HoroskooppiSanakirjaBlogitReseptitTietovisatViihdeVaihtoautot
TV-ohjelmat tänään

Haulla salvation löytyy 89 aiemmin esitettyä tv-ohjelmaa.

Kaikki Omat kanavat Ilmaiset
Menneet ohjelmatTiivistetty

Salvation12

ti 12.05.2020 03.55 - 04.40 45 minSub

Aika loppuu. Kausi 2, 13/13. Kolme päivää ennen asteroidin ennakoitua törmäystä Darius yrittää kuumeisesti ratkaista, kuinka pelastaa maapallon. Dariusin sekava käytös herättää kummastusta, ja hallitus tekee omat ratkaisunsa asteroidin pysäyttämiseksi. Harris saa yllättävän vieraan, ja Gracen on päätettävä, kenen seurassa hän viettää viimeiset päivänsä. Lopulta jäljellä on enää vain yksi suuri arvoitus. Amerikkalaisessa jännitysdraamassa Maata uhkaava asteroidi tuo esiin ihmiskunnan parhaimmat ja huonoimmat puolet.

Salvation12

ti 05.05.2020 02.50 - 03.35 45 minSub

Viimeinen mahdollisuus. Kausi 2, 12/13. Darius jättää virkansa ja käynnistää uuden suunnitelman, johon hän tarvitsee setänsä apua. Nicholas ei kuitenkaan suostu Dariusin pyyntöön, ja Darius joutuu tekemään kohtalokkaan myönnytyksen. Liam haikailee Jillianin perään, mutta hän ei tiedä naisen olinpaikkaa. Jillian yrittää paeta lahkosta, mutta samalla hänelle paljastuu vaarallinen liitto. Harris tekee Gracelle yllättävän ehdotuksen. Amerikkalaisessa jännitysdraamassa Maata uhkaava asteroidi tuo esiin ihmiskunnan parhaimmat ja huonoimmat puolet.

Salvation12

ti 28.04.2020 02.10 - 03.05 55 minSub

Juhlapäivä. Kausi 2, 11/13. Raidetykkiprojekti käynnistyy onnistuneesti, ja ensimmäiset laukaukset kohti asteroidia ammutaan. Zoe ja Jillian valmistautuvat viettämään suurta juhlapäivää COPE:n leirissä. Pian juhlan todellinen tarkoitus kuitenkin selviää, ja useat ihmiset ovat vaarassa. Alycia ja Darius päättävät haudata sotakirveen ja taistella yhdessä asteroidia vastaan. Amerikkalaisessa jännitysdraamassa Maata uhkaava asteroidi tuo esiin ihmiskunnan parhaimmat ja huonoimmat puolet.

Salvation12

ti 21.04.2020 03.50 - 04.35 45 minSub

Salvation
Vangit. Kausi 2, 10/13. Alycian pakomatka loppuu lyhyeen. Darius solmii yllättävän liiton pysäyttääkseen setänsä katalat aikeet. Zoe palaa kotiin, mutta joutuu pian keskelle vaarallista tilannetta. Yllättävä tieto mullistaa Gracen ja Harrisin elämän. Zoe ja Jillian katoavat, ja Liam on vaikean päätöksen edessä. Amerikkalaisessa jännitysdraamassa Maata uhkaava asteroidi tuo esiin ihmiskunnan parhaimmat ja huonoimmat puolet.

Salvation12

ti 21.04.2020 03.00 - 03.50 50 minSub

Salvation
Mantsurian kandidaatti. Kausi 2, 9/13. Ydinuhka on väistynyt, ja toivo asteroidin pysäyttämisestä on korkealla. Darius, Grace ja Harris pääsevät synkän salaisuuden jäljille, ja tuttu mies Dariusin menneisyydestä ilmestyy paikalle. Darius on päättänyt nimittää varapresidentin, mutta valinta ei tule miellyttämään kaikkia. Liam ja Jillian lähentyvät, mutta Liam epäilee Jillianin olevan vaarassa. Amerikkalaisessa jännitysdraamassa Maata uhkaava asteroidi tuo esiin ihmiskunnan parhaimmat ja huonoimmat puolet.

Salvation12

ti 14.04.2020 04.05 - 04.45 40 minSub

Alter ego. Kausi 2, 8/13. Darius on kadonnut jälkiä jättämättä, ja kauan odotettu vieras saapuu Re/Systiin. Hakkerijärjestö uhkaa maailmaa ydiniskuilla, jos Dariusin raidetykkitesti käynnistetään. Grace ja Harris tekevät omat ratkaisunsa selvittääkseen valheiden verkkoa ja törmäävät salaperäiseen järjestöön. Liam saa apua yllättävältä taholta ja tekee viimein ratkaisunsa. Amerikkalaisessa jännitysdraamassa Maata uhkaava asteroidi tuo esiin ihmiskunnan parhaimmat ja huonoimmat puolet.

