ReseptitViihdeBlogitTietovisatSanakirjaVaihtoautotHoroskooppi
TV-ohjelmat tänään

Kanavan MTV Viihde ohjelmatiedot lauantaina 23.3.2013

Näytä tiivistettynä

30 RockU

la 23.03.2013 04.00 - 04.20 20 minMTV Viihde

7. ja viimeinen tuotantokausi. Omituinen tv-pomo, kärsimätön käsikirjoittaja, puolihullu filmitähti ja hyväuskoinen apupoika saattavat 30 Rockin tv-sarjalegendojen joukkoon viimeisellä tuotantokaudella. Matkalla töihiin Liz törmää Jackiin, joka halailee toista naista. Se saa Lizin tunnustamaan, että hänen seksuaalisuutensa on herännyt uudelleen ja Jacin kertomaan, että hänellä on ollut monia romansseja. Tomistolla Liz ja Tracy keskustelevat sopimattomasta Twitter-viestistä.

House of Lies

la 23.03.2013 04.30 - 04.56 26 minMTV Viihde

Emmy- ja Golden Globe -ehdokkuudet ansainneessa pääroolissa Don Cheadle. Showtimen komediasarjassa House of Lies seurataan häikäilemättömien konsulttien arkea, johon kuuluu runsaasti faktojen vääristelyä, numeroiden pyörittämistä ja aimo annos business-jargonia.

Shameless

la 23.03.2013 05.00 - 05.52 52 minMTV Viihde

Showtimen komediallinen draama todellisesta työväenluokan perheestä. Perheen isän, Frankin (William H. Macy) ollessa juopuneena kaiket päivät on vastuu kuuden lapsen hyvinvoinnista siirtynyt vanhimmalle tyttärelle Fionalle (Emmy Rossum). Shameless on jenkkiversio samalla nimellä kulkeneesta brittisarjasta, jotka molemmat on luonut Paul Abbott. Kun sosiaalivirasto palauttaa Gallagherin lapset, Fiona yrittää epätoivoisesti saada heidät takaisin. Monica on kadonnut jäljettömiin, ja Fionan on pakko hakea apua Frankilta. Sillä välin Kev ja Veronica löytävät kohdunvuokraajan.

Parks and Recreation

la 23.03.2013 06.00 - 06.20 20 minMTV Viihde

Hyväsydäminen ja nokkela komediasarja Parks and Recreation pyörähtää jo viidennelle tuotantokaudelle. The Office -sarjan henkeä huokuvan komediasarjan pääosassa jatkaa Amy Poehler, joka esittää kotikaupunkiaan rakastavaa pikkubyrokraattia. Muissa osissa nähdään tuttuja koomikkokasvoja kuten Aziz Ansari, Rashida Jones ja Nick Offerman.

Weeds

la 23.03.2013 06.30 - 06.57 27 minMTV Viihde

Kuka ampui Nancy Botwinia? Tumman draamakomediasarjan kahdeksas ja viimeinen tuotantokausi. Pääosassa Mary-Louise Parker. Katsottavissa 30.9.2013 asti. Nancy ja Silas saavat uuden työtarjouksen. Shane tekee vaikka mitä uskaliasta tehdäkseen vaikutuksen Angelaan. Andy antaa rakkausohjeita Davelle, eräälle rabbille sekä tämän opiskelijoille. Dougilla on kädet täynnä töitä feikkihyväntekeväisyysprojektinsa kanssa, ja kodittomat alkavat jo käydä levottomiksi.

Strike Back

la 23.03.2013 07.00 - 07.44 44 minMTV Viihde

HBO:n ja Cinemaxin yhteistyötä oleva Strike Back räväyttää toisella tuotantokaudella. Sarja seuraa brittien erikoisjoukkoja, jotka etsivät käsiinsä terroristeja. Toisen kauden alussa agentit Damien Scott ja Michael Stonebridge ovat normaalilla turvallisuuskeikalla Keniassa, mutta näennäinen rauhallisuus kestää vain hetken. Stonebridge yrittää suojella palkkamurhaajaa vihaiselta ihmisjoukolta samaan aikaan kunScott pinnistelee vakuuttaakseen Lillianin Knoxin todellisista mielipiteistä. Kun Stonebridge myöhemmin joutuu Matlockin vangiksi, joukko 20:n on järjestettävä vaarallinen vanginvaihto-operaatio.

