EdGarasjenin autotalli on lähellä konkurssia, joten sen omistaja Edgar tekee sen mikä on luonnollista - hän ostaa kuusi lippua jalkapallon MM-kisoihin.
Pikkuveli on yksinäinen seitsemänvuotias poika. Hänellä on toki äiti, isä ja sisaruksia, mutta heillä on aina jotakin parempaa tekemistä. Eräänä päivänä Pikkuveli tapaa Katto-Kassisen, joka osaa lentää!
60-luvun Värmlannissa kaksi naista uhmaa ympäristönsä odotuksia osallistumalla rallikilpailuun. Eläinlääkärin apulainen Ulla rakastaa vauhtia. Suurtalollisen tyttö Birgitta unelmoi Pariisista. Ralliparina molempien unelmat ehkä toteutuvat.
Tukholman linnan vallataan, ja kuningaspari otetaan panttivangiksi. Valtaajina toimii joukko lapsia, jotka eivät halua kenenkään tuntevan oloaan tarpeettomaksi. Lasten joukossa on itse prinsessa Victoria.
Rikas johtaja painostaa sekä vaimoaan että poikaansa. Eräänä päivänä poika ottaa ohjat omiin käsiinsä ja yrittää murhata isänsä. Hän kuitenkin epäonnistuu, ja hänet heitetään järveen. Hän päätyy merenpohjaan ja aloittaa siellä uuden elämän.
Kun Nora on viisivuotias, hänen vanhempansa kuolevat. Aikuiset väittävät että äiti ja isä ovat matkoilla. Kymmenen vuotta myöhemmin Noran uusi perhe muuttaa uuteen asuntoon, ja alkaa tapahtuja outoja. Nora kuulee öisin askelia oveltaan.
Kun Reine pakotetaan töihin vapaa-ajanpedagogiksi vankilaan, hän saa hullun idean - hän tekee näytelmän vankien kanssa! Kukaan ei ole aluksi kiinnostunut, mutta lopulta viisi vankia suostuu teatteripuuhiin - yrityksenään paeta!
Jack on 25-vuotias. Kavereineen hän polttaa, juopottelee ja iskee tyttöjä Tukholmassa. Toisin kun moni muu, Jack tietää mitä hänestä tulee isona: kirjailija. Ulf Lundellin romaania pidetään 70-luvun sukupolviromaanina.
David aloittaa uuden työnsä lääkefirmassa käymällä johdantokurssin. Jo ensimmäisenä päivänä hänet kuitenkin lähetetään asiakaskäynnille. Hän rakastuu pian pomon tyttäreen Angelicaan. Valitettavasti tämä on jo kihloissa Riccon kanssa.
Kirjailija Thomas tapaa sattumalta lapsuudenystävänsä, näyttelijä Hoffmanin, joka tekee kuolemaa ja haluaa tehdä tilit selviksi menneisyytensä kanssa. Hän haluaa että he tekevät yhdessä elokuvan Thomasin menestysnäytelmästä.
Lisa ja Martin pysähtyvät Ruotsissa matkalla kotiinsa Norjaan. Heidän on pakko kulkea ruotsalaismetsien läpi matkan varrella, ja matkasta tulee elävä painajainen. He eivät tiedä että heitä kuvataan salaa ja että heistä on tietämättään tullut kuolettavan hirveän nettileffan päätähtiä.
Vuonna 1939 värmlantilainen Annika saapuu Tukholmaan ja aloittaa työt ravintola Gilletissä. Hän tapaa uuden vuoden juhlissa kuuluisan juoksija Bengt Hallin. He haluavat yhteisen elämän, mutta sopiiko Annika Bengtin yläluokkaiseen maailmaan?