Salvation12

ti 14.04.2020 03.15 - 04.05 50 minSub

Koston kierre. Kausi 2, 7/13. Uuden viran myötä Dariusin käytöksessä tapahtuu muutos, ja hän haluaa saattaa Re/Systin vastuuseen teoistaan. Harris kokee ikävän yllätyksen, kun totuus Fiona Lanesta selviää. Grace lähentyy Alonzon kanssa, kunnes Gracen salaisuus paljastuu Alonzolle. Alycia saa viestin kadoksissa olleelta tiedemieheltä. Amerikkalaisessa jännitysdraamassa Maata uhkaava asteroidi tuo esiin ihmiskunnan parhaimmat ja huonoimmat puolet.

Salvation12

ti 07.04.2020 03.30 - 04.10 40 minSub

Tunnustuksia. Kausi 2, 6/13. Darius haluaa suunnata kaiken energiansa maapallon pelastamiseen ja on valmis luopumaan virastaan. Suunnitelmat asteroidin pysäyttämiseksi eivät etene, mutta Darius ei halua yhteistyöhön Re/Systin kanssa. Gracen ja Dariusin suhde joutuu koetukselle, kun Gracen salaisuus paljastuu. Liam nousee kapinaan Re/Systiä vastaan, ja presidentti Mackenzie yrittää yhdistää pirstaloituneen maan kohtalokkain seurauksin. Amerikkalaisessa jännitysdraamassa Maata uhkaava asteroidi tuo esiin ihmiskunnan parhaimmat ja huonoimmat puolet.

Salvation12

ti 07.04.2020 02.40 - 03.30 50 minSub

Saarretut. Kausi 2, 5/13. Suunnitelmat asteroidin pysäyttämiseksi jäävät taka-alalle, kun Bennett joukkoineen aloittaa hyökkäyksensä. Grace joutuu turvautumaan Alonzon apuun, ja myös Harrisin ja Dariusin on unohdettava erimielisyydet pysäyttääkseen Bennettin katalat aikeet. Liam ja Alycia kohtaavat yllättävän ongelman, ja kaksikon on käännyttävä Dariusin puoleen. Amerikkalaisessa jännitysdraamassa Maata uhkaava asteroidi tuo esiin ihmiskunnan parhaimmat ja huonoimmat puolet.

Salvation12

ti 31.03.2020 04.30 - 05.13 43 minSub

Ratkaiseva ääni. Kausi 2, 4/13. Epäselvyys Yhdysvaltain laillisesta johtajasta uhkaa ajaa maan kaaokseen, ja Bennett pyrkii hyödyntämään tilannetta kaikin keinoin. Grace ottaa hoitaakseen vaarallisen, mutta maan tulevaisuuden kannalta tärkeän tehtävän. Liam jättää Re/Systin, mutta ajautuu riitaan Dariusin kanssa. Liamin ja Dariusin välinen luottamus rakoilee, ja Liam tekee ratkaisunsa. Amerikkalaisessa jännitysdraamassa Maata uhkaava asteroidi tuo esiin ihmiskunnan parhaimmat ja huonoimmat puolet.

Salvation12

ti 31.03.2020 03.50 - 04.30 40 minSub

Rikokset ja rangaistus. Kausi 2, 3/13. Bennettin hallituksen vastaiset toimet tulevat kaikille yllätyksenä, ja Grace joutuu tiukan paikan eteen oikeudessa. Liamin uskollisuus on koetuksella, kun Darius antaa hänelle vaarallisen tehtävän. Claire Rayburnin tapauksessa tapahtuu yllättävä käänne. Amerikkalaisessa jännitysdraamassa Maata uhkaava asteroidi tuo esiin ihmiskunnan parhaimmat ja huonoimmat puolet.

Salvation12

ti 24.03.2020 02.40 - 03.30 50 minSub

Uusi normaali. Kausi 2, 2/13. Darius ja Grace matkustavat Islantiin saadakseen kannatusta Dariusin suunnitelmalle pysäyttää asteroidi. Liam joutuu tekemään yhteistyötä vanhan tuttavansa kanssa. Samalla hän tutustuu tiedenaiseen, jolla on salaperäinen menneisyys. Poliisi kiinnostuu Claire Rayburnin katoamisesta, ja Monroe Bennett suunnittelee vallankaappausta. Amerikkalaisessa jännitysdraamassa Maata uhkaava asteroidi tuo esiin ihmiskunnan parhaimmat ja huonoimmat puolet.

