On isän syntymäpäivä ja kisut haluavat antaa hänelle tämän toivoman soivan onnittelukortin. Kun he innostuvat liikaa musiikin parissa, heidän täytyy miettiä toinen tapa miten antaa isälle hänen lahjansa. Episode 1 season 1.
Kisut haluavat tehdä elokuvan ja houkuttelevat ystävänsä ja perheensä mukaan. Pian he ymmärtävät, että jokaisen pitää ottaa eri rooli, jotta homma alkaa sujua. Episode 2 season 1.
Perheen eväsretki maaseudulla uhkaa mennä mönkään, mutta kisut oppivat, että he voivat kasata herkullisen lounaan metsän marjoista ja sienistä. Siihen he saavat apua oppaalta, joka kertoo mitä on turvallista syödä. Episode 3 season 1.
Äiti haluaa hilloa teen kanssa, mutta hänen hillonsa ja muut säilykkeet ovat kellarissa. Kisut haluavat auttaa, mutta kun selviää että hillopurkki on liian painava kannettavaksi, heidän täytyy keksiä jotain nokkelaa saadakseen sen äidin luokse. Episode 5 season 1.
Tässä piirretyssä musikaali-komedia-seikkailusarjassa on pääosassa Friendly Fallsissa asuva stailisti Sunny, joka ratkoo erilaisia ongelmia ja auttaa ystäviään kykyjensä, iloisen luonteensa ja urheutensa avulla. Episode 16 season 1.
Villi örkki häiritsee Nellan konserttia. Blaine luulee olevansa Nellaa parempi ja haluaa voittaa löytämällä ensimmäisenä punapilkullisen lohikäärmeen munan. Episode 1 season 1.
Zegillä on lippu upouuteen dinosaurus-vuoristorataan eli Dinorataan. Harmillisesti tuuli puhaltaa lipun kadoksiin, joten Blazen täytyy ryhtyä toimeen löytääkseen sen ja viedäkseen sen ajoissa huvipuistoon. Episode 3 season 3.
Blaze löytää ritariautojen valtakunnasta koneen, jota hänen keskiaikaiset ystävänsä käyttävät lataamiseen. Kun lohikäärme pihistää latausaseman, Blaze ryhtyy toimeen ja yrittää löytää sen ennen kuin valtakunnasta loppuu energia ja kaikki nukahtavat. Episode 4 season 3.
Marshall päättää pitää taukoa Paw Patrolista, mutta muut pennut tekevät kaikkensa saadakseen hänet jäämään. // Pennut löytävät salamatkustajan jäisellä matkallaan, ja pian heidän pitää pelastaa karkurikissa lumiauran avulla. Episode 15 season 2.
Kun Lasse jää jumiin korkean rojukasan päälle leludinosauruksensa kanssa, Rusty kehittelee esihistoriallisen pelastussuunnitelman./Kun herra Hinkun kauko-ohjattu pienoislentokone ei tottele ohjausta... Episode 1 season 1.
Tänään Henry tapaa Viulun konserttitalon aulassa. Orkesterin soittimet odottavat esitystä, mutta kapellimestari ei pääse paikalle. Henry ryhtyy kapellimestariksi, tapaa soitinryhmät, ja johtaa orkesterin soittamaan ihanaa musiikkia. Episode 15 season 2.
Nälkäinen Crusher tekee leipuriauton herkkuboteista vahingossa sottapyttyjä, jotka kaasuttavat tilaisuuden tullen karkuun. AJ ja Blaze yrittävät jäljittää kaikki riehuvat robotit ennen kuin Axle City peittyy leivonnaisiin. Episode 11 season 1.
Rusty, Roosa ja Lasse rakentavat linnakkeen. Bottisaurus ei mahdu sisään ja lähtee loukkaantuneena rakentamaan omaansa. / Rusty ja Ruusa auttavat herra Hinkua korjaamaan rikkoutuneen puskutratktorin, joka villiintyy kunnostuksesta. Episode 18 season 1.
Francois ja pingviinivauva jäävät jäälautalle kiipeliin. / Peloton Danny haluaisi oman lemmikin, eikä usko onneaan, kun hän löytää eksyneen vauvavirtahevon. Episode 24 season 4.
Top Wing on esikouluikäisille suunnattu seikkailusarja, jossa seurataan Top Wingin akatemiassa opiskelevia innokkaita nuoria lintuja. Episode 13 season 1.
Villi minotauri aiheuttaa kaaoksen leikkiessään piilosta sisällä linnassa. / Kun uniset lohikäärmeet pakenevat Linnanpihaan luolassaan asuvalta hirviöltä, Nella lähtee etsimään petoa. Episode 3 season 1.
