Voit korostaa tv-listauksen ohjelmia aihepiirin mukaan. Valitse alta aihepiiri ja sen jälkeen haluamasi korostusväri.
Ohjelman lisätietoikkunan kautta pääset korostamaan myös yksittäisiä ohjelmia.
Kiirepäivät ovat Mikosta hauskoja, koska silloin isä ei ehdi huomautella pikkuasioista. Vaan jos on vähän liiankin kiire, saattaa sattua yhtä ja toista.
Pihalla lapset saattavat joskus riidellä ja tapellakin. Myös eskarissa voi syntyä kinaa. Mikko ei ole sen kiltimpi kuin muutkaan, mutta hän todella inhoaa riitoja ja tappeluita.
Mikko on juuri muuttanut eikä tunne uudessa paikassa ketään, joten hänen pitää tyytyä leikkimään mielikuvitusystävänsä Mulperin kanssa. Kiltistä ja näkymättömästä ystävästä ei kuitenkaan ole apua, kun isot pojat pelottelevat ampumalla vesipyssyllä.
Mikko pyytää isältä lupaa saada tutkia työkalupakkia, ja isä sanoo hajamielisesti, että tutki pois, kunhan varot sahaa. Joskus isät ovat sellaisia, kun he haluavat olla rauhassa. Mikko hakee pakin kaapista, mutta mitä hän aikoo rakentaa?
Pihalla lapset saattavat joskus riidellä ja tapellakin. Myös eskarissa voi syntyä kinaa. Mikko ei ole sen kiltimpi kuin muutkaan, mutta hän todella inhoaa riitoja ja tappeluita. HD
Mikko on juuri muuttanut eikä tunne uudessa paikassa ketään, joten hänen pitää tyytyä leikkimään mielikuvitusystävänsä Mulperin kanssa. Kiltistä ja näkymättömästä ystävästä ei kuitenkaan ole apua, kun isot pojat pelottelevat ampumalla vesipyssyllä. HD