Salvation12

ti 17.03.2020 03.15 - 04.10 55 minSub

Salvation
Levottomuutta ilmassa. Kausi 2, 1/13. Ydinonnettomuuden jälkeen tieto Maata lähestyvästä asteroidista saavuttaa kansalaiset. Levottomuuden lisääntyessä presidentin on tehtävä rohkeita päätöksiä, ja Darius joutuu taipumaan hakkerijärjestön vaatimuksiin. Dariusin, Liamin, Gracen ja Harrisin on sopeuduttava uusiin rooleihinsa paineen alla. Amerikkalaisessa jännitysdraamassa Maata uhkaava asteroidi tuo esiin ihmiskunnan parhaimmat ja huonoimmat puolet.

Salvation12

ti 17.03.2020 02.20 - 03.15 55 minSub

Salvation
Toivo elää. Kausi 1, 13/13. Ydinsodan uhka on käsillä. Grace, Harris ja Darius tekevät kaikkensa palauttaakseen vallan oikealle henkilölle. Darius viimeistelee suunnitelmansa arkin suhteen, mutta onko kaikki toivo sittenkään menetetty? Amerikkalaisessa jännitysdraamassa Pentagon yhdessä tiedemiesten kanssa yrittää estää asteroidin kohtalokkaan törmäyksen Maahan.

Salvation12

ti 10.03.2020 04.25 - 05.19 54 minSub

Tieto leviää. Kausi 1, 12/13. Harris epäilee presidentin joutuneen salaliiton uhriksi, ja epäilykset kohdistuvat hallituksen korkea-arvoisiin virkamiehiin. Amanda päättää selvittää presidentin salaisuuden ja joutuu vaikean valinnan eteen. Grace puolestaan kääntyy jälleen isänsä puoleen, ja tieto lähestyvästä asteroidista uhkaa levitä. Amerikkalaisessa jännitysdraamassa Pentagon yhdessä tiedemiesten kanssa yrittää estää asteroidin kohtalokkaan törmäyksen Maahan.

Salvation12

ti 10.03.2020 03.30 - 04.25 55 minSub

Salvation
Panokset kovenevat. Kausi 1, 11/13. Grace ja Harris yhdistävät voimansa turvatakseen lastensa tulevaisuuden, kun uusi presidentti ryhtyy toimiin vastarintaliikettä vastaan. Liam esittää Jillianille yllättävän ehdotuksen, johon hän kaipaa äitinsä hyväksyntää. Johtokunta haluaa tietää, mihin Darius on käyttänyt yrityksen rahoja. Darius paljastaa Tessille salaisuutensa. Amerikkalaisessa jännitysdraamassa Pentagon yhdessä tiedemiesten kanssa yrittää estää asteroidin kohtalokkaan törmäyksen Maahan.

Salvation12

ti 03.03.2020 02.50 - 03.45 55 minSub

Salvation
Nimityksiä. Kausi 1, 10/13. Darius ja Grace haluavat puhua presidentin kanssa. Darius joutuu ahtaalle, kun odottamaton henkilö kutsuu koolle johtokunnan kokouksen. Presidentti väsyy salailuun ja aikoo kertoa kansalaisille lähestyvästä uhasta. Suora lähetys ei kuitenkaan suju odotetulla tavalla, ja valta maassa vaihtuu. Liam kaipailee Jillianin perään. Amerikkalaisessa jännitysdraamassa Pentagon yhdessä tiedemiesten kanssa yrittää estää asteroidin kohtalokkaan törmäyksen Maahan.

Salvation12

ti 03.03.2020 01.55 - 02.50 55 minSub

Salvation
Isänmaan puolesta. Kausi 1, 9/13. Grace joutuu hengenvaarallisen hyökkäyksen kohteeksi, ja jäljet johtavat yllättävään osoitteeseen. Venäjä keskeyttää yhteistyön Yhdysvaltojen kanssa, ja Darius joutuu kääntymään odottamattoman tahon puoleen. Amanda puolestaan päättää julkaista artikkelin Atlas-projektiin liittyen. Suunnitelma maapallon pelastamiseksi näyttää etenevän. Amerikkalaisessa jännitysdraamassa Pentagon yhdessä tiedemiesten kanssa yrittää estää asteroidin kohtalokkaan törmäyksen Maahan.

