Yhdysvallat Lähi-idässä. Yhdysvallat on ollut hallitseva maailmanvalta Lähi-idässä jo vuosikymmeniä. Mutta nykyisen presidenttinsä Donald Trumpin aikana Washington on julistanut näykseen Amerikka ensin. Vieraina Efraim Inbar, Zeev Khanin, Yoram Ettinger ja Amir Oren. Toim. Jonathan Hessen.
Murtuuko Pohjois-Korean muuri?. Onko Pohjois-Korean kristittyjen vaikea tilanne muuttumassa Koreoiden rauhanprosessin myötä? Mikke Tiainen kertoo matkastaan Koreaan. Toimittajana Juhani Huotari.
Luukas. Osa 86. Tragediat mahdollisuuksina. Jeesus vaatii meitä käyttämään ´kaksiteholaseja´, kun hän puhuu tapahtumista, jotka olivat ajankohtaisia hänen omana aikanaan sekä ovat samalla hyvin kaukana tulevaisuudessa.
Tää on mun juttu. Osa 13. Jyväskylän Evankelistapäivillä 2018 Vapaakirkon kirkkokunnanjohtaja Hannu Vuorinen puhuu aiheesta ”Saanko luvan”. Asiaa evankeliumista ja evankelioinnista.
Ilmestyskirja I. 2/2. Osa 34/35. Kirjan keskiosan luvut kuvaavat maailmanlaajuista taistelua hyvän ja pahan välillä. Autuas on hän, jonka nimi on kirjoitettuna elämän kirjaan.
Vieraina John ja Janet Proodian. John tunnetaan suurista ihmeistä. Mutta 30 vuotta ennen sitä hän näki vain parantuneen päänsäryn. Eräänä päivänä Jumala osoitti hänelle, mitä puuttui.
Yhdysvallat Lähi-idässä. Yhdysvallat on ollut hallitseva maailmanvalta Lähi-idässä jo vuosikymmeniä. Mutta nykyisen presidenttinsä Donald Trumpin aikana Washington on julistanut näykseen Amerikka ensin. Vieraina Efraim Inbar, Zeev Khanin, Yoram Ettinger ja Amir Oren. Toim. Jonathan Hessen.
Murtuuko Pohjois-Korean muuri?. Onko Pohjois-Korean kristittyjen vaikea tilanne muuttumassa Koreoiden rauhanprosessin myötä? Mikke Tiainen kertoo matkastaan Koreaan. Toimittajana Juhani Huotari.
Luukas. Osa 86. Tragediat mahdollisuuksina. Jeesus vaatii meitä käyttämään ´kaksiteholaseja´, kun hän puhuu tapahtumista, jotka olivat ajankohtaisia hänen omana aikanaan sekä ovat samalla hyvin kaukana tulevaisuudessa.
Tää on mun juttu. Osa 13. Jyväskylän Evankelistapäivillä 2018 Vapaakirkon kirkkokunnanjohtaja Hannu Vuorinen puhuu aiheesta ”Saanko luvan”. Asiaa evankeliumista ja evankelioinnista.
Riippuvuuksista selviytyminen. Miksi riippuvuuksista on niin vaikeaa irrottautua? Mitkä keinot ovat auttaneet ihmisiä pääsemään irti päihteiden käytöstä tai esimerkiksi pornoriippuvuudesta?
Sanan- ja uskonnonvapaus uhattuna Suomessa. Rahapolitiikka ja yhdenlaisen ideologian tukeminen ovat ongelmia, jotka herättivät jakson vieraassa halun vaikuttaa politiikassa, Suomessa. Vieraana Laura Huhtasaari, PS:n kansanedustaja.
John Fenn. Kuinka sinä voit tuntea Herra läsnäolon omassa hengessäsi? Ylistyksestä vastaa Harri & Maarit Verkkoperä Band. Tulkkina toimii Maija Harper.
Helena Konttinen (1871-1916) oli oman aikansa karismaatikko. Hän oli kuuluisa horrossaarnaaja ja hengellinen herättäjä 1900-luvun alun Suomessa. Hän saattoi vaipua unitilaan, jonka aikana hän kuitenkin saarnasi muun muassa kuulijoiden synnit julki. Tästä käynnistyi Karjalan Uukuniemellä herätys.