USA:n presidentinvaalien lopputulos on tässä draamakomediassa kiinni yhdestä miehestä. Hän on työtön nautiskelija Bud, joka ei tajua politiikasta tuon taivaallista. Amerikkalainen draamakomedia vuodelta 2008.
Kumail tapailee vanhoista traditioista ja perheen odotuksista huolimatta amerikkalaista tyttöä, Emilyä. Rakkaus on tuomittu epäonnistumaan. Tositapahtumiin pohjaava tarina mm. Amerikkalainen romanttinen komedia vuodelta 2017.
Darling on vauhdikas tarina maailmankuulusta tanssijasta uransa huipulla, joka palattuaan Kööpenhaminaan joutuu miettimään asioiden tärkeysjärjestystä. Kaunis ja runollinen draama. Tanskalainen draama vuodelta 2017.
Elämäkerrallinen draama John Lennonin nuoruusvuosista Liverpoolissa. Johnin menevä Julia-äiti antoi poikansa tiukan siskonsa Mimin kasvatettavaksi. Britannia/Kanada draama 2009.
Ruotsalainen draama kahdesta veljeksestä, ylipainoisesta Rillestä, joka on haka pingiksessä, ja komeasta ja suositusta Erikistä. Sitten paljastuu perhesalaisuus, joka rikkoo veljesten välit. Ruotsalainen draama vuodelta 2008.
Vaimonsa syrjähypystä katkeroitunut lääkäri lähtee vaimonsa kanssa Kiinan syrjäseuduille taistelemaan koleraepidemiaa vastaan. Raskaat olosuhteet lähentävät pariskuntaa. Kiina/USA, romanttinen draama, 2006.
Jääkylmä kuvaus rikoksesta ja rangaistuksesta arvoituksellisessa miljöössä. Kun perheenisä ottaa nuoren pojan suojelukseensa, alkaa koko perhe oireilla. kauhuelokuva vuodelta 2017.
Orpopoika joutuu viktoriaaniseen köyhyyden ja taskuvarkaiden alamaailmaan. Kun varakas herra adoptoi hänet, rikolliset suunnittelevat ryöstävänsä hänen uuden kotinsa rikkaudet. Iso-Britannia/Ranska, perhedraama, 2005.
Murhatutkija alkaa selvittää kadonneen naisen tapausta. Naisen kaulahuivi löytyy pihalta käärittynä lumiukon ympärille. Tapauksen yksityiskohdat viittaavat siihen, että sarjamurhaaja on liikkeellä. Brittiläinen rikosdraama vuodelta 2017.