30 Rock

la 23.03.2013 08.00 - 08.20 20 minMTV Viihde

7. ja viimeinen tuotantokausi. Omituinen tv-pomo, kärsimätön käsikirjoittaja, puolihullu filmitähti ja hyväuskoinen apupoika saattavat 30 Rockin tv-sarjalegendojen joukkoon viimeisellä tuotantokaudella. Matkalla töihiin Liz törmää Jackiin, joka halailee toista naista. Se saa Lizin tunnustamaan, että hänen seksuaalisuutensa on herännyt uudelleen ja Jacin kertomaan, että hänellä on ollut monia romansseja. Tomistolla Liz ja Tracy keskustelevat sopimattomasta Twitter-viestistä.

House of Lies

la 23.03.2013 08.30 - 08.56 26 minMTV Viihde

Emmy- ja Golden Globe -ehdokkuudet ansainneessa pääroolissa Don Cheadle. Showtimen komediasarjassa House of Lies seurataan häikäilemättömien konsulttien arkea, johon kuuluu runsaasti faktojen vääristelyä, numeroiden pyörittämistä ja aimo annos business-jargonia.

Alphas

la 23.03.2013 09.00 - 09.43 43 minMTV Viihde

Neurologi Lee Rosen (David Strathairn) johtaa "Alphas"-nimistä ryhmää, johon kuuluu viisi yliluonnollisia voimia omaavaa ihmistä. Puolustusvoimien alaisuudessa toimiva ryhmä ottaa ratkaistakseen rikoksia, joita FBI tai CIA eivät pysty selvittämään. Sarjan on luonut Zak Penn, joka on käsikirjoittanut mm. The Avengers- ja X-Men -elokuvia. Alpha-tiimi etsii Isaacia, Red Flagin palkkamurhaajaa. Isaac itse etsii Dr. Rosenin tytärtä Dania, joka on varastanut kaulakorun eräässä Red Flag -kokouksessa. Bill palaa töihin aiottua aikaisemmin, kun hänestä alkaa tuntua että hänen on pakko saada selville kuka Stanton Parish oikein on.

Weeds

la 23.03.2013 10.00 - 10.27 27 minMTV Viihde

Kuka ampui Nancy Botwinia? Tumman draamakomediasarjan kahdeksas ja viimeinen tuotantokausi. Pääosassa Mary-Louise Parker. Katsottavissa 30.9.2013 asti. Nancy tapaa rabbi Daven ystäviä sapatti-illallisella, joka on valtavan kiusallinen kaikille osapuolille. Andy kutsuu kotiinsa erityisvieraan saadakseen tavata tämän perheen, ja Silas hioo bisnessuunnitelmia. Kodittomat uhkaavat jättää Dougin oman onnensa nojaan, ellei tämä pian ala pitää heistä parempaa huolta.

Parks and Recreation

la 23.03.2013 10.30 - 10.50 20 minMTV Viihde

Hyväsydäminen ja nokkela komediasarja Parks and Recreation pyörähtää jo viidennelle tuotantokaudelle. The Office -sarjan henkeä huokuvan komediasarjan pääosassa jatkaa Amy Poehler, joka esittää kotikaupunkiaan rakastavaa pikkubyrokraattia. Muissa osissa nähdään tuttuja koomikkokasvoja kuten Aziz Ansari, Rashida Jones ja Nick Offerman.

Boardwalk Empire

la 23.03.2013 11.00 - 11.53 53 minMTV Viihde

HBO:n gangsterisarjan kolmannella kaudella Amerikan talous kukoistaa eläväisellä 1920-luvulla. Rahan myötä myös väkivaltaisuus lisääntyy, ja Nucky (Steve Buscemi) joutuu konfliktiin muiden gangsteripomojen kanssa. Sarjan on luonut Sopranosin takana ollut Terence Winter sekä ohjaajalegenda Martin Scorsese. Katsottavissa 15-6-2013 asti. Nucky on hämmentynyt: hän on nähnyt painajaisia, ja Billie on poissa. Hän suostuu vastahakoisesti menemään mukaan Margaretin ryhmään saadakseen kunniapalkinnon kirkolta. Hän tekee Gypin kanssa sopimuksen erääseen yksittäiseen viinakuljetukseen liittyen, vaikka Gypsin syyt jäävät hämärän peittoon,

