ReseptitHoroskooppiVaihtoautotSanakirjaViihdeTietovisatBlogit
TV-ohjelmat tänään

Haulla suurin pudottaja löytyy 1000 aiemmin esitettyä tv-ohjelmaa.

Kaikki Omat kanavat Ilmaiset
Menneet ohjelmatTiivistetty

Suurin pudottaja

su 01.12.2019 04.25 - 05.10 45 minAVA

Finaali, osa 2/2. Kausi 17, 16/16. Kauden henkeäsalpaavassa loppuhuipennuksessa julistetaan kaksi eri voittajaa: kotihaasteen voittaja ja koko kauden voittaja. Ennen kuin kaikki kolme täydellisen muodonmuutoksen kokenutta finalistia nousevat viimeisen kerran vaa'alle, he kohtaavat vielä yhden houkutuksen. Houkutus on ensimmäinen laatuaan koko ohjelman historiassa. Amerikkalainen realitysarja, jossa kymmenen ylipainoista kilpailijaparia tavoittelee terveempiä elintapoja, hoikempaa olemusta sekä muhkeaa rahapalkintoa. Edellisillä kausilla valmentajana nähty Bob Harper siirtyy kilpailijoiden valmentamisesta juontamaan ohjelmaa. Viimeinen, 17. tuotantokausi.

Suurin pudottaja

la 30.11.2019 03.50 - 04.40 50 minAVA

Finaali, osa 1/2. Kausi 17, 15/16. Liveyleisö seuraa henkeään pidätellen, kuka selvittää kolmantena tiensä finaaliin. Ennen kuin finaalikolmikko astelee yleisön eteen, on aika esitellä aiemmin pudonneet kilpailijat. He taistelevat kotihaasteen voitosta ja näyttävät toinen toistaan upeammilta. Luvassa on huikeita muodonmuutoksia. Amerikkalainen realitysarja, jossa kymmenen ylipainoista kilpailijaparia tavoittelee terveempiä elintapoja, hoikempaa olemusta sekä muhkeaa rahapalkintoa. Edellisillä kausilla valmentajana nähty Bob Harper siirtyy kilpailijoiden valmentamisesta juontamaan ohjelmaa. Viimeinen, 17. tuotantokausi.

Suurin pudottaja

la 30.11.2019 03.05 - 03.50 45 minAVA

Painolastia. Kausi 17, 14/16. Kärkiviisikko pääsee muistelemaan matkaansa Suurimmassa pudottajassa kahdella tavalla. Haasteessa he juoksevat ylämäkeä, kukin kantaen mukanaan saman verran ylimääräistä painoa kuin on ohjelman aikana pudottanut. Tunteet ovat pinnassa, kun kilpailijat katselevat valmentajiensa kanssa videot edistymisestään. Punnituksessa luvassa on jäätävä yllätys. Amerikkalainen realitysarja, jossa kymmenen ylipainoista kilpailijaparia tavoittelee terveempiä elintapoja, hoikempaa olemusta sekä muhkeaa rahapalkintoa. Edellisillä kausilla valmentajana nähty Bob Harper siirtyy kilpailijoiden valmentamisesta juontamaan ohjelmaa. Viimeinen, 17. tuotantokausi.

Suurin pudottaja

to 21.11.2019 03.50 - 04.40 50 minAVA

Kun kamerat sammuvat. Kausi 17, 13/16. Bob keskustelee kilpailijoiden kanssa siitä, miten käy tv-kameroiden sammuttua. Ovatko kilpailijat valmiita poistumaan laihdutuskuplasta? Kilpailu kiristyy, ja tällä kertaa punnituksen saadaan jännittävä lisämauste: haasteen voittaja saa palkinnoksi painoedun lisäksi valtaa. Hän saa lätkäistä painorasitteen jollekin kanssakilpailijoistaan. Amerikkalainen realitysarja, jossa kymmenen ylipainoista kilpailijaparia tavoittelee terveempiä elintapoja, hoikempaa olemusta sekä muhkeaa rahapalkintoa. Edellisillä kausilla valmentajana nähty Bob Harper siirtyy kilpailijoiden valmentamisesta juontamaan ohjelmaa. Viimeinen, 17. tuotantokausi.

Suurin pudottaja

to 14.11.2019 03.50 - 04.35 45 minAVA

Vieraita talossa. Kausi 17, 12/16. Bobilla on yllätys kilpailijoiden läheisille: he pääsevät vierailemaan leiriin. Lepolomalle vieraat eivät suinkaan ole saapuneet, vaan he osallistuvat rankkaan viime hetken haasteeseen. Punnituksessa nähdään, minkä verran muuttumisleikkiviikko on häirinnyt kilpailijoiden keskittymistä. Jälleen yksi kilpailija joutuu jättämään leikin kesken. Amerikkalainen realitysarja, jossa kymmenen ylipainoista kilpailijaparia tavoittelee terveempiä elintapoja, hoikempaa olemusta sekä muhkeaa rahapalkintoa. Edellisillä kausilla valmentajana nähty Bob Harper siirtyy kilpailijoiden valmentamisesta juontamaan ohjelmaa. Viimeinen, 17. tuotantokausi.

Suurin pudottaja

to 07.11.2019 04.35 - 05.25 50 minAVA

Kuka katsoo peilistä?. Kausi 17, 11/16. Kilpailijoiden riemulla ei ole rajaa: he ovat päässeet muuttumisleikkiviikolle asti! Tahtipuikkoa heiluttaa aiemmilta tuotantokausilta ja myös "Muodin huipulle" -sarjasta tuttu muotiguru Tim Gunn. Tyylikkäiden uusien vaatteiden sovittaminen saa kilpailijat tajuamaan, että kova työ on tuonut jo merkittäviä tuloksia. Uusista hiustyyleistä vastaa julkkisten hiusmuotoilija Ken Paves. Kilpailijoiden läheiset saapuvat ihastelemaan muutosta. Amerikkalainen realitysarja, jossa kymmenen ylipainoista kilpailijaparia tavoittelee terveempiä elintapoja, hoikempaa olemusta sekä muhkeaa rahapalkintoa. Edellisillä kausilla valmentajana nähty Bob Harper siirtyy kilpailijoiden valmentamisesta juontamaan ohjelmaa. Viimeinen, 17. tuotantokausi.

