SanakirjaHoroskooppiReseptitTietovisatBlogitViihdeVaihtoautot
TV-ohjelmat tänään

Haulla nuori victoria löytyy 46 aiemmin esitettyä tv-ohjelmaa.

Kaikki Omat kanavat Ilmaiset
Menneet ohjelmatTiivistetty

Nuori VictoriaU

to 28.06.2018 21.00 - 22.45 1h 45 minV film hits

(The Young Victoria/2009) Prinsessa Victoria (Emily Blunt) nousee muutaman kuukauden sisään 18 vuoden syntymäpäivästään valtaistuimelle edesmenneen kuningas Vilhelm IV:n (Jim Broadbent) sisarentyttärenä. Victorian lapsuus ei ollut onnellinen, sillä hänen oli noudatettava Kensingtonin sääntöjä: hän ei saanut olla yksin tai leikkiä muiden lasten kanssa, nukkui samassa huoneessa äitinsä kanssa eikä saanut kävellä rappusia pitämättä jonkun kädestä kiinni. Victorian äidin yksityinen sihteeri Sir John Conroy (Mark Strong) yrittää saada tätä allekirjoittamaan sopimuksen, jonka mukaan äidistä tulee sijaishallitsija, kunnes Victoria täyttää 25 vuotta. Paineista ja fyysisestä uhkailusta huolimatta hän pitää puolensa ja kieltäytyy. Victoria aloittaa hyvin kuningattaren virassa ja laatii omat sääntönsä itsenäisenä äidistään. Hän kuitenkin tekee suuren virheen kieltäytyessään uuden pääministerin (Michael Maloney) pyynnöstä nimetä hänet hovinaiseksi ja eroaa virastaan, mikä johtaa kansan kapinointiin. Victoria oli jo tavannut komean prinssi Albertin (Rupert Friend), ja he menevät ajan myötä naimisiin. Ongelmia kuitenkin ilmaantuu, kun prinssin roolia kuningattaren elämässä kyseenalaistetaan. Kuningatar löytää ratkaisun, ja suhteesta tulee todella onnellinen..