Girls

la 23.03.2013 12.00 - 12.27 27 minMTV Viihde

HBO:n räväkän komediasarjan toinen kausi. Sarjan on käsikirjoittanut Lena Dunham, joka esittää myös pääroolia. Hannah uskoo, että hänestä tulee vielä jokin päivä värikästä elämää elävä kirjailija, mutta juuri nyt tekee tiukkaa hieman kaiken kanssa. Tyttöporukkaan kuuluu Hannahin lisäksi tämän kämppis Marnie, britti Jessa sekä Shoshanna. Kauden päätösjaksossa Hannahilla on yksi päivä aikaa kirjoittaa kirjansa, muuten kustantaja haukkuu hänet pystyyn. Marnie tulkitsee Charlien aikeet väärin, ja Ray ottaa urallaan askelen, josta hän toivoo Shoshannan vaikuttuvan.

Parks and Recreation

la 23.03.2013 12.30 - 12.50 20 minMTV Viihde

Hyväsydäminen ja nokkela komediasarja Parks and Recreation pyörähtää jo viidennelle tuotantokaudelle. The Office -sarjan henkeä huokuvan komediasarjan pääosassa jatkaa Amy Poehler, joka esittää kotikaupunkiaan rakastavaa pikkubyrokraattia. Muissa osissa nähdään tuttuja koomikkokasvoja kuten Aziz Ansari, Rashida Jones ja Nick Offerman. Leslien on päätettävä kantansa mahdolliseen limsaveroon, ja hänen päätöksellään voi olla odottamattomat seuraukset. Ben yrittää hyödyntää harjoittelijoitaan saadessaan tietää että näillä on poliittisia siteitä. Andyn kuntoiluyritykset saavat Chrisin masentumaan.

Shameless

la 23.03.2013 13.00 - 13.52 52 minMTV Viihde

Showtimen komediallinen draama todellisesta työväenluokan perheestä. Perheen isän, Frankin (William H. Macy) ollessa juopuneena kaiket päivät on vastuu kuuden lapsen hyvinvoinnista siirtynyt vanhimmalle tyttärelle Fionalle (Emmy Rossum). Shameless on jenkkiversio samalla nimellä kulkeneesta brittisarjasta, jotka molemmat on luonut Paul Abbott. Kun sosiaalivirasto palauttaa Gallagherin lapset, Fiona yrittää epätoivoisesti saada heidät takaisin. Monica on kadonnut jäljettömiin, ja Fionan on pakko hakea apua Frankilta. Sillä välin Kev ja Veronica löytävät kohdunvuokraajan.

Person of Interest

la 23.03.2013 14.00 - 14.42 42 minMTV Viihde

Entinen CIA-agentti Reese (Jim Caviezel) ja äveriäs IT-neto Finch (Michael Emerson) jatkavat jaloa urakkaansa estäen rikoksia ennen kuin ne ehtivät tapahtua.

Alphas

la 23.03.2013 14.45 - 15.28 43 minMTV Viihde

Neurologi Lee Rosen (David Strathairn) johtaa "Alphas"-nimistä ryhmää, johon kuuluu viisi yliluonnollisia voimia omaavaa ihmistä. Puolustusvoimien alaisuudessa toimiva ryhmä ottaa ratkaistakseen rikoksia, joita FBI tai CIA eivät pysty selvittämään. Sarjan on luonut Zak Penn, joka on käsikirjoittanut mm. The Avengers- ja X-Men -elokuvia. Alpha-tiimi etsii Isaacia, Red Flagin palkkamurhaajaa. Isaac itse etsii Dr. Rosenin tytärtä Dania, joka on varastanut kaulakorun eräässä Red Flag -kokouksessa. Bill palaa töihin aiottua aikaisemmin, kun hänestä alkaa tuntua että hänen on pakko saada selville kuka Stanton Parish oikein on.

Parks and Recreation

la 23.03.2013 15.30 - 15.50 20 minMTV Viihde

Hyväsydäminen ja nokkela komediasarja Parks and Recreation pyörähtää jo viidennelle tuotantokaudelle. The Office -sarjan henkeä huokuvan komediasarjan pääosassa jatkaa Amy Poehler, joka esittää kotikaupunkiaan rakastavaa pikkubyrokraattia. Muissa osissa nähdään tuttuja koomikkokasvoja kuten Aziz Ansari, Rashida Jones ja Nick Offerman.

