Ryhmä entisiä tv-tähtiä ja sarjakuvapiirtäjiä, jotka saavat elantonsa työskentelemällä messuilla, päättävät varastaa promoottorin kassalippaan. Amerikkalainen komedia vuodelta 2018.
Eläköitynyt FBI-agentti ja suojeluohjelmassa oleva entinen asianajaja joutuvat jättämään golfkilvoittelunsa sivuun, jotta he saavat estettyä mafian heihin kohdistuvat murha-aikeet. Amerikkalainen toiminta vuodelta 2017.
Perustuu New York Times -bestselleriin. Sydämellinen tarina uskomattomasta nuoresta sankarista August "Auggie" Pullmanista, joka kärsi vakavasta kasvoepämuodostumasta. Amerikkalainen draama vuodelta 2017.
Kolmikymppisiä Mereteä ja Jensiä onnistaa viimein, kun he aivan odottamatta perivät talon. Asuttuaan liian monta vuotta Jensin erikoisen äidin luona he palavat halusta päästä muuttamaan omilleen. Norjalainen komedia vuodelta 2018.
Nuori muusikonalku uhmaa perheensä musiikkikieltoa ja joutuu kirotuksi. Kirouksen poistamiseksi hänen on matkattava kuolleiden valtakuntaan anomaan anteeksiantoa esivanhempien hengiltä. USA, lasten animaatioseikkailu, 2017.
Katien sairauksen vuoksi hän voi olla ulkona ainoastaan pimeän tultua. Eräänä yönä hän tapaa Charlien, mistä seuraa romanssi. Katie jatkaa silti sairautensa salailua, josta on vakavia seuraamuksia. Amerikkalainen draama vuodelta 2018.
John Mogensen oli mies, joka sai Tanskan haltioitumaan koko kansan rakastamilla klassikkokappaleilla. Seuraamme hänen elämäänsä lapsuudesta aina Four Jacks -bändin läpimurtoon ja myöhempiin vuosiin. Tanskalainen draama vuodelta 2018.
Eläköitynyt FBI-agentti ja suojeluohjelmassa oleva entinen asianajaja joutuvat jättämään golfkilvoittelunsa sivuun, jotta he saavat estettyä mafian heihin kohdistuvat murha-aikeet. Amerikkalainen toiminta vuodelta 2017.
Vuonna 1892 legendaarinen kapteeni saa tehtäväkseen saattaa kuolevan Cheyenne-päällikön Montanaan. Tie on täynnä vaaroja ja haasteita – joka suunnalta. Westerndraama vuodelta 2017.
Tämä tositarina kertoo ikonisen supersankarin synnystä, ja kolmesta henkilöstä, rakkaudesta sekä taistelusta vapauden puolesta. Amerikkalainen draama vuodelta 2017.
Palkkamurhaaja Mary työskentelee mafiaperheelle. Kun keikka menee pieleen ja hän ottaa 13-vuotiaan pojan siipensä alle, kaikki muuttuu. Mary leikkii tulella pelastaakseen itsensä ja suojattinsa. Amerikkalainen toimintaleffa vuodelta 2018.
Vuonna 1892 legendaarinen kapteeni saa tehtäväkseen saattaa kuolevan Cheyenne-päällikön Montanaan. Tie on täynnä vaaroja ja haasteita – joka suunnalta. Westerndraama vuodelta 2017.