Salvation12

ti 25.02.2020 02.55 - 03.50 55 minSub

Salvation
Totuuden aika. Kausi 1, 8/13. Grace ja Darius yrittävät saada Venäjän tekemään yhteistyötä Yhdysvaltain hallituksen kanssa, mutta törmäävät Moskovassa vanhaan tuttuun. Jillian pohtii, kertoako lähestyvästä uhasta läheisilleen. Liam ei saa Jilliania mielestään ja yrittää saada tämän palaamaan töihin. Harris joutuu puntaroimaan vaihtoehtojaan. Amerikkalaisessa jännitysdraamassa Pentagon yhdessä tiedemiesten kanssa yrittää estää asteroidin kohtalokkaan törmäyksen Maahan.

Salvation12

ti 25.02.2020 02.00 - 02.55 55 minSub

Salvation
Ansassa. Kausi 1, 7/13. Venäjä katkaisee diplomaattiset suhteensa Yhdysvaltoihin. Darius ja Grace päättävät lähteä salaa Venäjälle estääkseen ydinsodan, mutta joutuvatkin tukalaan tilanteeseen. Liam haluaa tietoja Amandalta, ja kaksikon välit lähenevät. Harris saa selville Gracen salaisuuden. Amerikkalaisessa jännitysdraamassa Pentagon yhdessä tiedemiesten kanssa yrittää estää asteroidin kohtalokkaan törmäyksen Maahan.

Salvation12

ti 18.02.2020 02.50 - 03.50 60 minSub

Samaa maata. Kausi 1, 6/13. Yhdysvaltojen ja Venäjän välit kiristyvät uhkaavasti. Darius lähettää Harrisin ja Liamin suorittamaan vaarallista tehtävää, ja Grace kiinnostuu Dariusin menneisyydestä. Jillian päättää selvittää, mitä Liam salailee, mutta totuus saa naisen hämilleen. Amerikkalaisessa jännitysdraamassa Pentagon yhdessä tiedemiesten kanssa yrittää estää asteroidin kohtalokkaan törmäyksen Maahan.

Salvation12

ti 18.02.2020 02.00 - 02.50 50 minSub

Petturi. Kausi 1, 5/13. Darius epäilee, että joku hänen työntekijöistään vuotaa tietoja kolmannelle osapuolelle. Selvittäessään ystävänsä murhaa Darius joutuu kohtaamaan menneisyytensä. Liamille selviää, etteivät kaikki ole yhtä isänmaallisia kuin hän. Pentagon joutuu kääntymään muiden maiden puoleen menetettyään tärkeän avaruusluotaimensa. Jillian ystävystyy toimittajan kanssa. Amerikkalaisessa jännitysdraamassa Pentagon yhdessä tiedemiesten kanssa yrittää estää asteroidin kohtalokkaan törmäyksen Maahan.

Salvation12

ti 11.02.2020 04.05 - 05.00 55 minSub

Salvation
Luottamuspula. Kausi 1, 4/13. Pentagon joutuu turvautumaan koviin otteisiin, kun avaruushallinto Nasa joutuu hakkerin kynsiin. Dariusin on paljastettava tarkoin varjeltu salaisuutensa todistaakseen Gracelle ja Harrisille, ettei hän ole petturi. Liam auttaa Jilliania sopeutumaan uuteen työpaikkaan. Amerikkalaisessa jännitysdraamassa Pentagon yhdessä tiedemiesten kanssa yrittää estää asteroidin kohtalokkaan törmäyksen Maahan.

Salvation12

ti 11.02.2020 03.10 - 04.05 55 minSub

Salvation
Totuus vai Darius. Kausi 1, 3/13. Asteroidi lähestyy Maata, ja aika käy vähiin. Dariusin on kiirehdittävä aikataulua, ennen kuin Pentagon turvautuu varasuunnitelmaan. Gracen on tehtävä päätös, joka voi vaikuttaa miljardeihin ihmisiin. Liam ja Jillian tapaavat yllättävissä olosuhteissa. Amerikkalaisessa jännitysdraamassa Pentagon yhdessä tiedemiesten kanssa yrittää estää asteroidin kohtalokkaan törmäyksen Maahan

Salvation7

ti 04.02.2020 03.20 - 04.10 50 minSub

Haastava pyyntö. Kausi 1, 2/13. Darius ja Liam aikovat rakentaa laitteen, jonka avulla asteroidin lentorataa olisi mahdollista muuttaa. Pentagon on epäilevä Dariusin pyynnön suhteen. Liam palaa Bostoniin etsimään tutkimustietoa, mutta löytääkin jotain yllättävää. Grace ottaa suuren riskin auttaessaan Dariusta. Amerikkalaisessa jännitysdraamassa Pentagon yhdessä tiedemiesten kanssa yrittää estää asteroidin kohtalokkaan törmäyksen Maahan.

