Kun homma ei luista, kutsu paikalle MegaTruckers! Omistaja Jon ja tiimi kuljettavat maailman suurimmat ja raskaimmat rahtilastit petollisen Australian mantereen poikki.
Öljyryntäys vetää ihmisiä kaikkialta Pohjois-Dakotan Bakkeniin. Alue on muuttunut ylikuumenneeksi teollisen vallankumouksen keskukseksi, ja sillä on ollut hintansa.
Tuttu juontajapari Andrew ja Kevin palaavat vetämään hauskaa remonttiohjelmaa. Ohjelmassa on nyt uusi kulma, sillä miehet ovat saaneet vuosisataisen salin, jota he alkavat kunnostaa omalla tyylillään.
Kevin ja Andrew puuhastelevat jälleen mökillään uusia tee-se-itse-rakennushankkeita. Veljekset ja heidän insinööriystävänsä Walker toteuttavat täydellisen loma-asunnon unelmaa.
Autojen entisöintiin erikoistunut Mark Worman ja hänen "hautausmaan haamunsa" eli Graveyard Ghouls -niminen työtiimi puhaltavat uutta elämää vanhoihin muskeliautoihin.
Alaskan karuun erämaahan lentokoneesta pudotetut extreme-selviytyjät navigoivat eteenpäin jääpeitteisissä laaksoissa ja vuorenhuippujen yli. Etenemistä piinaavat nälkä, saaliseläimet ja huono sää.
Will ja Gus ovat jättäneet päivätyön kokeillakseen uutta uraa vanhojen autojen osto- ja myyntiliikkeellä. Yksinkertainen mutta kova tavoite on myydä kunnostettu auto ja tuplata rahat viikon sisällä!.
Mahtava karppi -sarjassa tutustutaan merkillisiin karppilajeihin. Sarjaa juontavat karppihullu Ali Hamidi ja hänen kaksi kalakaveriaan ja yhdessä he jäljittävät kolossaalisia karppeja ympäri maailmaa.
Timber Kings -ohjelmassa seurataan maailman parhaita hirsirakentajia, jotka rakentavat käsityönä upeita asuntoja rikkaille ja kuuluisille asiakkailleen.

Tällä nelikolla virtaa adrenaliinia suonissa ja on vain yksi asia mielessä: kaasu pohjaan! GRIP-sarja on täynnä moottoriviihdettä, ajamista ja hulluttelua ilman rajoja.
Tällä nelikolla virtaa adrenaliinia suonissa ja on vain yksi asia mielessä: kaasu pohjaan! GRIP-sarja on täynnä moottoriviihdettä, ajamista ja hulluttelua ilman rajoja.
Mahtava karppi -sarjassa tutustutaan merkillisiin karppilajeihin. Sarjaa juontavat karppihullu Ali Hamidi ja hänen kaksi kalakaveriaan ja yhdessä he jäljittävät kolossaalisia karppeja ympäri maailmaa.
Mike Andronaco apujoukkoineen yrittää saada peurojen määrän räjähdysmäisen kasvun hallintaan paikallisten asukkaiden avulla. Kulttuurien yhteentörmäyksestä syntyy aikamoista työpaikkakomediaa.

Australian kullankaivajat eli kolme kovaa kullankaivajajoukkoa pistää koko elämänsä likoon etsiessään rikkauksia syvällä Länsi-Australian kesyttömillä mailla.
Todellinen villi luonto on lähes kadonnut Amerikasta, mutta yksi paikka on vielä koskematon: Tyynenmeren luoteisrannikon korkeuksiin kohoavat metsät. Latvusto tarjoaa joillekin myös kodin...