Banshee

la 23.03.2013 16.00 - 16.54 54 minMTV Viihde

HBO:n uuden toimintasarjan tapahtumapaikkana on Banshee, syrjäinen amish-kaupunki Pennsylvaniassa. Sarjan päähahmo, kamppailulajien taitaja Lucas Hood (Antony Starr), varastaa Bansheen murhatun sheriffin identiteetin ja alkaa kylvää kaupunkiin omaa käsitystään oikeudenmukaisuudesta. Katsottavissa 31.12.2013 asti. Sesongin viimeisessä osassa Lucaksen on pakko tehdä päätös, jolla on seurauksia sekä Carrielle ja hänen perheelleen että poliisille ja kaupungin asukkaillekin. Alexin on hoidettava toimitustyö, joka saa Nolan miettimään päätöksiään.

Boardwalk Empire

la 23.03.2013 17.00 - 17.53 53 minMTV Viihde

HBO:n gangsterisarjan kolmannella kaudella Amerikan talous kukoistaa eläväisellä 1920-luvulla. Rahan myötä myös väkivaltaisuus lisääntyy, ja Nucky (Steve Buscemi) joutuu konfliktiin muiden gangsteripomojen kanssa. Sarjan on luonut Sopranosin takana ollut Terence Winter sekä ohjaajalegenda Martin Scorsese. Katsottavissa 15-6-2013 asti. Nucky on hämmentynyt: hän on nähnyt painajaisia, ja Billie on poissa. Hän suostuu vastahakoisesti menemään mukaan Margaretin ryhmään saadakseen kunniapalkinnon kirkolta. Hän tekee Gypin kanssa sopimuksen erääseen yksittäiseen viinakuljetukseen liittyen, vaikka Gypsin syyt jäävät hämärän peittoon,

Girls

la 23.03.2013 18.00 - 18.27 27 minMTV Viihde

HBO:n räväkän komediasarjan toinen kausi. Sarjan on käsikirjoittanut Lena Dunham, joka esittää myös pääroolia. Hannah uskoo, että hänestä tulee vielä jokin päivä värikästä elämää elävä kirjailija, mutta juuri nyt tekee tiukkaa hieman kaiken kanssa. Tyttöporukkaan kuuluu Hannahin lisäksi tämän kämppis Marnie, britti Jessa sekä Shoshanna. Kauden päätösjaksossa Hannahilla on yksi päivä aikaa kirjoittaa kirjansa, muuten kustantaja haukkuu hänet pystyyn. Marnie tulkitsee Charlien aikeet väärin, ja Ray ottaa urallaan askelen, josta hän toivoo Shoshannan vaikuttuvan.

Parks and Recreation

la 23.03.2013 18.30 - 18.50 20 minMTV Viihde

Hyväsydäminen ja nokkela komediasarja Parks and Recreation pyörähtää jo viidennelle tuotantokaudelle. The Office -sarjan henkeä huokuvan komediasarjan pääosassa jatkaa Amy Poehler, joka esittää kotikaupunkiaan rakastavaa pikkubyrokraattia. Muissa osissa nähdään tuttuja koomikkokasvoja kuten Aziz Ansari, Rashida Jones ja Nick Offerman. Leslien on päätettävä kantansa mahdolliseen limsaveroon, ja hänen päätöksellään voi olla odottamattomat seuraukset. Ben yrittää hyödyntää harjoittelijoitaan saadessaan tietää että näillä on poliittisia siteitä. Andyn kuntoiluyritykset saavat Chrisin masentumaan.

Shameless

la 23.03.2013 19.00 - 19.52 52 minMTV Viihde

Showtimen komediallinen draama todellisesta työväenluokan perheestä. Perheen isän, Frankin (William H. Macy) ollessa juopuneena kaiket päivät on vastuu kuuden lapsen hyvinvoinnista siirtynyt vanhimmalle tyttärelle Fionalle (Emmy Rossum). Shameless on jenkkiversio samalla nimellä kulkeneesta brittisarjasta, jotka molemmat on luonut Paul Abbott. Kun sosiaalivirasto palauttaa Gallagherin lapset, Fiona yrittää epätoivoisesti saada heidät takaisin. Monica on kadonnut jäljettömiin, ja Fionan on pakko hakea apua Frankilta. Sillä välin Kev ja Veronica löytävät kohdunvuokraajan.

