Shaun ottaa lapsensa mukaan isänsä mökille. Pian he saavat ei-toivottuja vieraita ja Shaun tekee kaikkensa puolustaakseen perhettään. Amerikkalainen toiminta vuodelta 2018.
Nuori Han Solo kokoaa yhteen ryhmän salakuljettajia – mm. 196-vuotiaan wookieen. Maksaakseen velkansa gangsterille he joutuvat matkustamaan Kessel-planeetalle ja varastamaan arvokasta coaxiumia. Amerikkalainen toiminta vuodelta 2018.
Ylistetyn vaatesuunnittelijan arkea mullistaa nuori ja päättäväinen nainen. Almasta tulee suunnittelijan muusa ja rakastaja 1950-luvun Lontoossa. Brittiläinen draama vuodelta 2017.
Nuori muusikonalku uhmaa perheensä musiikkikieltoa ja joutuu kirotuksi. Kirouksen poistamiseksi hänen on matkattava kuolleiden valtakuntaan anomaan anteeksiantoa esivanhempien hengiltä. USA, lasten animaatioseikkailu, 2017.
Suljetun mutta erittäin edistyneen afrikkalaisen maan kruununperijän on puolustettava syntymäoikeuttaan pahalta nousukkaalta, joka haluaa vallata koko maailman. Amerikkalainen supersankariseikkailu, 2018.
17-vuotias Anne rakastuu Sashaan, joka on koulun suosituin tyttö. Anne kertoo ystävälleen Cliftonille, mutta hän on salaa rakastunut Anneen. Amerikkalainen draama vuodelta 2016.
Nuori näyttelijätär ja hänen nuori, kunnianhimoinen kuljettaja kamppailevat toivekkaasti ja villisti arvaamattoman miljardööri Howard Hughesin kanssa, jonka absurdeja päähänpistoja he toteuttavat. Amerikkalainen draama vuodelta 2016.
Alzheimerista ja syövästä huolimatta vanha pariskunta John ja Ella lähtevät viimeiselle roadtripille vanhassa asuntoautossaan. Matka Bostonista Key Westiin on täynnä rakkautta ja yllätyksiä. Komedia vuodelta 2017.
Nuori Han Solo kokoaa yhteen ryhmän salakuljettajia – mm. 196-vuotiaan wookieen. Maksaakseen velkansa gangsterille he joutuvat matkustamaan Kessel-planeetalle ja varastamaan arvokasta coaxiumia. Amerikkalainen toiminta vuodelta 2018.
Tositapahtumien inspiroima. Vuonna 1976 Air France-lentokone kaapataan matkalla Tel Avivista Pariisiin. Yksi kaikkien aikojen rohkeimmista pelastusoperaatioista lähtee käyntiin. Brittiläinen draama vuodelta 2018.
Sodan runtelema Beirut 1980-luvulla. Mason Skiles on entinen diplomaatti, joka joutuu palaamaan maahan neuvotellakseen hänen perheensä kuolemasta vastanneen ryhmän kanssa. Amerikkalainen draama vuodelta 2018.
Amerikkalaisten eliittisotilaiden erikoisjoukot lähetetään syyskuun 11. terrori-iskujen jälkeen ensimmäisinä Afghanistaniin vastaamaan terroriteoista. Amerikkalainen toiminta vuodelta 2018.