Tytöt käyvät mattokauppiaan luona saadakseen mattonsa korjattua, mutta Zeta punoo juonia saadakseen haltuunsa taikalankaa. Zeta ja Nazboo kertovat tytöille, miten ovat alun perin tavanneet, mutta kaksikon kertomukset eivät ihan täsmää. Episode 3 season 3.
Sunny tapaa idolinsa pop-tähti Mandyn ja huomaa, että he näyttävät aivan samalta. Kadehtiessaan toistensa elämiä, tytöt vaihtavat paikkoja päiväksi, mutta oppivat, ettei ruoho ole aina vihreämpää aidan toisella puolella. Episode 6 season 1.
Clod kadottaa kutsunsa herkulliselle aamiaisbrunssille ja vie ystävänsä etsintäretkelle. Kirkkaasti loistava lintu pitää koko valtakunnan hereillä. Episode 2 season 1.
Zeta varastaa Shimmerin, Shinen ja Leahin toivomustähden ja se on saatava takaisin ennen kuin Zeta esittää toivomuksensa. // Zac toivoo uutta hienoa mattoa, mutta Zeta saa sen käsiinsä ja lasten täytyy keksiä, miten sen saisi takaisin. Episode 5 season 2.
Nannin vanhan käkikellon rattaat kaipaavat öljyämistä, mutta Huhuu-käkeä ei ole näkynyt sitten Nannin lapsuuden. Kilpailussa aikaa vastaan Kiva ja Sauli seikkailevat kellon sisällä ja palauttavat Huhuun omalle paikalleen. Episode 29 season 1.
Kisut ja heidän ystävänsä osallistuvat lumiveistoskilpailuun, jonka palkintona on laatikollinen keksejä. Ensin kisut tekevät samanlaiset lumikissat, mutta kun he laittavat luovuutensa peliin, he saavat aikaiseksi erilaisia teoksia. Episode 11 season 1.
Kisujen täytyy pysyä sisällä, sillä ulkona on melkoinen lumimyräkkä. Lumi näyttää aivan galaksilta, ja kisut päättävät lähteä talossa avaruusseikkailulle. He rakentavat avaruusaluksen ja saavat aikaan hirmuisen sotkun. Onneksi isä saa siivoamisestakin hauskaa. Episode 12 season 1.
Blaze ja Stripes muuntautuvat hurjan nopeiksi viidakkokissoiksi kisatakseen Eläinsaaren mestaruudesta. Jotta ystävykset voittaisivat, heidän täytyy päihittää gepardiksi naamioitunut Crusher. Kynsivätkö sankarit tiensä voittoon? Episode 14 season 3.
Kun Mahtava Eläinkruunu katoaa merenpohjaan, Blaze muuntautuu todella nopeaksi haikalaksi, jotta saa palautettua sen Eläinsaaren ystävilleen. Blazen täytyy uida tosi nopeasti ettei Crusher löydä kruunua ensin. Episode 15 season 3.
Bottisaurus väsähtää, joten Rusty ostaa sille isomman akun. Se saa siitä reilusti lisää virtaa. Roosa esittelee uusimman keksintönsä: maailman vahvimman liiman, jonka takia koko Sparkton Hillsin väki jää jumiin. Episode 21 season 1.
Tervetuloa lintujen ilmailunäytökseen! Tänään muksut näkevät monenlaisten lintujen lentoa! Mutta kun lentävä sorsapoikue eksyy myrskypilveen, täytyy Mollyn, Gilin ja pienen mukavan Piip-nimisen sorsan lentää apuun! Episode 17 season 2.
Zack ja Quack haluavat laskea kaikkien aikojen haastavimman skeittiradan, mutta he eivät osaa skeitata. //Zack ja Quack eivät mielestään voi olla sankareita ilman viittoja ja naamareita, joten he lähtevät hankkimaan supersankaripukuja. Episode 19 season 1.
Top Wing on esikouluikäisille suunnattu seikkailusarja, jossa seurataan Top Wingin akatemiassa opiskelevia innokkaita nuoria lintuja. Episode 5 season 1.
Paw Patrol on esikouluikäisille suunnattu animaatiosarja, jossa seikkailee kuusi sankarillista koiranpentua: Chase, Marshall, Rocky, Zuma, Rubble ja Sky. Heidän pomonaan toimii 10-vuotias teknologiavelho Episode 4 season 4.
Danny-niminen poika näkee Ryderin uskomattoman tempun ja päättää itsekin ryhtyä huimapääksi. // Ryder luottaa Seikkailulahden asiat Robokoiran hoiteisiin siksi aikaa, kun hän ja pennut pitävät ansaitsemaansa taukoa. Episode 8 season 3.
