4/10. Reality-sarja huutokaupan ihmeellisestä maailmasta. Myyntiin tulee burmalainen patsas. Asuntotyhjennyksessä löytyy arvokas kynttilänjalka. Kiril Mattilan keräilyvietti herää, kun hän näkee, että joku asia on häviämässä. (U) HD
7.11 EK:n Jyri Häkämies: kauppasodan seuraukset 7.21 Gösta Sundqvistin elämänmakuiset laulut 7.43 Ajokorttiuudistus - miten asiat muuttuvat 8.13 Kai L. Bremer ja museoautojen lumo 8.45 Jälkihiki HD
Hyacinth ja Rickhard viettävät ensimmäisen vuorokautensa uudessa viikonloppupaikassaan, joka on tavallaan suuri, mutta oikeastaan pikkuisen pieni. Elizabeth ja Emmetkin tulevat maaseudulle teelle. (U)
Kausi 5, 7/8. Katteja ja kalavelkoja. Bertin ravintola on ahtaalla. Käteisen puutteessa jää järjestämättä moni kissanristiäinen. Bert on velkaa koronkiskurille, mikä tietää kovia aikoja. Onneksi tohtori pelastaa päivän. (U)
Mitä EU-johtajien päätös siirtolaisten käsittelykeskuksista Välimerelle tarkoittaa siirtolaisten ja eurooppalaisten kannalta? Päivän kasvon vieraana Amnestyn oikeudellinen asiantuntija Susanna Mehtonen. Toimittajana Heli Suominen HD
Jukolan viestin metsäkirkko Kastarlamen rannalla Hollolan Hälvälässä. Saarna piispa Matti Repo, liturgeina Hanna-Leena Penttilä ja Heikki Pelkonen. Lahden Gospelkuoron lauluryhmä. HD
Tanja matkustaa Belgiaan ja ihastuu sympaattiseen pyöräilykaupunki Gentiin, maistaa paikallisia herkkuja sekä tutustuu sarjakuvamaailman saloihin Brysselissä. HD
Kuusamon ylänköalueen linnut ja nisäkkäät elävät vedestä ja valosta. Erämaan elämää pohjoisen valon kaikissa värisävyissä. T: Wilderness Cinema, Lauri Kettunen. (U) HD
Kausi 1, 5/10 Kajaani. Miten jatkaa eteenpäin, kun unelmat kaatuvat? Kajaaniin sijoittuvassa lyhytelokuvassa liikutaan tanssin maailmassa ja nähdään myös miten elokuva syntyy. HD
Kausi 5, 8/8. Raastava rakkaus. Voiko rakkauteen kuolla? Se näyttää jopa todennäköiseltä, kun pakkomielteisesti ihastunut nainen ryhtyy epätoivoiseen tempaukseen saadakseen mielitiettynsä vastaamaan palaviin tunteisiin. (U)
Taksilaki mullistui Suomessa. Yksi perinteiden haastajista on kyytipalvelu Uber, joka maailmalla on niittänyt myös rankkaa kritiikkiä. Päivän kasvon haastattelussa yrityksen Suomen- ja Ruotsin-maajohtaja Joel Järvinen. Toimittajana Heli Suominen. HD
Carinhall oli natsijohtaja Herman Göringin metsästysmaja lähellä Berliiniä. Vuosien varrella se toimi niin johtajien tapaamispaikkana kuin sodan johtokeskuksenakin. Nyt Carinhallen salat paljastuvat ensimmäistä kertaa. (U) HD
3/10 Pohjoinen. Selittääkö pohjoisuus suomalaisen synkkyyden? Jaksossa pohditaan pohjoisen merkitystä suomalaisuudelle ja haastatellaan mm. metallimuusikko Esa Holopaista (Amorphis) sekä sisututkija Emilia Lahtea. (U) HD
Missä on Itämeren ahven? Vieraina Baltic Sea Action Groupin perustaja Saara Kankaanrinta ja erikoistutkija Seppo Knuuttila Suomen ympäristökeskuksesta. Jan Andersson juontaa. #yleastudio HD
Bosnian sodan julmuuksiin syyllistynyt Esad kärsi sotarikostuomionsa Suomessa. Vuosikymmenten jälkeen hän haluaisi sovitusta uhreiltaan ja päästä kiinni normaaliin elämään. O: Lars Feldballe Petersen. T: Kinocompany Oy. (U) HD
Kausi 1, 11/11. Loppupeli 2/2. Kari (Ville Virtanen) ja Pauliina (Matleena Kuusniemi) tekevät kaikkensa pelastaakseen tyttärensä vankilasta. Pääepäilty (Sampo Sarkola) pitää poliisia pilkkanaan. (U). HD
Qatar sai järjestettäväkseen jalkapallon MM-kisat 2022. Miten pieni valtio vailla jalkapalloperinteitä sai kunnian? FIFA:n sisäpiirissä pyörinyt Mary Lynn Blank paljastaa ehkä historian suurimman urheiluskandaalin. (U) HD