Tarkkailemme eläinten, kasvien ja ihmisten elämää vuoden ajan Etelä-Amerikan viimeisen suuren erämaan Patagonian jääkentillä, vuorilla, aavikoilla ja valtamerillä. Jakso 5 Kausi 1 Vuosi 2011
Perhe etsii etelästä uutta perheenjäsentä. Ilmoitus aggressiivisesta koirasta johtaa sydäntäsärkevään löytöön. Earl käy selkärankalääkärin vastaanotolla. Jakso 4 Kausi 7 Vuosi
Kuningas Learin joukoissa kapinoidaan ja taistellaan kruunusta. Sillä välin Black Claws -joukot kehittävät hyökkäyssuunnitelmiaan sodan ollessa syttymäisillään apinakaupungissa. Jakso 2 Kausi 1 Vuosi
Raaka uusi kuningas Hector ei epäröi käyttää vasta saamaansa valtaa, mutta Black Claws -joukot suunnittelevat Fig Tree Valen valtaamista. Jakso 3 Kausi 1 Vuosi
Kolme ulkopuoliseksi syntynyttä, lajitovereistaan poikkeavanväristä eläintä joutuu kamppailemaan olemassaolostaan ja selviytymisestään. Jakso 0 Kausi 0 Vuosi 2006
AHS:n tutkijat avustavat 80-henkistä poliisitiimiä kukkotappeluratsiassa. Myöhemmin he löytävät kolme koiraa, joiden hännät on julmasti typistetty. Jakso 7 Kausi 15 Vuosi 2009
Bahati-leopardi yrittää suojella kolmea pentuaan paviaaneilta ja leijonilta. Koko Marsh-leijonalauman olemassaolo vaarantuu, kun alueelle saapuu kuusi urospuolista nomadileijonaa. Jakso 3 Kausi 1 Vuosi
Tarkkailemme eläinten, kasvien ja ihmisten elämää vuoden ajan Etelä-Amerikan viimeisen suuren erämaan Patagonian jääkentillä, vuorilla, aavikoilla ja valtamerillä. Jakso 5 Kausi 1 Vuosi 2011
Perhe etsii etelästä uutta perheenjäsentä. Ilmoitus aggressiivisesta koirasta johtaa sydäntäsärkevään löytöön. Earl käy selkärankalääkärin vastaanotolla. Jakso 4 Kausi 7 Vuosi
Valkohai palaa mystisesti Kalifornian surffausrannikolle tappamaan lähes päivälleen samana päivänä joka toinen vuosi. Mikä saa sen palaamaan aina takaisin? Jakso 0 Kausi 0 Vuosi 2013
Trimmaajien on löydettävä kaikki salongin turvallisuusriskit ja yksi trimmaaja purskahtaa itkuun paineen kasvaessa Koirankopissa. Jakso 2 Kausi 2 Vuosi
Pikkuvauva vääntelehtii tuskissaan lähellä kuolemaa, aivopsykiatri kärsii monielinhäiriöstä ja nainen saa hämmentävän aivotulehduksen. Jakso 10 Kausi 6 Vuosi 2015
Follow seven magnificent animals that live in the same area of the Mala-Mala Game reserve in South Africa as they come and go in each other's lives. Jakso 0 Kausi 0 Vuosi 2005
Tutkija Marisa McHugh ja kenttätyön johtaja Stacie DaBolt rientävät auttamaan koiraa, joka on jätetty kuolemaan roskalavalle raajat sidottuina. Jakso 8 Kausi 15 Vuosi 2009
Tunnettu haiasiantuntija Jeff Kurr palaa ruutuun. Yksipaikkaisen, alumiinisen WASP-häkin avulla hän tutkii valkohaiden saalistusalueita. Jakso 0 Kausi 0 Vuosi 2015
Metsäpalo uhkaa läheistä eläinten suojapaikkaa, ja LARC:in joukot ryntäävät auttamaan evakuoinnissa. Kaksikymmenvuotiaalta Blade-sudelta löytyy kasvain. Jakso 2 Kausi 1 Vuosi 2018
Boudreau ja Hannett ajavat takaa kahta holtitonta motocrossia vetävää teiniä. Bronson tutkii yömetsästystapausta, johon liittyy hänelle tuntematon eläin. Jakso 13 Kausi 5 Vuosi
Uskomattomat geologiset voimat ovat luoneet Albertine Riftin alueelle erilaisia maisemia ja ne ovat muokanneet ilmastoa muuttaen samalla väestön evoluutiopolkua. Jakso 1 Kausi 2 Vuosi 2014
Tia yrittää pelastaa ampumahaavan saaneen koiran hengen. Matt ja Lizzy yrittävät saada kiinni sairaan ja pelokkaan koiranpennun, joka säntäilee varaston lähellä vilkkaalla tiellä. Jakso 5 Kausi 7 Vuosi