Suurin pudottaja

pe 01.11.2019 03.40 - 04.30 50 minAVA

Täältä tullaan, maailma!. Kausi 17, 10/16. Kaikki muuttuu, kun siirrytään yksilökisaan: koskemattomuuskisa kuumentaa tunteet, ja taktiikka ja liittoumat tulevat mukaan peliin. Kuntosali on kiinni koko viikon, ja kilpailijat saavat tehdä itsenäisiä valintoja ja harjoitella painonhallintaa arjessa. Kuka valitsee treenit valmentajan kanssa, kuka viininmaistajaissafarin? Amerikkalainen realitysarja, jossa kymmenen ylipainoista kilpailijaparia tavoittelee terveempiä elintapoja, hoikempaa olemusta sekä muhkeaa rahapalkintoa. Edellisillä kausilla valmentajana nähty Bob Harper siirtyy kilpailijoiden valmentamisesta juontamaan ohjelmaa. Viimeinen, 17. tuotantokausi.

Suurin pudottaja

to 31.10.2019 03.53 - 04.43 50 minAVA

Viikoksi kotiin. Kausi 17, 9/16. Vastakkain ovat voima ja nopeus, kun joukkueet ottavat toisistaan mittaa haasteessa. Voittajajoukkue saa valita, kuka kummastakin joukkueesta lähetetään viikoksi kotiin. Viikon jälkeen punnituksen ratkaisevat juuri kotona olleiden kilpailijoiden painot. Läheisiä on toki mukava välillä nähdä, mutta kotona odottavat myös kaikki normaalielämän houkutukset ja häiriötekijät. Amerikkalainen realitysarja, jossa kymmenen ylipainoista kilpailijaparia tavoittelee terveempiä elintapoja, hoikempaa olemusta sekä muhkeaa rahapalkintoa. Edellisillä kausilla valmentajana nähty Bob Harper siirtyy kilpailijoiden valmentamisesta juontamaan ohjelmaa. Viimeinen, 17. tuotantokausi.

Suurin pudottaja

pe 25.10.2019 05.00 - 05.45 45 minAVA

Pintaa syvemmälle. Kausi 17, 8/16. Bob keskustelee osallistujien kanssa siitä, mitä syvällisempiä syitä painonnousun taustalla on. Haasteessa puolestaan yritetään pysyä pinnalla, kun joukkueet melovat kilpaa kumiveneellä. Palkintona häämöttää päivä huvijahdilla ja kirjeitä kotoa, mutta voittajajoukkue joutuu tekemään valinnan: palkinto tai kuntosali. Amerikkalainen realitysarja, jossa kymmenen ylipainoista kilpailijaparia tavoittelee terveempiä elintapoja, hoikempaa olemusta sekä muhkeaa rahapalkintoa. Edellisillä kausilla valmentajana nähty Bob Harper siirtyy kilpailijoiden valmentamisesta juontamaan ohjelmaa. Viimeinen, 17. tuotantokausi.

Suurin pudottaja

to 24.10.2019 03.55 - 04.50 55 minAVA

Luksusta tarjolla. Kausi 17, 7/16. Bobilla on kilpailijoille yllätys: Suurin pudottaja -huutokauppa! Huutokaupassa on monenlaista luksusta kaupan. Pohdintaa aiheuttaa luksuselämän ja painonhallinnan välinen tasapaino. Miten käy painonpudotusprojektin, jos lähtee kesken kilpailun koko päiväksi hemmotteluhoitoihin? Huutokaupassa on tarjolla myös mysteerikohde. Tässä vaiheessa peli kovenee eikä joka päätöksessä ajatellakaan enää joukkueen etua. Amerikkalainen realitysarja, jossa kymmenen ylipainoista kilpailijaparia tavoittelee terveempiä elintapoja, hoikempaa olemusta sekä muhkeaa rahapalkintoa. Edellisillä kausilla valmentajana nähty Bob Harper siirtyy kilpailijoiden valmentamisesta juontamaan ohjelmaa. Viimeinen, 17. tuotantokausi.

Suurin pudottaja

pe 18.10.2019 04.45 - 05.35 50 minAVA

Uusjako. Kausi 17, 6/16. Juuri kun joukkueet ovat hitsautuneet yhteen, Bob pistää pakan täysin sekaisin: joukkueet sekoitetaan. Muutama kilpailija ottaa uusjaon erityisen raskaasti. Miten haasteet sujuvat uusilta joukkueilta? Onnistuuko tiimityö ja jatkuuko hyvä painonpudotustahti muutoksen jälkeen? Sekä kilpailijat että valmentajat kokevat ristiriitaisia tunteita punnituksessa, kun vastassa on entisiä joukkuekavereita ja suojatteja. Amerikkalainen realitysarja, jossa kymmenen ylipainoista kilpailijaparia tavoittelee terveempiä elintapoja, hoikempaa olemusta sekä muhkeaa rahapalkintoa. Edellisillä kausilla valmentajana nähty Bob Harper siirtyy kilpailijoiden valmentamisesta juontamaan ohjelmaa. Viimeinen, 17. tuotantokausi.

Suurin pudottaja

to 17.10.2019 03.55 - 04.45 50 minAVA

Punainen viiva. Kausi 17, 5/16. Kilpailijat ovat olleet jo neljä viikkoa vailla yhteyttä ulkomaailmaan ja ilman digitaalisia laitteita, jotka normaalielämässä ovat todellisia aikasyöppöjä ja vievät aikaa kuntoilulta. Tämänkertaisessa haasteessa joukkueet seikkailevat kuin tietokonepelissä, ja testiin joutuu sekä kunto että hoksottimet. Palkintona on joko yhteys läheisiin tai kuntosali vain oman joukkueen käyttöön viikoksi. Punnituksessa Bobilla on takataskussaan jälleen yksi yllätys, punainen viiva. Amerikkalainen realitysarja, jossa kymmenen ylipainoista kilpailijaparia tavoittelee terveempiä elintapoja, hoikempaa olemusta sekä muhkeaa rahapalkintoa. Edellisillä kausilla valmentajana nähty Bob Harper siirtyy kilpailijoiden valmentamisesta juontamaan ohjelmaa. Viimeinen, 17. tuotantokausi.

Suurin pudottaja

pe 11.10.2019 04.55 - 05.45 50 minAVA

Souda kuin viimeistä päivää. Kausi 17, 4/16. Toisessa joukkueessa ilmapiiri on ollut huono, joten kissa on nostettava pöydälle. Nyt pitääkin pystyä vetämään yhtä köyttä, koska tällä kertaa kilpailijat joutuvat isojen autojen vetojuhdiksi. Jaksossa vierailee julkkiskokki Lorena Garcia, joka opettaa voittajajoukkueelle terveellisen mutta maukkaan ruoan salat. Hävinneen joukkueen ruokavaihtoehdot ovat epäterveellisempiä. Suurimman pudottajan historian ensimmäisessä viime hetken haasteessa joukkueet soutavat kilpaa soutulaitteilla. Luvassa on jälleen äärimmäisen tiukka punnitus. Amerikkalainen realitysarja, jossa kymmenen ylipainoista kilpailijaparia tavoittelee terveempiä elintapoja, hoikempaa olemusta sekä muhkeaa rahapalkintoa. Edellisillä kausilla valmentajana nähty Bob Harper siirtyy kilpailijoiden valmentamisesta juontamaan ohjelmaa. Viimeinen, 17. tuotantokausi.