Banshee

la 23.03.2013 20.00 - 20.54 54 minMTV Viihde

HBO:n uuden toimintasarjan tapahtumapaikkana on Banshee, syrjäinen amish-kaupunki Pennsylvaniassa. Sarjan päähahmo, kamppailulajien taitaja Lucas Hood (Antony Starr), varastaa Bansheen murhatun sheriffin identiteetin ja alkaa kylvää kaupunkiin omaa käsitystään oikeudenmukaisuudesta. Katsottavissa 31.12.2013 asti. Sesongin viimeisessä osassa Lucaksen on pakko tehdä päätös, jolla on seurauksia sekä Carrielle ja hänen perheelleen että poliisille ja kaupungin asukkaillekin. Alexin on hoidettava toimitustyö, joka saa Nolan miettimään päätöksiään.

Enlightened

la 23.03.2013 21.00 - 21.25 25 minMTV Viihde

HBO:n draamakomedia henkisesti lopussa olevasta naisesta, joka yrittää paluuta työpaikalleen. Golden Globe -palkitussa pääosassa nähdään Laura Dern (Jurassic Park, Inland Empire). Amy on itsetuhoinen terveys- ja kauneusalan asiantuntija, joka saa hyvin julkisen hermoromahduksen työpaikallaan. Katsottavissa 13.9.2013 asti. HBO:n draamakomedian 2. kausi alkaa. Pääosassa Laura Dern. Amy alkaa suunnitella, miten vapauttaisi työtoverinsa työpaikan kourista.

Girls

la 23.03.2013 21.30 - 21.58 28 minMTV Viihde

HBO:n räväkän komediasarjan toinen kausi. Sarjan on käsikirjoittanut Lena Dunham, joka esittää myös pääroolia. Hannah uskoo, että hänestä tulee vielä jokin päivä värikästä elämää elävä kirjailija, mutta juuri nyt tekee tiukkaa hieman kaiken kanssa. Tyttöporukkaan kuuluu Hannahin lisäksi tämän kämppis Marnie, britti Jessa sekä Shoshanna. 2. kausi alkaa! Hannah päättää, että nyt on uuden alun paikka. Marnie saa huonoja uutisia työpaikaltaan.

30 Rock

la 23.03.2013 22.00 - 22.20 20 minMTV Viihde

7. ja viimeinen tuotantokausi. Omituinen tv-pomo, kärsimätön käsikirjoittaja, puolihullu filmitähti ja hyväuskoinen apupoika saattavat 30 Rockin tv-sarjalegendojen joukkoon viimeisellä tuotantokaudella. Matkalla töihiin Liz törmää Jackiin, joka halailee toista naista. Se saa Lizin tunnustamaan, että hänen seksuaalisuutensa on herännyt uudelleen ja Jacin kertomaan, että hänellä on ollut monia romansseja. Tomistolla Liz ja Tracy keskustelevat sopimattomasta Twitter-viestistä.

House of Lies

la 23.03.2013 22.30 - 22.56 26 minMTV Viihde

Emmy- ja Golden Globe -ehdokkuudet ansainneessa pääroolissa Don Cheadle. Showtimen komediasarjassa House of Lies seurataan häikäilemättömien konsulttien arkea, johon kuuluu runsaasti faktojen vääristelyä, numeroiden pyörittämistä ja aimo annos business-jargonia.

Shameless

la 23.03.2013 23.00 - 23.52 52 minMTV Viihde

Showtimen komediallinen draama todellisesta työväenluokan perheestä. Perheen isän, Frankin (William H. Macy) ollessa juopuneena kaiket päivät on vastuu kuuden lapsen hyvinvoinnista siirtynyt vanhimmalle tyttärelle Fionalle (Emmy Rossum). Shameless on jenkkiversio samalla nimellä kulkeneesta brittisarjasta, jotka molemmat on luonut Paul Abbott. Kun sosiaalivirasto palauttaa Gallagherin lapset, Fiona yrittää epätoivoisesti saada heidät takaisin. Monica on kadonnut jäljettömiin, ja Fionan on pakko hakea apua Frankilta. Sillä välin Kev ja Veronica löytävät kohdunvuokraajan.

Dexter

su 24.03.2013 00.00 - 00.54 54 minMTV Viihde

7. kaudella Dexterin tappavat luonteenpiirteet pilkehtivät myös hänen siskostaan Debistä (Jennifer Carpenter). Kysymys onkin, voiko Dexter olla uhka jopa omalle siskolleen? Dexter hermoilee siitä että Isak on vapaalla jalalla, mutta samaan aikaan näyttää siltä että Koshka-veljeskunta voi olla hyödyksi hänelle. Miami Metron poliisi jahtaa murhapolttajaa, ja Dexter tekee kaiken voitavansa pitääkseen suhteensa Hannaan salaisena.

