Pidimmepä siitä tai emme, sota, konflikti ja tuntemattoman tutkiminen ajavat teknologian kehitystä eteenpäin. Ihmiskunta on kekseliäimmillään tuhon vimmassa.
Shepptonin kaivosturma, Purulauta, Kaulapantapommi. Don Wildman tutkii valjaita, joilla oli tärkeä rooli vaarallisessa pelastusoperaatiossa, surffilautaa, jossa on nähtävissä todisteet vaarallisen pedon hyökkäyksestä, ja julmaa räjäytyslaitetta.
Rooman kadonneet legioonat. Tutkimme kahta merkittävää tapahtumaa oikuttelevasta säästä, jotka lopulta johtivat lyömättömän roomalaislegioonan hajoamisen.
Churchill. Kun Saksan armeija oli murskannut liittoutuneet Ranskassa, Churchill sai hitaasti mutta varmasti vakuutettua kumppaninsa taisteluun Hitleriä vastaan ja 28.5.1940 Britannian suunta sodassa muuttui.
Ensimmäisen maailmansodan syttyessä Euroopan mahtavimmilla valtaistuimilla istui kolme serkusta: tsaari Nikolas toinen Venäjällä, keisari Wilhelm toinen Saksassa ja kuningas George viides Englannissa.
Pidimmepä siitä tai emme, sota, konflikti ja tuntemattoman tutkiminen ajavat teknologian kehitystä eteenpäin. Ihmiskunta on kekseliäimmillään tuhon vimmassa.
Pidimmepä siitä tai emme, sota, konflikti ja tuntemattoman tutkiminen ajavat teknologian kehitystä eteenpäin. Ihmiskunta on kekseliäimmillään tuhon vimmassa.
Faktan ja fiktion välillä vallitsee hämärän rajamaa. Sarjassa tutkitaan monenkirjavia tapauksia, aina väitettyjen ufo-havaintojen peittelystä Hollywoodin pimeään puoleen.

Spider Rocks -kiekkojen mysteeri. Tarun mukaan jonnekin päin Texasia on haudattu suuri kulta-aarre. 1900-luvun alussa yksi mies oli päättänyt löytää sen. Tuo mies oli Dave Arnold.

102. Britannian erikoisyksikkö SOE:n tuntemattomaksi jääneisiin urotekoihin toisen maailmansodan aikana kuuluvat mm. kolmoisagentti Henri Dericourtin ja operaatio Tombolan tarina. (S, Ep2).
Pidimmepä siitä tai emme, sota, konflikti ja tuntemattoman tutkiminen ajavat teknologian kehitystä eteenpäin. Ihmiskunta on kekseliäimmillään tuhon vimmassa.
Cleveland-kasvain, Tsavon leijonat, Willametten meteoriitti. Don tutkii kudosmassaa, joka on ollut poliittisen skandaalin keskiössä, ihmissyöjäleijonan valtavaa kalloa ja meteoriittia, joka liittyi aikanaan uskomattomaan ryöstöön.
Ensimmäisen maailmansodan syttyessä Euroopan mahtavimmilla valtaistuimilla istui kolme serkusta: tsaari Nikolas toinen Venäjällä, keisari Wilhelm toinen Saksassa ja kuningas George viides Englannissa.
Pappi, hänen rakastajansa ja Graalin malja. Pieni Rennes-le-Chateau'n kylä Ranskassa on houkutellut aarteenmetsästäjiä viimeisen 70 vuoden ajan. Uskotaan, että pappi Berenger Sauniere löysi kylästä kätketyn aarteen.
Kultaisen villan maa. Valokuvajournalisti David Adams lähtee eeppiselle 2 500 kilometrin matkalle pitkin Keski-Aasian Oxus-joen juoksua seuraamaan Aleksanteri Suuren jalanjälkiä ja etsimään alueen hautautunutta historiaa.
103. Len Goodman ja Lucy Worsley kertovat, miten 1900-luvun ensimmäiset vuosikymmenet toivat tullessaan nopeimman ja mullistavimman muutoksen koko brittiläisen tanssin historiassa.
Henry VIII on Englannin historian häikäilemättömin hallitsija. Hänen kuusi vahvaa ja itsenäistä kuningatartaan muovasivat miestä, joka aloitti elämänsä renessanssiprinssinä mutta päätyi hirviöksi.
De Gaulle. Charles De Gaulle kampanjoi toisen maailmansodan aikana Ranskan ja Saksan välistä aselepoa vastaan, ja lensi Englantiin vapaan Ranskan johtajana.