Suurin pudottaja

to 10.10.2019 03.55 - 04.50 55 minAVA

Todellista pikaruokaa. Kausi 17, 3/16. Epäterveellinen pikaruoka on kuulunut jokaisen kilpailijan elintapoihin. Tämänkertaisessa haasteessa katsotaan, kumpi joukkue on nopeampi tunnistamaan ja juoksuttamaan roskaruoka-annoksia ostarilla. Hävinneet joutuvat syömään kaloripommeja. Voittajajoukkue saa palkinnoksi merkittävän punnitusedun. Pudottajat vierailevat myös sairaalassa, jossa tohtori Huizenga pakottaa heidät katsomaan totuutta silmiin. Toisessa joukkueessa valmentajan ja valmennettavan välit kiristyvät. Amerikkalainen realitysarja, jossa kymmenen ylipainoista kilpailijaparia tavoittelee terveempiä elintapoja, hoikempaa olemusta sekä muhkeaa rahapalkintoa. Edellisillä kausilla valmentajana nähty Bob Harper siirtyy kilpailijoiden valmentamisesta juontamaan ohjelmaa. Viimeinen, 17. tuotantokausi.

Suurin pudottaja

pe 04.10.2019 04.20 - 05.10 50 minAVA

Nouse vaa'alle. Kausi 17, 2/16. Miten käy kilpailijan, jonka ote lipesi viime kerralla? Haasteen voittanut pari saa valita joko ison rahasumman itselleen tai punnitusedun joukkueelleen. Ensimmäisen punnituksen lähestyessä sekä Dolvett että Jen piiskaavat joukkueitaan pudottamaan mahdollisimman paljon painoa. Punnitushuoneessa odottaa yllätys: kaksi vaakaa yhden asemesta! Nyt joukkueiden välistä tilannetta on entistäkin helpompi seurata punnituksen edetessä. Kumpi joukkueista on pudottanut isomman prosentin painostaan, kumpi joutuu ensimmäisenä hyvästelemään yhden omistaan? Amerikkalainen realitysarja, jossa kymmenen ylipainoista kilpailijaparia tavoittelee terveempiä elintapoja, hoikempaa olemusta sekä muhkeaa rahapalkintoa. Edellisillä kausilla valmentajana nähty Bob Harper siirtyy kilpailijoiden valmentamisesta juontamaan ohjelmaa. Viimeinen, 17. tuotantokausi.

Suurin pudottaja

to 03.10.2019 03.50 - 04.45 55 minAVA

Laihtumista ei rahalla saa. Kausi 17, 1/16. Laihtumista ei rahalla saa. Uudet kilpailijat saapuvat talolle, mutta ovatko he valmiina muuttamaan elämänsä? Edessä on pitkä ja kivinen tie, joka vaatii kiusausten vastustamista ja oikeiden valintojen tekemistä. Mukana on monenlaisia parivaljakoita: aviopari, äiti ja tytär, sisarukset ja parhaat ystävykset. Yksi pareista tapaa ensimmäistä kertaa: Voice-tähti Erin ja Selviytyjät-tähti Richard. Juontajaksi siirtynyt Bob laittaa heti kilpailijat houkutusten äärelle. Amerikkalainen realitysarja, jossa kymmenen ylipainoista kilpailijaparia tavoittelee terveempiä elintapoja, hoikempaa olemusta sekä muhkeaa rahapalkintoa. Edellisillä kausilla valmentajana nähty Bob Harper siirtyy kilpailijoiden valmentamisesta juontamaan ohjelmaa. Viimeinen, 17. tuotantokausi.

Suurin pudottaja

su 06.01.2019 01.50 - 02.40 50 minAVA

Finaali, osa 2/2. Kausi 17, 16/16. Kauden henkeäsalpaavassa loppuhuipennuksessa julistetaan kaksi eri voittajaa: kotihaasteen voittaja ja koko kauden voittaja. Ennen kuin kaikki kolme täydellisen muodonmuutoksen kokenutta finalistia nousevat viimeisen kerran vaa'alle, he kohtaavat vielä yhden houkutuksen. Houkutus on ensimmäinen laatuaan koko ohjelman historiassa. Amerikkalainen realitysarja, jossa kymmenen ylipainoista kilpailijaparia tavoittelee terveempiä elintapoja, hoikempaa olemusta sekä muhkeaa rahapalkintoa. Edellisillä kausilla valmentajana nähty Bob Harper siirtyy kilpailijoiden valmentamisesta juontamaan ohjelmaa. Viimeinen, 17. tuotantokausi.

Suurin pudottaja

la 05.01.2019 02.30 - 03.25 55 minAVA

Finaali, osa 1/2. Kausi 17, 15/16. Liveyleisö seuraa henkeään pidätellen, kuka selvittää kolmantena tiensä finaaliin. Ennen kuin finaalikolmikko astelee yleisön eteen, on aika esitellä aiemmin pudonneet kilpailijat. He taistelevat kotihaasteen voitosta ja näyttävät toinen toistaan upeammilta. Luvassa on huikeita muodonmuutoksia. Amerikkalainen realitysarja, jossa kymmenen ylipainoista kilpailijaparia tavoittelee terveempiä elintapoja, hoikempaa olemusta sekä muhkeaa rahapalkintoa. Edellisillä kausilla valmentajana nähty Bob Harper siirtyy kilpailijoiden valmentamisesta juontamaan ohjelmaa. Viimeinen, 17. tuotantokausi.

Suurin pudottaja

su 30.12.2018 02.30 - 03.20 50 minAVA

Painolastia. Kausi 17, 14/16. Kärkiviisikko pääsee muistelemaan matkaansa Suurimmassa pudottajassa kahdella tavalla. Haasteessa he juoksevat ylämäkeä, kukin kantaen mukanaan saman verran ylimääräistä painoa kuin on ohjelman aikana pudottanut. Tunteet ovat pinnassa, kun kilpailijat katselevat valmentajiensa kanssa videot edistymisestään. Punnituksessa luvassa on jäätävä yllätys. Amerikkalainen realitysarja, jossa kymmenen ylipainoista kilpailijaparia tavoittelee terveempiä elintapoja, hoikempaa olemusta sekä muhkeaa rahapalkintoa. Edellisillä kausilla valmentajana nähty Bob Harper siirtyy kilpailijoiden valmentamisesta juontamaan ohjelmaa. Viimeinen, 17. tuotantokausi.

