Voit korostaa tv-listauksen ohjelmia aihepiirin mukaan. Valitse alta aihepiiri ja sen jälkeen haluamasi korostusväri.
Ohjelman lisätietoikkunan kautta pääset korostamaan myös yksittäisiä ohjelmia.
6/6. Matkan määrä. Merimiehet taistelevat hengestään viimeiseen saakka. Kolme vuotta lähdön jälkeen miehistön rippeet saattavat päätökseen johtajansa unelman. Joukot ovat harventuneet - kannattiko Magalhãesin matka? (U)
5/6. Uusi kapteeni. Alkuasukasheimojen välinen kauna leimahtaa taisteluksi ja imaisee mukaansa Magalhãesin miehistöineen. Edessä on taistelu, joka voi muuttaa historian kulkua. (U)
4/6. Valaat eivät elä joessa! Vastuksia kokenut saattue saapuu jälleen uuteen lupaavaan kohteeseen, mutta tuottaako tämäkin pettymyksen? Vain Magalhães jaksaa enää uskoa, että joskus onni kääntyy. (U)
3/6. Kuolema kapinallisille. Matkaa on tehty jo vuosi ja miehistö alkaa käydä levottomaksi. Kun laivalla syntyy kapina, jokainen joutuu valitsemaan puolensa ja kantamaan päätöksensä seuraukset. (U)

2/6. Maanpetturi. Laivue on hädin tuskin aloittanut matkansa, kun Magalhães huomaa vaaran. Entinen kotimaa on lähettänyt tappajat hänen peräänsä, ja myös espanjalaiset yrittävät hyötyä hämmingistä. (U)
1/6. Kuningas ei suonut audienssia. Portugalilainen Ferñao de Magalhães unelmoi löytävänsä merireitin, joka todistaisi, että Maa on pyöreä. Kun kuningas ei myönnä resursseja, Magalhães etsii tukijaa naapurivaltiosta. (U)

6/6. Matkan määrä. Merimiehet taistelevat hengestään viimeiseen saakka. Kolme vuotta lähdön jälkeen miehistön rippeet saattavat päätökseen johtajansa unelman. Joukot ovat harventuneet - kannattiko Magalhãesin matka?
5/6. Uusi kapteeni. Alkuasukasheimojen välinen kauna leimahtaa taisteluksi ja imaisee mukaansa Magalhãesin miehistöineen. Edessä on taistelu, joka voi muuttaa historian kulkua.
4/6. Valaat eivät elä joessa! Vastuksia kokenut saattue saapuu jälleen uuteen lupaavaan kohteeseen, mutta tuottaako tämäkin pettymyksen? Vain Magalhães jaksaa enää uskoa, että joskus onni kääntyy.

3/6. Kuolema kapinallisille. Matkaa on tehty jo vuosi ja miehistö alkaa käydä levottomaksi. Kun laivalla syntyy kapina, jokainen joutuu valitsemaan puolensa ja kantamaan päätöksensä seuraukset.
2/6. Maanpetturi. Laivue on hädin tuskin aloittanut matkansa, kun Magalhães huomaa vaaran. Entinen kotimaa on lähettänyt tappajat hänen peräänsä, ja myös espanjalaiset yrittävät hyötyä hämmingistä.
1/6. Kuningas ei suonut audienssia. Portugalilainen Ferñao de Magalhães unelmoi löytävänsä merireitin, joka todistaisi, että Maa on pyöreä. Kun kuningas ei myönnä resursseja, Magalhães etsii tukijaa naapurivaltiosta.