Nella on prinsessa, joka muuntautuu ritariksi! Hän syöksyy satumaisiin seikkailuihin yhdessä ystäviensä Sir Garretin, Trinketin ja Clodin kanssa puolustaakseen oikeaa ja hyvää. Episode 27 season 1.
Nella on prinsessa, joka muuntautuu ritariksi! Hän syöksyy satumaisiin seikkailuihin yhdessä ystäviensä Sir Garretin, Trinketin ja Clodin kanssa puolustaakseen oikeaa ja hyvää. Episode 29 season 1.
Tytöt kohtaavat söpön pikku olennon, mutta saavat huomata, että sen lähettyvillä taiat eivät toimi./Zetan lepoloma puumajassa keskeytyy, kun tytöt ilmestyvät paikalle, joten hän yrittää säikyttää heidät tiehensä. Episode 10 season 3.
Rocky kadottaa äänensä eikä voi käyttää työkalujaan. Onneksi Matea-papukaija voi puhua hänen puolestaan. // On taianomaisen merenkuun aika ja merenpennut ovat palanneet. Tällä kertaa he auttavat Paw Patrolia pelastustehtävässä. Episode 21 season 3.
Francois ja kapu Turbot jäävät kaukaisen saaren vangeiksi, ja Ryderin ja pentujen täytyy tehdä kaikkensa löytääkseen serkukset. // Pennut joutuvat pelastuspuuhiin ilmassa, sillä pormestari Goodwayn lentotunti ei suju kuten pitäisi. Episode 23 season 3.
Blaze ja AJ huomaavat Axle Cityn tivolissa ettei heillä ole tarpeeksi kolikoita uuteen Super-Isoon Voittopalloon. Blaze ottaa vastaan kolme työtä ansaitakseen rahaa ja muuttuu todella hienoiksi ajoneuvoiksi. Episode 5 season 4.
Crusher huijaa kisapäivänä kahta kauheammin voittaakseen Blazen ja Wattsin ja lähettää heidät todella kauas. Blaze ja Watts laittavat kaikkensa peliin pelastaakseen AJ:n ja Gabbyn ja ehtiäkseen takaisin kisaan. Episode 20 season 3.
Top Wing on esikouluikäisille suunnattu seikkailusarja, jossa seurataan Top Wingin akatemiassa opiskelevia innokkaita nuoria lintuja. Episode 3 season 1.
Top Wing on esikouluikäisille suunnattu seikkailusarja, jossa seurataan Top Wingin akatemiassa opiskelevia innokkaita nuoria lintuja. Episode 3 season 1.
Quack hukkaa Kiran helmen mereen ja Zack päättää pyytää Poplantiksen helmikuningattarelta apua sen etsimiseen. / Mahakas saa prinsessan suutelemaan itseään, jotta muuttuisi prinssiksi. Episode 4 season 2.
Samira kertoo tytöille, kuinka hän tutustui Zetaan - ja kuinka he kerran olivat parhaita ystävyksiä. Tytöt koettavat pysäyttää Zetan, jolla on hallussaan jalokiviä ja köynnöksiä loihtiva taikavaltikka. Episode 4 season 3.
Tracker näkee unta, jossa pormestari Humdinger muuttuu vauvaksi. Pentujen täytyy löytää erityinen kookos, jolla kirouksen voi perua. // Alex järjestää juhlat Seikkailulahdella, mutta pettyy, kun hänen pinatansa salaperäisesti katoaa. Episode 25 season 4.
Pormestari Humdinger keksii vääriä hätätilanteita, jotta kisut vaikuttaisivat pätevämmiltä kuin Paw Patrol. Wingnutien uusi lemmikkistrutsi karkaa kotimatkalla. Paw Patrolin pitää löytää se ja viedä se Wingnutien maatilalle. Episode 1 season 5.
Nanni etsii rauhaisaa paikkaa joogaharjoitukseen, mutta katutyöntekijät ovat toista mieltä. Sauli ehdottaa, että hänen olisi syytä lähteä kuuhun rauhoittuakseen, joten lapset rakentavat kuuraketin ja lähtevät kohti Rauhallisuuden merta. Episode 39 season 1.
Wally leikkii pitävänsä ravintolaa, mutta sinne alkaakin tulvia oikeita asiakkaita nälissään, ja ystävyksillä on täysi työ pitää kaikki tyytyväisinä! Episode 21 season 1.
On suuren leijakisan aika. Zack, Kira ja Quack päättävät kilpailla yhdessä. Kaikilla on kuitenkin eri käsitykset siitä, miltä leijan pitäisi näyttää. // Kun Zackin pop-up-kukka tarvitsee vettä, Zack lähtee seikkailulle etsimään sadepilveä. Episode 7 season 1.