Suurin pudottaja

su 30.12.2018 01.40 - 02.30 50 minAVA

Kun kamerat sammuvat. Kausi 17, 13/16. Bob keskustelee kilpailijoiden kanssa siitä, miten käy tv-kameroiden sammuttua. Ovatko kilpailijat valmiita poistumaan laihdutuskuplasta? Kilpailu kiristyy, ja tällä kertaa punnituksen saadaan jännittävä lisämauste: haasteen voittaja saa palkinnoksi painoedun lisäksi valtaa. Hän saa lätkäistä painorasitteen jollekin kanssakilpailijoistaan. Amerikkalainen realitysarja, jossa kymmenen ylipainoista kilpailijaparia tavoittelee terveempiä elintapoja, hoikempaa olemusta sekä muhkeaa rahapalkintoa. Edellisillä kausilla valmentajana nähty Bob Harper siirtyy kilpailijoiden valmentamisesta juontamaan ohjelmaa. Viimeinen, 17. tuotantokausi.

Suurin pudottaja

su 23.12.2018 02.15 - 03.05 50 minAVA

Vieraita talossa. Kausi 17, 12/16. Bobilla on yllätys kilpailijoiden läheisille: he pääsevät vierailemaan leiriin. Lepolomalle vieraat eivät suinkaan ole saapuneet, vaan he osallistuvat rankkaan viime hetken haasteeseen. Punnituksessa nähdään, minkä verran muuttumisleikkiviikko on häirinnyt kilpailijoiden keskittymistä. Jälleen yksi kilpailija joutuu jättämään leikin kesken. Amerikkalainen realitysarja, jossa kymmenen ylipainoista kilpailijaparia tavoittelee terveempiä elintapoja, hoikempaa olemusta sekä muhkeaa rahapalkintoa. Edellisillä kausilla valmentajana nähty Bob Harper siirtyy kilpailijoiden valmentamisesta juontamaan ohjelmaa. Viimeinen, 17. tuotantokausi.

Suurin pudottaja

la 22.12.2018 03.45 - 04.35 50 minAVA

Kuka katsoo peilistä?. Kausi 17, 11/16. Kilpailijoiden riemulla ei ole rajaa: he ovat päässeet muuttumisleikkiviikolle asti! Tahtipuikkoa heiluttaa aiemmilta tuotantokausilta ja myös "Muodin huipulle" -sarjasta tuttu muotiguru Tim Gunn. Tyylikkäiden uusien vaatteiden sovittaminen saa kilpailijat tajuamaan, että kova työ on tuonut jo merkittäviä tuloksia. Uusista hiustyyleistä vastaa julkkisten hiusmuotoilija Ken Paves. Kilpailijoiden läheiset saapuvat ihastelemaan muutosta. Amerikkalainen realitysarja, jossa kymmenen ylipainoista kilpailijaparia tavoittelee terveempiä elintapoja, hoikempaa olemusta sekä muhkeaa rahapalkintoa. Edellisillä kausilla valmentajana nähty Bob Harper siirtyy kilpailijoiden valmentamisesta juontamaan ohjelmaa. Viimeinen, 17. tuotantokausi.

Suurin pudottaja

su 16.12.2018 01.15 - 02.05 50 minAVA

Täältä tullaan, maailma!. Kausi 17, 10/16. Kaikki muuttuu, kun siirrytään yksilökisaan: koskemattomuuskisa kuumentaa tunteet, ja taktiikka ja liittoumat tulevat mukaan peliin. Kuntosali on kiinni koko viikon, ja kilpailijat saavat tehdä itsenäisiä valintoja ja harjoitella painonhallintaa arjessa. Kuka valitsee treenit valmentajan kanssa, kuka viininmaistajaissafarin? Amerikkalainen realitysarja, jossa kymmenen ylipainoista kilpailijaparia tavoittelee terveempiä elintapoja, hoikempaa olemusta sekä muhkeaa rahapalkintoa. Edellisillä kausilla valmentajana nähty Bob Harper siirtyy kilpailijoiden valmentamisesta juontamaan ohjelmaa. Viimeinen, 17. tuotantokausi.

Suurin pudottaja

la 15.12.2018 03.25 - 04.15 50 minAVA

Viikoksi kotiin. Kausi 17, 9/16. Vastakkain ovat voima ja nopeus, kun joukkueet ottavat toisistaan mittaa haasteessa. Voittajajoukkue saa valita, kuka kummastakin joukkueesta lähetetään viikoksi kotiin. Viikon jälkeen punnituksen ratkaisevat juuri kotona olleiden kilpailijoiden painot. Läheisiä on toki mukava välillä nähdä, mutta kotona odottavat myös kaikki normaalielämän houkutukset ja häiriötekijät. Amerikkalainen realitysarja, jossa kymmenen ylipainoista kilpailijaparia tavoittelee terveempiä elintapoja, hoikempaa olemusta sekä muhkeaa rahapalkintoa. Edellisillä kausilla valmentajana nähty Bob Harper siirtyy kilpailijoiden valmentamisesta juontamaan ohjelmaa. Viimeinen, 17. tuotantokausi.

Suurin pudottaja

su 09.12.2018 01.35 - 02.30 55 minAVA

Pintaa syvemmälle. Kausi 17, 8/16. Bob keskustelee osallistujien kanssa siitä, mitä syvällisempiä syitä painonnousun taustalla on. Haasteessa puolestaan yritetään pysyä pinnalla, kun joukkueet melovat kilpaa kumiveneellä. Palkintona häämöttää päivä huvijahdilla ja kirjeitä kotoa, mutta voittajajoukkue joutuu tekemään valinnan: palkinto tai kuntosali. Amerikkalainen realitysarja, jossa kymmenen ylipainoista kilpailijaparia tavoittelee terveempiä elintapoja, hoikempaa olemusta sekä muhkeaa rahapalkintoa. Edellisillä kausilla valmentajana nähty Bob Harper siirtyy kilpailijoiden valmentamisesta juontamaan ohjelmaa. Viimeinen, 17. tuotantokausi.

Suurin pudottaja

la 08.12.2018 02.40 - 03.30 50 minAVA

Luksusta tarjolla. Kausi 17, 7/16. Bobilla on kilpailijoille yllätys: Suurin pudottaja -huutokauppa! Huutokaupassa on monenlaista luksusta kaupan. Pohdintaa aiheuttaa luksuselämän ja painonhallinnan välinen tasapaino. Miten käy painonpudotusprojektin, jos lähtee kesken kilpailun koko päiväksi hemmotteluhoitoihin? Huutokaupassa on tarjolla myös mysteerikohde. Tässä vaiheessa peli kovenee eikä joka päätöksessä ajatellakaan enää joukkueen etua. Amerikkalainen realitysarja, jossa kymmenen ylipainoista kilpailijaparia tavoittelee terveempiä elintapoja, hoikempaa olemusta sekä muhkeaa rahapalkintoa. Edellisillä kausilla valmentajana nähty Bob Harper siirtyy kilpailijoiden valmentamisesta juontamaan ohjelmaa. Viimeinen, 17. tuotantokausi.