Boardwalk Empire

su 24.03.2013 01.00 - 01.53 53 minMTV Viihde

HBO:n gangsterisarjan kolmannella kaudella Amerikan talous kukoistaa eläväisellä 1920-luvulla. Rahan myötä myös väkivaltaisuus lisääntyy, ja Nucky (Steve Buscemi) joutuu konfliktiin muiden gangsteripomojen kanssa. Sarjan on luonut Sopranosin takana ollut Terence Winter sekä ohjaajalegenda Martin Scorsese. Katsottavissa 15-6-2013 asti. Nucky on hämmentynyt: hän on nähnyt painajaisia, ja Billie on poissa. Hän suostuu vastahakoisesti menemään mukaan Margaretin ryhmään saadakseen kunniapalkinnon kirkolta. Hän tekee Gypin kanssa sopimuksen erääseen yksittäiseen viinakuljetukseen liittyen, vaikka Gypsin syyt jäävät hämärän peittoon,

Girls

su 24.03.2013 02.00 - 02.27 27 minMTV Viihde

HBO:n räväkän komediasarjan toinen kausi. Sarjan on käsikirjoittanut Lena Dunham, joka esittää myös pääroolia. Hannah uskoo, että hänestä tulee vielä jokin päivä värikästä elämää elävä kirjailija, mutta juuri nyt tekee tiukkaa hieman kaiken kanssa. Tyttöporukkaan kuuluu Hannahin lisäksi tämän kämppis Marnie, britti Jessa sekä Shoshanna. Kauden päätösjaksossa Hannahilla on yksi päivä aikaa kirjoittaa kirjansa, muuten kustantaja haukkuu hänet pystyyn. Marnie tulkitsee Charlien aikeet väärin, ja Ray ottaa urallaan askelen, josta hän toivoo Shoshannan vaikuttuvan.

Parks and Recreation

su 24.03.2013 02.30 - 02.50 20 minMTV Viihde

Hyväsydäminen ja nokkela komediasarja Parks and Recreation pyörähtää jo viidennelle tuotantokaudelle. The Office -sarjan henkeä huokuvan komediasarjan pääosassa jatkaa Amy Poehler, joka esittää kotikaupunkiaan rakastavaa pikkubyrokraattia. Muissa osissa nähdään tuttuja koomikkokasvoja kuten Aziz Ansari, Rashida Jones ja Nick Offerman. Leslien on päätettävä kantansa mahdolliseen limsaveroon, ja hänen päätöksellään voi olla odottamattomat seuraukset. Ben yrittää hyödyntää harjoittelijoitaan saadessaan tietää että näillä on poliittisia siteitä. Andyn kuntoiluyritykset saavat Chrisin masentumaan.

Alphas

su 24.03.2013 03.00 - 03.43 43 minMTV Viihde

Neurologi Lee Rosen (David Strathairn) johtaa "Alphas"-nimistä ryhmää, johon kuuluu viisi yliluonnollisia voimia omaavaa ihmistä. Puolustusvoimien alaisuudessa toimiva ryhmä ottaa ratkaistakseen rikoksia, joita FBI tai CIA eivät pysty selvittämään. Sarjan on luonut Zak Penn, joka on käsikirjoittanut mm. The Avengers- ja X-Men -elokuvia. Alpha-tiimi etsii Isaacia, Red Flagin palkkamurhaajaa. Isaac itse etsii Dr. Rosenin tytärtä Dania, joka on varastanut kaulakorun eräässä Red Flag -kokouksessa. Bill palaa töihin aiottua aikaisemmin, kun hänestä alkaa tuntua että hänen on pakko saada selville kuka Stanton Parish oikein on.
Takaisin TV-oppaan etusivulle
Jääkiekon MM-kisojen TV-opas >

Suomen nopein TV-opas.

Telsu Facebookissa

Pinnalla juuri nyt: Kova laki: Erikoisyksikkö, Kuppilat kuntoon, Ville Haapasalo ja Pipsa Hurmerinta!, Suuri seikkailu, Taivaan tulet, Tähdet, tähdet, Salatut elämät, Syke, Tabu, MM-kisastudio, Emmerdale

Ota yhteyttä Käyttövinkkejä Käyttöehdot Tietosuoja Evästeasetukset
Telsu.fi tv-ohjelmat © Mindmax Oy 2010-2020 Cloudcity