Entinen naistenmies tylsistyy eläkkeellä. Kaikki muuttuu, kun hän saa kirjeen, jossa kerrotaan, että hänellä on poika. Niinpä mies lähtee matkalle halki Amerikan tapaamaan entisiä tyttöystäviään. USA, draamakomedia, 2009.
Koronkiskurit antavat kirjailija Alexille 30 päivää aikaa kirjoittaa romaani valmiiksi. Muuten hän pääsee hengestään. Tilanne on synkkä, mutta sitten Alex palkkaa avukseen pikakirjoittaja Emman. Amerikkalainen komedia vuodelta 2003.
Onnellisen nuorenparin hääsuunnitelmat kariutuvat, kun morsian heittäytyy suin päin lesbosuhteeseen. Kolmekymppinen Mia on isänsä kihlajaisissa sulhasensa Timin kanssa ja kohtaa Fridan, tulevan siskopuolensa. Ruotsi, romanttinen draama, 2011.
Lokakuussa 1962 amerikkalaiset vakoilukoneet ottivat kuvia, joissa näkyi, miten Neuvostoliitto suunnitteli ydinohjusten sijoittamista Kuubaan. Presidentti John F. Kennedy neuvonantajineen alkoi miettiä keinoja neuvostojoukkojen uhkaa vastaan. Amerikkalainen draama vuodelta 2000.
Paterson on bussikuski Patersonin kaupungissa New Jerseyssä. Hänen elämänsä koostuu yksinkertaisista rutiineista: joka päivä hän ajaa samaa reittiä tarkkaillen tuulilasinsa editse ajelehtivaa kaupunkia ja kuunnellen ympärillään käytävien keskustelujen osasia. Amerikkalainen komedia vuodelta 2017.
Kertomus eläintenhoitajista Varsovan eläintarhassa, jonne moni ihminen ja eläin pääsi suojaan Puolan valtauksen aikaan vuonna 1939. Iso-Britannia/USA, historiallinen draama, 2017.
Entinen naistenmies tylsistyy eläkkeellä. Kaikki muuttuu, kun hän saa kirjeen, jossa kerrotaan, että hänellä on poika. Niinpä mies lähtee matkalle halki Amerikan tapaamaan entisiä tyttöystäviään. USA, draamakomedia, 2009.
Brad elää mukavaa elämää Sacramenton esikaupungissa mukavan vaimonsa ja poikansa kanssa. Reissulla vanhaan opiskelukaupunkiinsa, Bostoniin, Brad ei malta olla vertaamatta elämäänsä opiskelukavereihinsa. USA, draamakomedia, 2017.
K, uusi blade runner, huomaa vanhan salaisuuden, joka paljastuessaan saattaisi viedä loputkin sivilisaation rippeet. Paljastus johdattaa K:n jahtaamaan toista blade runneria, joka on kadonnut kolmekymmentä vuotta sitten. Amerikkalainen scifi vuodelta 2017.
Kanadalais-ranskalaisessa draamaelokuvassa kuolemansairas kirjailija Louis palaa kotiin 12 vuoden jälkeen kertoakseen perheelleen lähestyvästä menehtymisestään. Seuraa erikoinen sukukokous täynnä jännitteitä ja epäilyksiä. Kanada/Ranska, draama, 2016.
Iranilais-ranskalaisessa draamaelokuvassa pahaa-aavistamattoman nuorenparin elämä suistuu raiteiltaan heidän muutettuaan asuntoon, jonka entisen asukkaan epäillään harjoittaneen siinä prostituutiota. Iranilainen draama vuodelta 2016.