Suurin pudottaja

su 02.12.2018 01.15 - 02.10 55 minAVA

Uusjako. Kausi 17, 6/16. Juuri kun joukkueet ovat hitsautuneet yhteen, Bob pistää pakan täysin sekaisin: joukkueet sekoitetaan. Muutama kilpailija ottaa uusjaon erityisen raskaasti. Miten haasteet sujuvat uusilta joukkueilta? Onnistuuko tiimityö ja jatkuuko hyvä painonpudotustahti muutoksen jälkeen? Sekä kilpailijat että valmentajat kokevat ristiriitaisia tunteita punnituksessa, kun vastassa on entisiä joukkuekavereita ja suojatteja. Amerikkalainen realitysarja, jossa kymmenen ylipainoista kilpailijaparia tavoittelee terveempiä elintapoja, hoikempaa olemusta sekä muhkeaa rahapalkintoa. Edellisillä kausilla valmentajana nähty Bob Harper siirtyy kilpailijoiden valmentamisesta juontamaan ohjelmaa. Viimeinen, 17. tuotantokausi.

Suurin pudottaja

la 01.12.2018 01.50 - 02.45 55 minAVA

Punainen viiva. Kausi 17, 5/16. Kilpailijat ovat olleet jo neljä viikkoa vailla yhteyttä ulkomaailmaan ja ilman digitaalisia laitteita, jotka normaalielämässä ovat todellisia aikasyöppöjä ja vievät aikaa kuntoilulta. Tämänkertaisessa haasteessa joukkueet seikkailevat kuin tietokonepelissä, ja testiin joutuu sekä kunto että hoksottimet. Palkintona on joko yhteys läheisiin tai kuntosali vain oman joukkueen käyttöön viikoksi. Punnituksessa Bobilla on takataskussaan jälleen yksi yllätys, punainen viiva. Amerikkalainen realitysarja, jossa kymmenen ylipainoista kilpailijaparia tavoittelee terveempiä elintapoja, hoikempaa olemusta sekä muhkeaa rahapalkintoa. Edellisillä kausilla valmentajana nähty Bob Harper siirtyy kilpailijoiden valmentamisesta juontamaan ohjelmaa. Viimeinen, 17. tuotantokausi.

Suurin pudottaja

su 25.11.2018 02.50 - 03.45 55 minAVA

Souda kuin viimeistä päivää. Kausi 17, 4/16. Toisessa joukkueessa ilmapiiri on ollut huono, joten kissa on nostettava pöydälle. Nyt pitääkin pystyä vetämään yhtä köyttä, koska tällä kertaa kilpailijat joutuvat isojen autojen vetojuhdiksi. Jaksossa vierailee julkkiskokki Lorena Garcia, joka opettaa voittajajoukkueelle terveellisen mutta maukkaan ruoan salat. Hävinneen joukkueen ruokavaihtoehdot ovat epäterveellisempiä. Suurimman pudottajan historian ensimmäisessä viime hetken haasteessa joukkueet soutavat kilpaa soutulaitteilla. Luvassa on jälleen äärimmäisen tiukka punnitus. Amerikkalainen realitysarja, jossa kymmenen ylipainoista kilpailijaparia tavoittelee terveempiä elintapoja, hoikempaa olemusta sekä muhkeaa rahapalkintoa. Edellisillä kausilla valmentajana nähty Bob Harper siirtyy kilpailijoiden valmentamisesta juontamaan ohjelmaa. Viimeinen, 17. tuotantokausi.

Suurin pudottaja

la 24.11.2018 01.55 - 02.50 55 minAVA

Todellista pikaruokaa. Kausi 17, 3/16. Epäterveellinen pikaruoka on kuulunut jokaisen kilpailijan elintapoihin. Tämänkertaisessa haasteessa katsotaan, kumpi joukkue on nopeampi tunnistamaan ja juoksuttamaan roskaruoka-annoksia ostarilla. Hävinneet joutuvat syömään kaloripommeja. Voittajajoukkue saa palkinnoksi merkittävän punnitusedun. Pudottajat vierailevat myös sairaalassa, jossa tohtori Huizenga pakottaa heidät katsomaan totuutta silmiin. Toisessa joukkueessa valmentajan ja valmennettavan välit kiristyvät. Amerikkalainen realitysarja, jossa kymmenen ylipainoista kilpailijaparia tavoittelee terveempiä elintapoja, hoikempaa olemusta sekä muhkeaa rahapalkintoa. Edellisillä kausilla valmentajana nähty Bob Harper siirtyy kilpailijoiden valmentamisesta juontamaan ohjelmaa. Viimeinen, 17. tuotantokausi.

Suurin pudottaja

su 18.11.2018 04.15 - 05.10 55 minAVA

Nouse vaa'alle. Kausi 17, 2/16. Miten käy kilpailijan, jonka ote lipesi viime kerralla? Haasteen voittanut pari saa valita joko ison rahasumman itselleen tai punnitusedun joukkueelleen. Ensimmäisen punnituksen lähestyessä sekä Dolvett että Jen piiskaavat joukkueitaan pudottamaan mahdollisimman paljon painoa. Punnitushuoneessa odottaa yllätys: kaksi vaakaa yhden asemesta! Nyt joukkueiden välistä tilannetta on entistäkin helpompi seurata punnituksen edetessä. Kumpi joukkueista on pudottanut isomman prosentin painostaan, kumpi joutuu ensimmäisenä hyvästelemään yhden omistaan? Amerikkalainen realitysarja, jossa kymmenen ylipainoista kilpailijaparia tavoittelee terveempiä elintapoja, hoikempaa olemusta sekä muhkeaa rahapalkintoa. Edellisillä kausilla valmentajana nähty Bob Harper siirtyy kilpailijoiden valmentamisesta juontamaan ohjelmaa. Viimeinen, 17. tuotantokausi.

