Peliriippuvainen uhkapeluri joutuu tiukkaan paikkaan, kun hänen teinipoikansa sekaantuu hänen pelivelkoihinsa vaarallisille rikollisille. Tanska, rikosjännäri, 2017.
Kurt Josef Wagle ja hänen uskollinen asetoverinsa Rock Fjellstad ottavat liian ison palan haukattavakseen, kun he joutuvat selvittämään murhaa Hurtigrutenissa. Norjalainen komedia vuodelta 2017.
Vanhaan kansantaruun perustuva seikkailukomedia, joka tapahtuu Norjassa kauan, kauan sitten. Köyhä maanviljelijän poika Espen Tuhkapoika ja hänen kaksi veljeään lähtevät pelastamaan kuninkaantytärtä. Norjalainen seikkailuelokuva vuodelta 2017.
Afroamerikkalainen autonkuljettaja on syytteessä asiakkaansa raiskauksesta ja murhayrityksestä. Häntä puolustaa oikeudessa arvostettu afroamerikkalainen lakimies, jonka uralle juttu on ratkaiseva. Amerikkalainen draama vuodelta 2017.
Sebastian ja Mitcho asuvat pienessä kaupungissa. Kun kaupungin pormestari katoaa, Sebastianin ja Mitchon pitää lähteä pelastusmatkalle. Avukseen he saavat jättipäärynän, joka toimii myös laivana. Tanskalainen lasten seikkailuanimaatio vuodelta 2017.
Kun Pormestari päättää rakentaa puiston tilalle teemapuiston, oravilta uhkaa loppua pähkinät. Nokkela orava Charlie johtaa eläinjoukkoa saadakseen pormestarin pään käännettyä. USA, lasten animaatioseikkailu, 2017.
Jaenette kasvaa vapaamielisen taiteilijaäidin ja vaeltelevan alkoholisti-isän perheessä. Kun tyttö muuttaa aikuisena New Yorkiin, vanhemmat syyttävät häntä arvojensa pettämisestä. USA, elämäkerrallinen draama, 2017.
Paddington asuu onnellisena Lontoossa Brownin perheessä ja tekee tihutöitä ostaakseen täydellisen lahjan tädilleen 100-vuotislahjaksi. Mutta lahja joutuu yllättäen varastetuksi. Brittiläinen perhe-elokuva vuodelta 2017.
Tarinan alkulähteille vievä kertomus siitä kuinka Lara Croftista tuli Tomb Raider. Vastauksien toivossa Lara lähtee seikkailulle, joka saattaa ratkaista hänen isänsä katoamisen. Amerikkalainen toimintaelokuva vuodelta 2018.
Palkkamurhaaja Mary työskentelee mafiaperheelle. Kun keikka menee pieleen ja hän ottaa 13-vuotiaan pojan siipensä alle, kaikki muuttuu. Mary leikkii tulella pelastaakseen itsensä ja suojattinsa. Amerikkalainen toimintaleffa vuodelta 2018.
Baby on vähäsanainen, käyttää aurinkolaseja ja ei ota nappikuulokkeita korviltaan. Musiikki antaa hänelle voimia olla paras hommassaan: ajaa pakoautoa ryöstöissä. Kun hän tapaa unelmiensa tytön, kaikki muuttuu... USA, toimintajännäri, 2017.
Tarinan alkulähteille vievä kertomus siitä kuinka Lara Croftista tuli Tomb Raider. Vastauksien toivossa Lara lähtee seikkailulle, joka saattaa ratkaista hänen isänsä katoamisen. Amerikkalainen toimintaelokuva vuodelta 2018.