Molly ja Gil näkevät, miten kokki Stefin keittiössä leivotaan herkullisia kuplakermakakkuja. Muksujen vuoro koittaa, kun he lähtevät pelaamaan Kakkupalloa! Tiimityötä tarvitaan, kun juostaan keittiöpisteiden kautta ja leivotaan makupaloja! Episode 8 season 4.
Top Wing on esikouluikäisille suunnattu seikkailusarja, jossa seurataan Top Wingin akatemiassa opiskelevia innokkaita nuoria lintuja. Episode 4 season 1.
Leah saa uuden kaverin, ketun, joka osaa muuttua näkymättömäksi. Zeta taas haluaa valjastaa ketun taidot omaan käyttöönsä. // Tala, Nahal ja Parisa ovat mukana lemmikkien taitokisassa. Zeta ja Nazboo haluavat kuitenkin varastaa show'n. Episode 12 season 2.
Zeta vangitsee Samiran ja aikoo hallita Zahramey Fallsia. Apuun kutsutaan Samiran opettaja keisarinna Caliana. // Shine, Shimmer ja Leah loitsivat vahingossa esiin jättimäisen nallekarkkiolennon, josta on kuitenkin arvaamatonta hyötyä. Episode 13 season 2.
Tiimin ystävä Kaisu haluaisi laskea mäkeä, mutta hänellä ei ole kelkkaa. Milli, Geo ja Bot joutuvat kulkemaan kaupungin halki viedäkseen Kaisulle Umi-kelkan. Episode 15 season 3.
Blaine tekee ritaripartiolaisten leiriretkellä mitä tahansa ansaitakseen ensimmäisen suoritusmerkkinsä. / Nella onnistuu viimein sopimaan kahden riitelevän lohikäärmejoukon riidat, mutta Trinket sytyttää eripuran vahingossa uudelleen. Episode 22 season 1.
Pormestari Goodway pyytää pentuja pelastamaan veljentyttärensä -ja poikansa puusta, ja sen jälkeen riittääkin säpinää. // Seikkailulahteen odotetaan ilotulituslähetystä, mutta pormestari Goodway saakin niiden sijaan pikkuisia possuja. Episode 16 season 2.
Kun Rusty täyttää vahingossa rantapallon vedellä ilman sijaan, poppoon täytyy saada se järvelle ilman, että se puhkeaa. Rusty ja Roosa kilpailevat siitä, kumpi saa kerättyä enemmän roskia järveltä. Episode 12 season 1.
Gasquatch on palannut! Hän säästää rahaa, jotta voisi ostaa upean Megamutarobotin. Kun hänen kolikkonsa katoavat, Blazen täytyy auttaa mutaa rakastavaa ystäväänsä löytämään ne ennen kuin lelukauppa menee kiinni. Episode 5 season 3.
Pennutko sairaslomalla? Kun Rubble ja Ryder etsivät farmari Alin karkuripossuja, Marshall huolehtii sairastuneista ystävistään. // Ensin Rubblen lounas häviää ja sitten Jaken lounasrasia katoaa. Onko kyseessä aave? Episode 17 season 2.
Pennut ovat retkeilemässä ja opettavat Alexille paloturvallisuuden kiemuroita. // Kun Paw Patrolin jäsenet kutsutaan töihin, kaikki vaikuttaa normaalilta. Pennut yllättyvät kuullessaan, että heille on järjestetty Paw Patrolin kiitospäivä. Episode 18 season 2.
Clod kadottaa kutsunsa herkulliselle aamiaisbrunssille ja vie ystävänsä etsintäretkelle. Kirkkaasti loistava lintu pitää koko valtakunnan hereillä. Episode 2 season 1.
Villi minotauri aiheuttaa kaaoksen leikkiessään piilosta sisällä linnassa. / Kun uniset lohikäärmeet pakenevat Linnanpihaan luolassaan asuvalta hirviöltä, Nella lähtee etsimään petoa. Episode 3 season 1.
On vuosittaisen pormestarikisan aika, ja pormestari Humdinger suunnittelee kaikkien aikojen suurinta huijausta. // Pormestari Humdinger varastaa Ryderin löytämän aarrekartan ja rientää etsimään haudattuja kalleuksia. Episode 20 season 2.
Tytöt etsivät Leah'n kadonnutta kaulakorua, mutta maan alla asustava otus on jo löytänyt sen ja alkaa nyt esittää toiveita. Kun Zac toivoo vahingossa voivansa olla Zahramay Fallsissa ikuisesti, lapset lähtevät etsimään mahtavaa henkeä, joka voisi kumota Zacin toiveen. Episode 1 season 3.