2018
Coloradossa mustakarhut tunkeutuvat sisälle mökkiin omistajan nukkuessa yläkerrassa. Louisianassa nuori pari on jäänyt ampiaisparven vangiksi asuntovaunun sisälle. Jakso 5 Kausi 1 Vuosi 2017
Jeff etsii kaupungeista joka takapihalla asuvia villieläimiä. Amerikan asfalttiviidakossa on ihmeotuksia Brooklynin kuningasboasta Miamin altaassa viihtyviin alligaattoreihin. Jakso 13 Kausi 3 Vuosi 2002
Pennsylvanian SPCA-virkailijat vastaavat hylättyjä eläimiä koskevaan kutsuun, mutta mikään ei valmista heitä siihen, mitä keittiön jääkaapista löytyy! Jakso 15 Kausi 12 Vuosi 2008
Maailman valtamerissä liikkuvat tappajavalaat, 'merten sudet', ovat erittäin sosiaalisia, tappavia ja vedessä elävän ravintoketjun kärjessä. Näe miten ne metsästävät ja ruokkivat. Jakso Kausi Vuosi 2009
Pojat ovat Borneossa etsimässä lähes sukupuuttoon kuollutta mahseer-kalalajia. Löytääkseen sen he ottavat riskin joutua pääkallonmetsästäjäheimo Dayakien alueelle. Jakso 5 Kausi 1 Vuosi 2019
Katosta kuuluvat mystiset äänet valvottavat nuorta paria Bostonissa. Perhe vetää yhtä köyttä suojatakseen kotinsa harmaakarhuilta. Jakso 6 Kausi 1 Vuosi 2017
Mexico is an ancient, majestic land, full of diversity and mystery. It is home to a vast wilderness of oceans and jungle, and unique creatures that are found nowhere else on Earth. Jakso Kausi Vuosi 2014
Katosta kuuluvat mystiset äänet valvottavat nuorta paria Bostonissa. Perhe vetää yhtä köyttä suojatakseen kotinsa harmaakarhuilta. Jakso 6 Kausi 1 Vuosi 2017
Pelastusryhmä aloittaa operaatio sarvikuonon, jonka tavoitteena on löytää pitkäaikaiselle asukille hyvä uusi koti. Kaksi koiraa odottaa pelastusta ranskalaisessa kaupunginosassa. Jakso 6 Kausi 9 Vuosi 2017