Suurin pudottaja

la 17.11.2018 02.25 - 03.20 55 minAVA

Laihtumista ei rahalla saa. Kausi 17, 1/16. Laihtumista ei rahalla saa. Uudet kilpailijat saapuvat talolle, mutta ovatko he valmiina muuttamaan elämänsä? Edessä on pitkä ja kivinen tie, joka vaatii kiusausten vastustamista ja oikeiden valintojen tekemistä. Mukana on monenlaisia parivaljakoita: aviopari, äiti ja tytär, sisarukset ja parhaat ystävykset. Yksi pareista tapaa ensimmäistä kertaa: Voice-tähti Erin ja Selviytyjät-tähti Richard. Juontajaksi siirtynyt Bob laittaa heti kilpailijat houkutusten äärelle. Amerikkalainen realitysarja, jossa kymmenen ylipainoista kilpailijaparia tavoittelee terveempiä elintapoja, hoikempaa olemusta sekä muhkeaa rahapalkintoa. Edellisillä kausilla valmentajana nähty Bob Harper siirtyy kilpailijoiden valmentamisesta juontamaan ohjelmaa. Viimeinen, 17. tuotantokausi.

Suurin pudottaja

ke 27.06.2018 11.00 - 12.00 60 minMTV3

Finaali, osa 2/2. Kausi 17, 16/16. Kauden henkeäsalpaavassa loppuhuipennuksessa julistetaan kaksi eri voittajaa: kotihaasteen voittaja ja koko kauden voittaja. Ennen kuin kaikki kolme täydellisen muodonmuutoksen kokenutta finalistia nousevat viimeisen kerran vaa'alle, he kohtaavat vielä yhden houkutuksen. Houkutus on ensimmäinen laatuaan koko ohjelman historiassa. Amerikkalainen realitysarja, jossa kymmenen ylipainoista kilpailijaparia tavoittelee terveempiä elintapoja, hoikempaa olemusta sekä muhkeaa rahapalkintoa. Edellisillä kausilla valmentajana nähty Bob Harper siirtyy kilpailijoiden valmentamisesta juontamaan ohjelmaa. Viimeinen, 17. tuotantokausi.

Suurin pudottaja

ti 26.06.2018 11.00 - 12.00 60 minMTV3

Finaali, osa 1/2. Kausi 17, 15/16. Liveyleisö seuraa henkeään pidätellen, kuka selvittää kolmantena tiensä finaaliin. Ennen kuin finaalikolmikko astelee yleisön eteen, on aika esitellä aiemmin pudonneet kilpailijat. He taistelevat kotihaasteen voitosta ja näyttävät toinen toistaan upeammilta. Luvassa on huikeita muodonmuutoksia. Amerikkalainen realitysarja, jossa kymmenen ylipainoista kilpailijaparia tavoittelee terveempiä elintapoja, hoikempaa olemusta sekä muhkeaa rahapalkintoa. Edellisillä kausilla valmentajana nähty Bob Harper siirtyy kilpailijoiden valmentamisesta juontamaan ohjelmaa. Viimeinen, 17. tuotantokausi.

Suurin pudottaja

pe 22.06.2018 11.05 - 12.00 55 minMTV3

Painolastia. Kausi 17, 14/16. Kärkiviisikko pääsee muistelemaan matkaansa Suurimmassa pudottajassa kahdella tavalla. Haasteessa he juoksevat ylämäkeä, kukin kantaen mukanaan saman verran ylimääräistä painoa kuin on ohjelman aikana pudottanut. Tunteet ovat pinnassa, kun kilpailijat katselevat valmentajiensa kanssa videot edistymisestään. Punnituksessa luvassa on jäätävä yllätys. Amerikkalainen realitysarja, jossa kymmenen ylipainoista kilpailijaparia tavoittelee terveempiä elintapoja, hoikempaa olemusta sekä muhkeaa rahapalkintoa. Edellisillä kausilla valmentajana nähty Bob Harper siirtyy kilpailijoiden valmentamisesta juontamaan ohjelmaa. Viimeinen, 17. tuotantokausi.

Suurin pudottaja

to 21.06.2018 11.05 - 12.00 55 minMTV3

Kun kamerat sammuvat. Kausi 17, 13/16. Bob keskustelee kilpailijoiden kanssa siitä, miten käy tv-kameroiden sammuttua. Ovatko kilpailijat valmiita poistumaan laihdutuskuplasta? Kilpailu kiristyy, ja tällä kertaa punnituksen saadaan jännittävä lisämauste: haasteen voittaja saa palkinnoksi painoedun lisäksi valtaa. Hän saa lätkäistä painorasitteen jollekin kanssakilpailijoistaan. Amerikkalainen realitysarja, jossa kymmenen ylipainoista kilpailijaparia tavoittelee terveempiä elintapoja, hoikempaa olemusta sekä muhkeaa rahapalkintoa. Edellisillä kausilla valmentajana nähty Bob Harper siirtyy kilpailijoiden valmentamisesta juontamaan ohjelmaa. Viimeinen, 17. tuotantokausi.

Suurin pudottaja

ke 20.06.2018 11.05 - 12.00 55 minMTV3

Vieraita talossa. Kausi 17, 12/16. Bobilla on yllätys kilpailijoiden läheisille: he pääsevät vierailemaan leiriin. Lepolomalle vieraat eivät suinkaan ole saapuneet, vaan he osallistuvat rankkaan viime hetken haasteeseen. Punnituksessa nähdään, minkä verran muuttumisleikkiviikko on häirinnyt kilpailijoiden keskittymistä. Jälleen yksi kilpailija joutuu jättämään leikin kesken. Amerikkalainen realitysarja, jossa kymmenen ylipainoista kilpailijaparia tavoittelee terveempiä elintapoja, hoikempaa olemusta sekä muhkeaa rahapalkintoa. Edellisillä kausilla valmentajana nähty Bob Harper siirtyy kilpailijoiden valmentamisesta juontamaan ohjelmaa. Viimeinen, 17. tuotantokausi.

Suurin pudottaja

ti 19.06.2018 11.05 - 12.00 55 minMTV3

Kuka katsoo peilistä?. Kausi 17, 11/16. Kilpailijoiden riemulla ei ole rajaa: he ovat päässeet muuttumisleikkiviikolle asti! Tahtipuikkoa heiluttaa aiemmilta tuotantokausilta ja myös "Muodin huipulle" -sarjasta tuttu muotiguru Tim Gunn. Tyylikkäiden uusien vaatteiden sovittaminen saa kilpailijat tajuamaan, että kova työ on tuonut jo merkittäviä tuloksia. Uusista hiustyyleistä vastaa julkkisten hiusmuotoilija Ken Paves. Kilpailijoiden läheiset saapuvat ihastelemaan muutosta. Amerikkalainen realitysarja, jossa kymmenen ylipainoista kilpailijaparia tavoittelee terveempiä elintapoja, hoikempaa olemusta sekä muhkeaa rahapalkintoa. Edellisillä kausilla valmentajana nähty Bob Harper siirtyy kilpailijoiden valmentamisesta juontamaan ohjelmaa. Viimeinen, 17. tuotantokausi.

