Edmonton. Edmontonin huutokaupan viimeisenä päivänä myyntiin tuleva huipputavara tietää kunnon voittoa, mutta harvinainen nestepumpputraileri voi joko räjäyttää potin tai osoittautua flopiksi.
Sarjassa sukelletaan vuosikymmeniä piilossa olleisiin, aikoinaan salaisiksi luokiteltuihin tiedostoihin, ja tutkitaan yhtä aikamme suurista vastaamattomista kysymyksistä: Onko ufoja olemassa?.
Sukella keksintöjen maailmaan ja tutustu niin entisaikojen pioneerikeksijöihin kuin nykyajan innovatiivisiin visionääreihinkin. Sarja kutkuttaa meidän jokaisen tieteellistä uteliaisuutta.
Grande Prairie. Valtava yksipäiväinen huutokauppa on logistinen painajainen. Päivän aikana pitää saada myytyä yli 2 200 kohdetta, joten paikalla on pidettävä kolme huutokauppaa yhtä aikaa.
103. Jon antaa nuorelle Ryanille ja veteraanikuski Bradille tehtäväksi kuljettaa kaksi veturia 4 500 kilometrin matka Perthiin. Näillä kahdella megarahtarilla on edessään suorastaan helvetillinen matka.
104. Wayne saa ylennyksen, ja hänet lähetetään 700 kilometrin matkalle kuljettamaan valtava 300 tonnin kaivuri Queenslandin pohjoisosiin. Painavan rahdin kuljettamiseen tarvitaan neljän rekan letka.
105. Iso kaivuri on kuljetettava Melbournen satamasta 3 800 kilometrin päähän Darwiniin. Dave kuljettaa Brisbanessa massiivisen 2 000-tonnisen tunnelinporauslaitteen viimeisiä osia.
106. Tarjolla on 100 miljoonan dollarin sopimus, joka takaisi Jonin kuskeille ja rekoille töitä seuraaviksi kolmeksi vuodeksi, mutta saako Jon sopimuksen itselleen?.
Australian kullankaivajat eli kolme kovaa kullankaivajajoukkoa pistää koko elämänsä likoon etsiessään rikkauksia syvällä Länsi-Australian kesyttömillä mailla.
Australian kullankaivajat eli kolme kovaa kullankaivajajoukkoa pistää koko elämänsä likoon etsiessään rikkauksia syvällä Länsi-Australian kesyttömillä mailla.
Sarjassa seurataan raskaiden kuljetusten erikoisasiantuntijoita, jotka kuljettavat valtavia huviloita ja taloja äärimmäisen vaativissa olosuhteissa Kanadan syrjäseuduille.
Sarjassa seurataan raskaiden kuljetusten erikoisasiantuntijoita, jotka kuljettavat valtavia huviloita ja taloja äärimmäisen vaativissa olosuhteissa Kanadan syrjäseuduille.
Autojen entisöintiin erikoistunut Mark Worman ja hänen "hautausmaan haamunsa" eli Graveyard Ghouls -niminen työtiimi puhaltavat uutta elämää vanhoihin muskeliautoihin.
Grande Prairie. On Grande Prairien huutokaupan toinen päivä. Jännitys kohoaa, kun myyntiin tulee kovan luokan hydraulinen kaivinkone. Sen saaminen myyntikuntoon vie kuitenkin päiviä.
Autojen entisöintiin erikoistunut Mark Worman ja hänen "hautausmaan haamunsa" eli Graveyard Ghouls -niminen työtiimi puhaltavat uutta elämää vanhoihin muskeliautoihin.
Hiihtomaja ja palju. Veljekset haluavat taloonsa upean hiihtomajan tunnelmaa. Pian siellä onkin tila, jossa on uusi takka, mukavat sohvat ja tietenkin palju.
Ranta tulee talolle. Veljeksiin iskee kateudenpuuska, koska heidän ystävänsä Walker lomailee Karibialla. Jos he eivät kerran pääse rannalle, rannan on tultava heidän luokseen.
204. Pelastuspartio auttaa pulaan joutunutta patikoijaa kaikkien aikojen korkeimmalla vinssauksella. Yksikin väärä liike voi vaarantaa kaikkien hengen. Jockey loukkaantuu pudottuaan hevosen selästä.