Nuori Victoria

to 28.06.2018 01.25 - 03.10 1h 45 minV film hits

la 12.05.2018 19.00 - 20.45 1h 45 minV film hits

la 12.05.2018 05.30 - 07.15 1h 45 minV film hits

ma 16.04.2018 11.10 - 12.55 1h 45 minV film hits

su 15.04.2018 15.00 - 16.45 1h 45 minV film hits

su 25.03.2018 09.00 - 10.45 1h 45 minV film hits

la 24.03.2018 17.00 - 18.45 1h 45 minV film hits

to 01.03.2018 09.40 - 11.25 1h 45 minV film hits

ke 28.02.2018 17.15 - 19.00 1h 45 minV film hits

ma 19.02.2018 11.00 - 12.45 1h 45 minV film hits

su 18.02.2018 15.00 - 16.45 1h 45 minV film hits

la 27.01.2018 07.55 - 09.40 1h 45 minV film hits

pe 26.01.2018 13.00 - 14.45 1h 45 minV film hits

ma 08.01.2018 11.00 - 12.45 1h 45 minV film hits

su 07.01.2018 15.00 - 16.45 1h 45 minV film hits

su 24.12.2017 11.50 - 13.35 1h 45 minV film hits

la 23.12.2017 15.00 - 16.45 1h 45 minV film hits

su 26.11.2017 19.00 - 20.45 1h 45 minV film hits

su 26.11.2017 05.00 - 06.45 1h 45 minV film hits

ke 01.11.2017 09.00 - 10.45 1h 45 minV film hits

ti 31.10.2017 17.00 - 18.45 1h 45 minV film hits

pe 20.10.2017 11.00 - 12.45 1h 45 minV film hits

to 19.10.2017 15.00 - 16.45 1h 45 minV film hits

la 07.10.2017 19.00 - 20.45 1h 45 minV film hits

la 07.10.2017 05.00 - 06.45 1h 45 minV film hits

ke 27.09.2017 09.00 - 10.45 1h 45 minV film hits

ti 26.09.2017 17.00 - 18.45 1h 45 minV film hits

to 14.09.2017 11.00 - 12.45 1h 45 minV film hits

ke 13.09.2017 15.00 - 16.45 1h 45 minV film hits

su 03.09.2017 09.20 - 11.05 1h 45 minV film hits

la 02.09.2017 17.00 - 18.45 1h 45 minV film hits

ti 22.08.2017 11.55 - 13.40 1h 45 minV film hits

ma 21.08.2017 15.00 - 16.45 1h 45 minV film hits

pe 11.08.2017 09.00 - 10.45 1h 45 minV film hits

to 10.08.2017 17.00 - 18.45 1h 45 minV film hits

ma 31.07.2017 07.00 - 08.45 1h 45 minV film hits

su 30.07.2017 13.00 - 14.45 1h 45 minV film hits

ma 17.07.2017 19.00 - 20.45 1h 45 minV film hits

ma 17.07.2017 05.45 - 07.30 1h 45 minV film hits

Nuori Victoria7

ti 26.01.2016 21.00 - 23.10 2h 10 minLiv

(The Young Victoria/Britannia-USA 2009). Kolmella Oscar-ehdokkuudella huomioitu ja parhaan puvustuksen Oscarilla palkittu elokuva määrätietoisuudesta, monarkiasta ja rakkaudesta kertoo Englannin nuoren prinsessa Victorian huikean tositarinan. 17-vuotiaalla Victorialla (Emily Blunt) riittää mielistelijöitä, kun kuningas William tekee kuolemaa ja nuori nainen on kruununperimysjärjestyksessä seuraava. Hän ei kuitenkaan halua taipua monarkkimaailman konventioihin saati suostua järjestettyyn avioliittoon Belgian kuninkaan veljenpojkan Albertin (Rupert Friend) kanssa. Nuoren naisen sydän alkaa kuitenkin yllättäen sykkiä komealle, hyväkäytöksiselle ja rohkealle Albertille. Emily Blunt sai hienosta roolisuorituksestaan vuoden parhaan naisnäyttelijän Golden Globe -ehdokkuuden. Pääosissa: Emily Blunt, Rupert Friend, Paul Bettany, Miranda Richardson, Jim Broadbent, Thomas Kretschmann. Ohjaus: Jean-Marc Vallee. (100')

Nuori Victoria7

su 24.01.2016 15.40 - 17.50 2h 10 minNelonen

ke 21.01.2015 21.00 - 22.55 1h 55 minHero

ma 13.01.2014 12.00 - 13.45 1h 45 minV film premiere

(The Young Victoria/2009) Romanttinen draama kuningatar Viktorian (Emily Blunt) kruunajaisia edeltävästä ja niiden jälkeisestä ajasta ja hänen romanssistaan tulevan miehensä prinssi Albertin kanssa. Britannia/USA 2009.

Nuori Victoria

su 12.01.2014 18.00 - 19.45 1h 45 minV film premiere

(The Young Victoria/2009) Romanttinen draama kuningatar Viktorian (Emily Blunt) kruunajaisia edeltävästä ja niiden jälkeisestä ajasta ja hänen romanssistaan tulevan miehensä prinssi Albertin kanssa. Britannia/USA 2009.

Nuori Victoria7

su 22.07.2012 21.00 - 23.05 2h 5 minNelonen

(The Young Victoria/Britannia-USA 2009). Kolmella Oscar-ehdokkuudella huomioitu ja parhaan puvustuksen Oscarilla palkittu elokuva määrätietoisuudesta, monarkiasta ja rakkaudesta kertoo Englannin nuoren prinsessa Victorian huikean tositarinan. 17-vuotiaalla Victorialla (Emily Blunt) riittää mielistelijöitä, kun kuningas William tekee kuolemaa ja nuori nainen on kruununperimysjärjestyksessä seuraava. Hän ei kuitenkaan halua taipua monarkkimaailman konventioihin saati suostua järjestettyyn avioliittoon Belgian kuninkaan veljenpojkan Albertin (Rupert Friend) kanssa. Nuoren naisen sydän alkaa kuitenkin yllättäen sykkiä komealle, hyväkäytöksiselle ja rohkealle Albertille. Emily Blunt sai hienosta roolisuorituksestaan vuoden parhaan naisnäyttelijän Golden Globe -ehdokkuuden. Pääosissa: Emily Blunt, Rupert Friend, Paul Bettany, Miranda Richardson, Jim Broadbent, Thomas Kretschmann. Ohjaus: Jean-Marc Vallee. (100')
Takaisin TV-oppaan etusivulle

Suomen näppärin TV-opas.

Telsu Facebookissa

Pinnalla juuri nyt: Ivalo, Jääkiekkoa: Suomi - Ruotsi, Syyttäjä Imma Tataranni, Simpsonit, Emmerdale, Isä Brown ja hänen laumansa, Lemmen viemää, Gran Hotel, Murha paratiisissa, Rillit huurussa

Ota yhteyttä Käyttövinkkejä Tietosuojaseloste Käyttöehdot Evästeet Mainosmyynti
Telsu.fi tv-ohjelmat © Mindmax Oy 2010-2020 Cloudcity