Suurin pudottaja

ma 18.06.2018 11.05 - 12.00 55 minMTV3

Viikoksi kotiin. Kausi 17, 9/16. Vastakkain ovat voima ja nopeus, kun joukkueet ottavat toisistaan mittaa haasteessa. Voittajajoukkue saa valita, kuka kummastakin joukkueesta lähetetään viikoksi kotiin. Viikon jälkeen punnituksen ratkaisevat juuri kotona olleiden kilpailijoiden painot. Läheisiä on toki mukava välillä nähdä, mutta kotona odottavat myös kaikki normaalielämän houkutukset ja häiriötekijät. Amerikkalainen realitysarja, jossa kymmenen ylipainoista kilpailijaparia tavoittelee terveempiä elintapoja, hoikempaa olemusta sekä muhkeaa rahapalkintoa. Edellisillä kausilla valmentajana nähty Bob Harper siirtyy kilpailijoiden valmentamisesta juontamaan ohjelmaa. Viimeinen, 17. tuotantokausi.

Suurin pudottaja

pe 15.06.2018 11.05 - 12.00 55 minMTV3

Pintaa syvemmälle. Kausi 17, 8/16. Bob keskustelee osallistujien kanssa siitä, mitä syvällisempiä syitä painonnousun taustalla on. Haasteessa puolestaan yritetään pysyä pinnalla, kun joukkueet melovat kilpaa kumiveneellä. Palkintona häämöttää päivä huvijahdilla ja kirjeitä kotoa, mutta voittajajoukkue joutuu tekemään valinnan: palkinto tai kuntosali. Amerikkalainen realitysarja, jossa kymmenen ylipainoista kilpailijaparia tavoittelee terveempiä elintapoja, hoikempaa olemusta sekä muhkeaa rahapalkintoa. Edellisillä kausilla valmentajana nähty Bob Harper siirtyy kilpailijoiden valmentamisesta juontamaan ohjelmaa. Viimeinen, 17. tuotantokausi.

Suurin pudottaja

to 14.06.2018 11.05 - 12.00 55 minMTV3

Luksusta tarjolla. Kausi 17, 7/16. Bobilla on kilpailijoille yllätys: Suurin pudottaja -huutokauppa! Huutokaupassa on monenlaista luksusta kaupan. Pohdintaa aiheuttaa luksuselämän ja painonhallinnan välinen tasapaino. Miten käy painonpudotusprojektin, jos lähtee kesken kilpailun koko päiväksi hemmotteluhoitoihin? Huutokaupassa on tarjolla myös mysteerikohde. Tässä vaiheessa peli kovenee eikä joka päätöksessä ajatellakaan enää joukkueen etua. Amerikkalainen realitysarja, jossa kymmenen ylipainoista kilpailijaparia tavoittelee terveempiä elintapoja, hoikempaa olemusta sekä muhkeaa rahapalkintoa. Edellisillä kausilla valmentajana nähty Bob Harper siirtyy kilpailijoiden valmentamisesta juontamaan ohjelmaa. Viimeinen, 17. tuotantokausi.

Suurin pudottaja

ke 13.06.2018 11.05 - 12.00 55 minMTV3

Uusjako. Kausi 17, 6/16. Juuri kun joukkueet ovat hitsautuneet yhteen, Bob pistää pakan täysin sekaisin: joukkueet sekoitetaan. Muutama kilpailija ottaa uusjaon erityisen raskaasti. Miten haasteet sujuvat uusilta joukkueilta? Onnistuuko tiimityö ja jatkuuko hyvä painonpudotustahti muutoksen jälkeen? Sekä kilpailijat että valmentajat kokevat ristiriitaisia tunteita punnituksessa, kun vastassa on entisiä joukkuekavereita ja suojatteja. Amerikkalainen realitysarja, jossa kymmenen ylipainoista kilpailijaparia tavoittelee terveempiä elintapoja, hoikempaa olemusta sekä muhkeaa rahapalkintoa. Edellisillä kausilla valmentajana nähty Bob Harper siirtyy kilpailijoiden valmentamisesta juontamaan ohjelmaa. Viimeinen, 17. tuotantokausi.

Suurin pudottaja

ti 12.06.2018 11.05 - 12.00 55 minMTV3

Punainen viiva. Kausi 17, 5/16. Kilpailijat ovat olleet jo neljä viikkoa vailla yhteyttä ulkomaailmaan ja ilman digitaalisia laitteita, jotka normaalielämässä ovat todellisia aikasyöppöjä ja vievät aikaa kuntoilulta. Tämänkertaisessa haasteessa joukkueet seikkailevat kuin tietokonepelissä, ja testiin joutuu sekä kunto että hoksottimet. Palkintona on joko yhteys läheisiin tai kuntosali vain oman joukkueen käyttöön viikoksi. Punnituksessa Bobilla on takataskussaan jälleen yksi yllätys, punainen viiva. Amerikkalainen realitysarja, jossa kymmenen ylipainoista kilpailijaparia tavoittelee terveempiä elintapoja, hoikempaa olemusta sekä muhkeaa rahapalkintoa. Edellisillä kausilla valmentajana nähty Bob Harper siirtyy kilpailijoiden valmentamisesta juontamaan ohjelmaa. Viimeinen, 17. tuotantokausi.

Suurin pudottaja

la 09.06.2018 23.20 - 00.20 60 minAVA

Finaali, osa 2/2. Kausi 17, 16/16. Kauden henkeäsalpaavassa loppuhuipennuksessa julistetaan kaksi eri voittajaa: kotihaasteen voittaja ja koko kauden voittaja. Ennen kuin kaikki kolme täydellisen muodonmuutoksen kokenutta finalistia nousevat viimeisen kerran vaa'alle, he kohtaavat vielä yhden houkutuksen. Houkutus on ensimmäinen laatuaan koko ohjelman historiassa. Amerikkalainen realitysarja, jossa kymmenen ylipainoista kilpailijaparia tavoittelee terveempiä elintapoja, hoikempaa olemusta sekä muhkeaa rahapalkintoa. Edellisillä kausilla valmentajana nähty Bob Harper siirtyy kilpailijoiden valmentamisesta juontamaan ohjelmaa. Viimeinen, 17. tuotantokausi.