Salvation7

ti 04.02.2020 02.20 - 03.20 60 minSub

Lähtölaskenta alkaa. Kausi 1, 1/13. Tekniikan opiskelija Liam Cole saa tietää, että valtava asteroidi uhkaa törmätä Maahan. Liam yhdistää voimansa miljonääri-nero Darius Tanzin ja Yhdysvaltain hallituksen kanssa pelastaakseen ihmiskunnan sitä uhkaavalta tuholta. Massahysterian välttämiseksi tieto lähestyvästä uhkasta halutaan pitää salassa ja apuun kutsutaan Pentagonin lehdistösihteeri Grace Barrows. Amerikkalaisessa jännitysdraamassa Pentagon yhdessä tiedemiesten kanssa yrittää estää asteroidin kohtalokkaan törmäyksen Maahan.

Salvation12

la 11.05.2019 01.40 - 02.35 55 minMTV3

Aika loppuu. Kausi 2, 13/13. Kolme päivää ennen asteroidin ennakoitua törmäystä Darius yrittää kuumeisesti ratkaista, kuinka pelastaa maapallon. Dariusin sekava käytös herättää kummastusta, ja hallitus tekee omat ratkaisunsa asteroidin pysäyttämiseksi. Harris saa yllättävän vieraan, ja Gracen on päätettävä, kenen seurassa hän viettää viimeiset päivänsä. Lopulta jäljellä on enää vain yksi suuri arvoitus. Amerikkalaisessa jännitysdraamassa Maata uhkaava asteroidi tuo esiin ihmiskunnan parhaimmat ja huonoimmat puolet.

Salvation12U

to 09.05.2019 03.30 - 04.25 55 minSub

ma 06.05.2019 00.00 - 01.00 60 minSub

la 04.05.2019 02.35 - 03.30 55 minMTV3

Viimeinen mahdollisuus. Kausi 2, 12/13. Darius jättää virkansa ja käynnistää uuden suunnitelman, johon hän tarvitsee setänsä apua. Nicholas ei kuitenkaan suostu Dariusin pyyntöön, ja Darius joutuu tekemään kohtalokkaan myönnytyksen. Liam haikailee Jillianin perään, mutta hän ei tiedä naisen olinpaikkaa. Jillian yrittää paeta lahkosta, mutta samalla hänelle paljastuu vaarallinen liitto. Harris tekee Gracelle yllättävän ehdotuksen. Amerikkalaisessa jännitysdraamassa Maata uhkaava asteroidi tuo esiin ihmiskunnan parhaimmat ja huonoimmat puolet.

Salvation12

la 04.05.2019 01.45 - 02.35 50 minMTV3

Juhlapäivä. Kausi 2, 11/13. Raidetykkiprojekti käynnistyy onnistuneesti, ja ensimmäiset laukaukset kohti asteroidia ammutaan. Zoe ja Jillian valmistautuvat viettämään suurta juhlapäivää COPE:n leirissä. Pian juhlan todellinen tarkoitus kuitenkin selviää, ja useat ihmiset ovat vaarassa. Alycia ja Darius päättävät haudata sotakirveen ja taistella yhdessä asteroidia vastaan. Amerikkalaisessa jännitysdraamassa Maata uhkaava asteroidi tuo esiin ihmiskunnan parhaimmat ja huonoimmat puolet.

Salvation12U

to 02.05.2019 03.10 - 04.05 55 minSub

Viimeinen mahdollisuus. Kausi 2, 12/13. Darius jättää virkansa ja käynnistää uuden suunnitelman, johon hän tarvitsee setänsä apua. Nicholas ei kuitenkaan suostu Dariusin pyyntöön, ja Darius joutuu tekemään kohtalokkaan myönnytyksen. Liam haikailee Jillianin perään, mutta hän ei tiedä naisen olinpaikkaa. Jillian yrittää paeta lahkosta, mutta samalla hänelle paljastuu vaarallinen liitto. Harris tekee Gracelle yllättävän ehdotuksen. Amerikkalaisessa jännitysdraamassa Maata uhkaava asteroidi tuo esiin ihmiskunnan parhaimmat ja huonoimmat puolet.

Salvation12U

to 02.05.2019 02.20 - 03.10 50 minSub

Juhlapäivä. Kausi 2, 11/13. Raidetykkiprojekti käynnistyy onnistuneesti, ja ensimmäiset laukaukset kohti asteroidia ammutaan. Zoe ja Jillian valmistautuvat viettämään suurta juhlapäivää COPE:n leirissä. Pian juhlan todellinen tarkoitus kuitenkin selviää, ja useat ihmiset ovat vaarassa. Alycia ja Darius päättävät haudata sotakirveen ja taistella yhdessä asteroidia vastaan. Amerikkalaisessa jännitysdraamassa Maata uhkaava asteroidi tuo esiin ihmiskunnan parhaimmat ja huonoimmat puolet.

