Jurassic Parkin tuhosta on kulunut neljä vuotta ja nyt kaksi ryhmää käy taistelua aikaa vastaan kamppailussa, jonka ratkaisu määrää kaukaisen saaren esihistoriallisten asukkien kohtalon. Amerikkalainen toiminta vuodelta 1997.