Suurin pudottaja

pe 08.06.2018 11.05 - 12.00 55 minMTV3

Souda kuin viimeistä päivää. Kausi 17, 4/16. Toisessa joukkueessa ilmapiiri on ollut huono, joten kissa on nostettava pöydälle. Nyt pitääkin pystyä vetämään yhtä köyttä, koska tällä kertaa kilpailijat joutuvat isojen autojen vetojuhdiksi. Jaksossa vierailee julkkiskokki Lorena Garcia, joka opettaa voittajajoukkueelle terveellisen mutta maukkaan ruoan salat. Hävinneen joukkueen ruokavaihtoehdot ovat epäterveellisempiä. Suurimman pudottajan historian ensimmäisessä viime hetken haasteessa joukkueet soutavat kilpaa soutulaitteilla. Luvassa on jälleen äärimmäisen tiukka punnitus. Amerikkalainen realitysarja, jossa kymmenen ylipainoista kilpailijaparia tavoittelee terveempiä elintapoja, hoikempaa olemusta sekä muhkeaa rahapalkintoa. Edellisillä kausilla valmentajana nähty Bob Harper siirtyy kilpailijoiden valmentamisesta juontamaan ohjelmaa. Viimeinen, 17. tuotantokausi.

Suurin pudottaja

to 07.06.2018 11.05 - 12.00 55 minMTV3

Todellista pikaruokaa. Kausi 17, 3/16. Epäterveellinen pikaruoka on kuulunut jokaisen kilpailijan elintapoihin. Tämänkertaisessa haasteessa katsotaan, kumpi joukkue on nopeampi tunnistamaan ja juoksuttamaan roskaruoka-annoksia ostarilla. Hävinneet joutuvat syömään kaloripommeja. Voittajajoukkue saa palkinnoksi merkittävän punnitusedun. Pudottajat vierailevat myös sairaalassa, jossa tohtori Huizenga pakottaa heidät katsomaan totuutta silmiin. Toisessa joukkueessa valmentajan ja valmennettavan välit kiristyvät. Amerikkalainen realitysarja, jossa kymmenen ylipainoista kilpailijaparia tavoittelee terveempiä elintapoja, hoikempaa olemusta sekä muhkeaa rahapalkintoa. Edellisillä kausilla valmentajana nähty Bob Harper siirtyy kilpailijoiden valmentamisesta juontamaan ohjelmaa. Viimeinen, 17. tuotantokausi.

Suurin pudottaja

ke 06.06.2018 11.05 - 12.00 55 minMTV3

Nouse vaa'alle. Kausi 17, 2/16. Miten käy kilpailijan, jonka ote lipesi viime kerralla? Haasteen voittanut pari saa valita joko ison rahasumman itselleen tai punnitusedun joukkueelleen. Ensimmäisen punnituksen lähestyessä sekä Dolvett että Jen piiskaavat joukkueitaan pudottamaan mahdollisimman paljon painoa. Punnitushuoneessa odottaa yllätys: kaksi vaakaa yhden asemesta! Nyt joukkueiden välistä tilannetta on entistäkin helpompi seurata punnituksen edetessä. Kumpi joukkueista on pudottanut isomman prosentin painostaan, kumpi joutuu ensimmäisenä hyvästelemään yhden omistaan? Amerikkalainen realitysarja, jossa kymmenen ylipainoista kilpailijaparia tavoittelee terveempiä elintapoja, hoikempaa olemusta sekä muhkeaa rahapalkintoa. Edellisillä kausilla valmentajana nähty Bob Harper siirtyy kilpailijoiden valmentamisesta juontamaan ohjelmaa. Viimeinen, 17. tuotantokausi.

Suurin pudottaja

ti 05.06.2018 11.05 - 12.00 55 minMTV3

Laihtumista ei rahalla saa. Kausi 17, 1/16. Laihtumista ei rahalla saa. Uudet kilpailijat saapuvat talolle, mutta ovatko he valmiina muuttamaan elämänsä? Edessä on pitkä ja kivinen tie, joka vaatii kiusausten vastustamista ja oikeiden valintojen tekemistä. Mukana on monenlaisia parivaljakoita: aviopari, äiti ja tytär, sisarukset ja parhaat ystävykset. Yksi pareista tapaa ensimmäistä kertaa: Voice-tähti Erin ja Selviytyjät-tähti Richard. Juontajaksi siirtynyt Bob laittaa heti kilpailijat houkutusten äärelle. Amerikkalainen realitysarja, jossa kymmenen ylipainoista kilpailijaparia tavoittelee terveempiä elintapoja, hoikempaa olemusta sekä muhkeaa rahapalkintoa. Edellisillä kausilla valmentajana nähty Bob Harper siirtyy kilpailijoiden valmentamisesta juontamaan ohjelmaa. Viimeinen, 17. tuotantokausi.

Suurin pudottaja

su 03.06.2018 17.00 - 18.00 60 minSub

Finaali, osa 2/2. Kausi 17, 16/16. Kauden henkeäsalpaavassa loppuhuipennuksessa julistetaan kaksi eri voittajaa: kotihaasteen voittaja ja koko kauden voittaja. Ennen kuin kaikki kolme täydellisen muodonmuutoksen kokenutta finalistia nousevat viimeisen kerran vaa'alle, he kohtaavat vielä yhden houkutuksen. Houkutus on ensimmäinen laatuaan koko ohjelman historiassa. Amerikkalainen realitysarja, jossa kymmenen ylipainoista kilpailijaparia tavoittelee terveempiä elintapoja, hoikempaa olemusta sekä muhkeaa rahapalkintoa. Edellisillä kausilla valmentajana nähty Bob Harper siirtyy kilpailijoiden valmentamisesta juontamaan ohjelmaa. Viimeinen, 17. tuotantokausi.

Suurin pudottaja

la 02.06.2018 23.20 - 00.20 60 minAVA

Finaali, osa 1/2. Kausi 17, 15/16. Liveyleisö seuraa henkeään pidätellen, kuka selvittää kolmantena tiensä finaaliin. Ennen kuin finaalikolmikko astelee yleisön eteen, on aika esitellä aiemmin pudonneet kilpailijat. He taistelevat kotihaasteen voitosta ja näyttävät toinen toistaan upeammilta. Luvassa on huikeita muodonmuutoksia. Amerikkalainen realitysarja, jossa kymmenen ylipainoista kilpailijaparia tavoittelee terveempiä elintapoja, hoikempaa olemusta sekä muhkeaa rahapalkintoa. Edellisillä kausilla valmentajana nähty Bob Harper siirtyy kilpailijoiden valmentamisesta juontamaan ohjelmaa. Viimeinen, 17. tuotantokausi.
Takaisin TV-oppaan etusivulle

Suomen monipuolisin TV-opas.

Telsu Facebookissa

Pinnalla juuri nyt: Taivaan tulet, Hockey Night: Ilves - KalPa, Mahdoton tapaus, Hakekaa kätilö!, Rillit huurussa, Kauniit ja rohkeat, La Promesa - Salaisuuksien kartano, Suuri seikkailu, Syke, Beledweynen etsivä

Ota yhteyttä Käyttövinkkejä Tietosuojaseloste Käyttöehdot Evästeet Mainosmyynti
Telsu.fi tv-ohjelmat © Mindmax Oy 2010-2020 Cloudcity