Salvation12

ma 29.04.2019 00.50 - 01.45 55 minSub

Viimeinen mahdollisuus. Kausi 2, 12/13. Darius jättää virkansa ja käynnistää uuden suunnitelman, johon hän tarvitsee setänsä apua. Nicholas ei kuitenkaan suostu Dariusin pyyntöön, ja Darius joutuu tekemään kohtalokkaan myönnytyksen. Liam haikailee Jillianin perään, mutta hän ei tiedä naisen olinpaikkaa. Jillian yrittää paeta lahkosta, mutta samalla hänelle paljastuu vaarallinen liitto. Harris tekee Gracelle yllättävän ehdotuksen. Amerikkalaisessa jännitysdraamassa Maata uhkaava asteroidi tuo esiin ihmiskunnan parhaimmat ja huonoimmat puolet.

Salvation12

su 28.04.2019 23.55 - 00.50 55 minSub

Juhlapäivä. Kausi 2, 11/13. Raidetykkiprojekti käynnistyy onnistuneesti, ja ensimmäiset laukaukset kohti asteroidia ammutaan. Zoe ja Jillian valmistautuvat viettämään suurta juhlapäivää COPE:n leirissä. Pian juhlan todellinen tarkoitus kuitenkin selviää, ja useat ihmiset ovat vaarassa. Alycia ja Darius päättävät haudata sotakirveen ja taistella yhdessä asteroidia vastaan. Amerikkalaisessa jännitysdraamassa Maata uhkaava asteroidi tuo esiin ihmiskunnan parhaimmat ja huonoimmat puolet.

Salvation12

la 27.04.2019 04.30 - 05.18 48 minMTV3

Vangit. Kausi 2, 10/13. Alycian pakomatka loppuu lyhyeen. Darius solmii yllättävän liiton pysäyttääkseen setänsä katalat aikeet. Zoe palaa kotiin, mutta joutuu pian keskelle vaarallista tilannetta. Yllättävä tieto mullistaa Gracen ja Harrisin elämän. Zoe ja Jillian katoavat, ja Liam on vaikean päätöksen edessä. Amerikkalaisessa jännitysdraamassa Maata uhkaava asteroidi tuo esiin ihmiskunnan parhaimmat ja huonoimmat puolet.

Salvation12

la 27.04.2019 03.35 - 04.30 55 minMTV3

Mantsurian kandidaatti. Kausi 2, 9/13. Ydinuhka on väistynyt, ja toivo asteroidin pysäyttämisestä on korkealla. Darius, Grace ja Harris pääsevät synkän salaisuuden jäljille, ja tuttu mies Dariusin menneisyydestä ilmestyy paikalle. Darius on päättänyt nimittää varapresidentin, mutta valinta ei tule miellyttämään kaikkia. Liam ja Jillian lähentyvät, mutta Liam epäilee Jillianin olevan vaarassa. Amerikkalaisessa jännitysdraamassa Maata uhkaava asteroidi tuo esiin ihmiskunnan parhaimmat ja huonoimmat puolet.

Salvation12U

to 25.04.2019 04.00 - 04.55 55 minSub

Vangit. Kausi 2, 10/13. Alycian pakomatka loppuu lyhyeen. Darius solmii yllättävän liiton pysäyttääkseen setänsä katalat aikeet. Zoe palaa kotiin, mutta joutuu pian keskelle vaarallista tilannetta. Yllättävä tieto mullistaa Gracen ja Harrisin elämän. Zoe ja Jillian katoavat, ja Liam on vaikean päätöksen edessä. Amerikkalaisessa jännitysdraamassa Maata uhkaava asteroidi tuo esiin ihmiskunnan parhaimmat ja huonoimmat puolet.

Salvation12U

to 25.04.2019 03.10 - 04.00 50 minSub

Mantsurian kandidaatti. Kausi 2, 9/13. Ydinuhka on väistynyt, ja toivo asteroidin pysäyttämisestä on korkealla. Darius, Grace ja Harris pääsevät synkän salaisuuden jäljille, ja tuttu mies Dariusin menneisyydestä ilmestyy paikalle. Darius on päättänyt nimittää varapresidentin, mutta valinta ei tule miellyttämään kaikkia. Liam ja Jillian lähentyvät, mutta Liam epäilee Jillianin olevan vaarassa. Amerikkalaisessa jännitysdraamassa Maata uhkaava asteroidi tuo esiin ihmiskunnan parhaimmat ja huonoimmat puolet.

Salvation12

ma 22.04.2019 00.00 - 00.50 50 minSub

Vangit. Kausi 2, 10/13. Alycian pakomatka loppuu lyhyeen. Darius solmii yllättävän liiton pysäyttääkseen setänsä katalat aikeet. Zoe palaa kotiin, mutta joutuu pian keskelle vaarallista tilannetta. Yllättävä tieto mullistaa Gracen ja Harrisin elämän. Zoe ja Jillian katoavat, ja Liam on vaikean päätöksen edessä. Amerikkalaisessa jännitysdraamassa Maata uhkaava asteroidi tuo esiin ihmiskunnan parhaimmat ja huonoimmat puolet.

Salvation12

su 21.04.2019 23.00 - 00.00 60 minSub

Mantsurian kandidaatti. Kausi 2, 9/13. Ydinuhka on väistynyt, ja toivo asteroidin pysäyttämisestä on korkealla. Darius, Grace ja Harris pääsevät synkän salaisuuden jäljille, ja tuttu mies Dariusin menneisyydestä ilmestyy paikalle. Darius on päättänyt nimittää varapresidentin, mutta valinta ei tule miellyttämään kaikkia. Liam ja Jillian lähentyvät, mutta Liam epäilee Jillianin olevan vaarassa. Amerikkalaisessa jännitysdraamassa Maata uhkaava asteroidi tuo esiin ihmiskunnan parhaimmat ja huonoimmat puolet.

Salvation12

la 20.04.2019 02.30 - 03.20 50 minMTV3

Alter ego. Kausi 2, 8/13. Darius on kadonnut jälkiä jättämättä, ja kauan odotettu vieras saapuu Re/Systiin. Hakkerijärjestö uhkaa maailmaa ydiniskuilla, jos Dariusin raidetykkitesti käynnistetään. Grace ja Harris tekevät omat ratkaisunsa selvittääkseen valheiden verkkoa ja törmäävät salaperäiseen järjestöön. Liam saa apua yllättävältä taholta ja tekee viimein ratkaisunsa. Amerikkalaisessa jännitysdraamassa Maata uhkaava asteroidi tuo esiin ihmiskunnan parhaimmat ja huonoimmat puolet.

Salvation12

la 20.04.2019 01.35 - 02.30 55 minMTV3

Koston kierre. Kausi 2, 7/13. Uuden viran myötä Dariusin käytöksessä tapahtuu muutos, ja hän haluaa saattaa Re/Systin vastuuseen teoistaan. Harris kokee ikävän yllätyksen, kun totuus Fiona Lanesta selviää. Grace lähentyy Alonzon kanssa, kunnes Gracen salaisuus paljastuu Alonzolle. Alycia saa viestin kadoksissa olleelta tiedemieheltä. Amerikkalaisessa jännitysdraamassa Maata uhkaava asteroidi tuo esiin ihmiskunnan parhaimmat ja huonoimmat puolet.

Salvation12U

to 18.04.2019 04.05 - 04.55 50 minSub

Alter ego. Kausi 2, 8/13. Darius on kadonnut jälkiä jättämättä, ja kauan odotettu vieras saapuu Re/Systiin. Hakkerijärjestö uhkaa maailmaa ydiniskuilla, jos Dariusin raidetykkitesti käynnistetään. Grace ja Harris tekevät omat ratkaisunsa selvittääkseen valheiden verkkoa ja törmäävät salaperäiseen järjestöön. Liam saa apua yllättävältä taholta ja tekee viimein ratkaisunsa. Amerikkalaisessa jännitysdraamassa Maata uhkaava asteroidi tuo esiin ihmiskunnan parhaimmat ja huonoimmat puolet.

Salvation12U

to 18.04.2019 03.10 - 04.05 55 minSub

Koston kierre. Kausi 2, 7/13. Uuden viran myötä Dariusin käytöksessä tapahtuu muutos, ja hän haluaa saattaa Re/Systin vastuuseen teoistaan. Harris kokee ikävän yllätyksen, kun totuus Fiona Lanesta selviää. Grace lähentyy Alonzon kanssa, kunnes Gracen salaisuus paljastuu Alonzolle. Alycia saa viestin kadoksissa olleelta tiedemieheltä. Amerikkalaisessa jännitysdraamassa Maata uhkaava asteroidi tuo esiin ihmiskunnan parhaimmat ja huonoimmat puolet.

Salvation12

ma 15.04.2019 02.15 - 03.05 50 minSub

Alter ego. Kausi 2, 8/13. Darius on kadonnut jälkiä jättämättä, ja kauan odotettu vieras saapuu Re/Systiin. Hakkerijärjestö uhkaa maailmaa ydiniskuilla, jos Dariusin raidetykkitesti käynnistetään. Grace ja Harris tekevät omat ratkaisunsa selvittääkseen valheiden verkkoa ja törmäävät salaperäiseen järjestöön. Liam saa apua yllättävältä taholta ja tekee viimein ratkaisunsa. Amerikkalaisessa jännitysdraamassa Maata uhkaava asteroidi tuo esiin ihmiskunnan parhaimmat ja huonoimmat puolet.

Salvation12

ma 15.04.2019 01.15 - 02.15 60 minSub

Koston kierre. Kausi 2, 7/13. Uuden viran myötä Dariusin käytöksessä tapahtuu muutos, ja hän haluaa saattaa Re/Systin vastuuseen teoistaan. Harris kokee ikävän yllätyksen, kun totuus Fiona Lanesta selviää. Grace lähentyy Alonzon kanssa, kunnes Gracen salaisuus paljastuu Alonzolle. Alycia saa viestin kadoksissa olleelta tiedemieheltä. Amerikkalaisessa jännitysdraamassa Maata uhkaava asteroidi tuo esiin ihmiskunnan parhaimmat ja huonoimmat puolet.

Salvation12

la 13.04.2019 02.25 - 03.20 55 minMTV3

Tunnustuksia. Kausi 2, 6/13. Darius haluaa suunnata kaiken energiansa maapallon pelastamiseen ja on valmis luopumaan virastaan. Suunnitelmat asteroidin pysäyttämiseksi eivät etene, mutta Darius ei halua yhteistyöhön Re/Systin kanssa. Gracen ja Dariusin suhde joutuu koetukselle, kun Gracen salaisuus paljastuu. Liam nousee kapinaan Re/Systiä vastaan, ja presidentti Mackenzie yrittää yhdistää pirstaloituneen maan kohtalokkain seurauksin. Amerikkalaisessa jännitysdraamassa Maata uhkaava asteroidi tuo esiin ihmiskunnan parhaimmat ja huonoimmat puolet.

Salvation12

la 13.04.2019 01.35 - 02.25 50 minMTV3

Saarretut. Kausi 2, 5/13. Suunnitelmat asteroidin pysäyttämiseksi jäävät taka-alalle, kun Bennett joukkoineen aloittaa hyökkäyksensä. Grace joutuu turvautumaan Alonzon apuun, ja myös Harrisin ja Dariusin on unohdettava erimielisyydet pysäyttääkseen Bennettin katalat aikeet. Liam ja Alycia kohtaavat yllättävän ongelman, ja kaksikon on käännyttävä Dariusin puoleen. Amerikkalaisessa jännitysdraamassa Maata uhkaava asteroidi tuo esiin ihmiskunnan parhaimmat ja huonoimmat puolet.

Salvation12

ma 08.04.2019 00.20 - 01.15 55 minSub

Tunnustuksia. Kausi 2, 6/13. Darius haluaa suunnata kaiken energiansa maapallon pelastamiseen ja on valmis luopumaan virastaan. Suunnitelmat asteroidin pysäyttämiseksi eivät etene, mutta Darius ei halua yhteistyöhön Re/Systin kanssa. Gracen ja Dariusin suhde joutuu koetukselle, kun Gracen salaisuus paljastuu. Liam nousee kapinaan Re/Systiä vastaan, ja presidentti Mackenzie yrittää yhdistää pirstaloituneen maan kohtalokkain seurauksin. Amerikkalaisessa jännitysdraamassa Maata uhkaava asteroidi tuo esiin ihmiskunnan parhaimmat ja huonoimmat puolet.
Takaisin TV-oppaan etusivulle

Suomen suosituin TV-opas.

Telsu Facebookissa

Pinnalla juuri nyt: Snooker: MM-kisat 1. pelipäivä, Top Gear Suomi: Karavaanarit-erikoisjakso, Lemmen viemää, Gran Hotel, Sanansaattajat, Taivaan tulet, Ivalo, Emmerdale, Salatut elämät, Kuppilat kuntoon, Ville Haapasalo ja Pipsa Hurmerinta!

Ota yhteyttä Käyttövinkkejä Tietosuojaseloste Käyttöehdot Evästeet Mainosmyynti
Telsu.fi tv-ohjelmat © Mindmax Oy 2010-2020 Cloudcity