TietovisatSanakirjaHoroskooppiViihdeBlogitReseptitVaihtoautot
TV-ohjelmat tänään

Haulla luokkakokous löytyy 12 aiemmin esitettyä tv-ohjelmaa.

Kaikki Omat kanavat Ilmaiset
Menneet ohjelmatTiivistetty

Luokkakokous16

to 08.06.2023 21.00 - 22.40 1h 40 minSub

Luokkakokous. Kotimaista menestyskomediaa tähdittävät Sami Hedberg, Aku Hirviniemi ja Jaajo Linnonmaa. Tarina kolmesta miehestä, jotka matkustavat takaisin kotikaupunkiinsa osallistuakseen yläasteensa luokkajuhlaan. Matkalle lähdetään hengähtämään kauas omista ongelmista, perheestä ja parisuhteista. Lapsuudenkavereiden tavoitteena on viikonlopun mittainen vapaus ja hurvittelu. Mutta. Kaikki se, mikä oli ennen helppoa, onkin nyt keski-iän kynnyksellä aivan jotain muuta. Toimittaja Niklas on mies, joka ei oikein uskalla elää. Maailma ympärillä ei ole enää vuosiin tuntunut omalta. Se on ajanut tämän miehen ohi. Tai tarkemmin päältä. Onko tuleva elämä pelkkää luopumista? Laulaja Tuomas on puolestaan saavuttanut elämässään kaiken sen, minkä tavoitteikseen asetti. Hän uskoo siten omiin kykyihinsä tuuria enemmän. Koko maailma tuntuu syövän hänen kädestään. Duunari Antille on olemassa kaksi aikaa: ennen ja jälkeen avioeron. Hän ei uskonut voivansa saavuttaa mitään teinirakkauttaan Hannea korkeampaa, joten eron jälkeen käteen ei ole jäänyt kuin tyhjyys. Mutta tyhjyyskin voi olla huikea katalysaattori, kuten Antti saa pian huomata. Enää tarvitaan vain luokkakokous. Ohjaus Taneli Mustonen, 2015 (90').

LuokkakokousU

su 23.10.2022 23.10 - 00.00 50 minYle TV2

Luokkakokous
Ohjaaja Kati Juurus palaa dokumentissa omaan teini-ikäänsä, yhtenä luokkakokouksen osallistujista. Mitä omista yläastevuosistaan muistaa 50-vuotiaana? Millaisia elämänkohtaloita mahtuu yhteen peruskoululuokalliseen? (U)

Luokkakokous16

su 29.08.2021 21.00 - 22.50 1h 50 minSub

Luokkakokous. Kotimaista menestyskomediaa tähdittävät Sami Hedberg, Aku Hirviniemi ja Jaajo Linnonmaa. Tarina kolmesta miehestä, jotka matkustavat takaisin kotikaupunkiinsa osallistuakseen yläasteensa luokkajuhlaan. Matkalle lähdetään hengähtämään kauas omista ongelmista, perheestä ja parisuhteista. Lapsuudenkavereiden tavoitteena on viikonlopun mittainen vapaus ja hurvittelu. Mutta. Kaikki se, mikä oli ennen helppoa, onkin nyt keski-iän kynnyksellä aivan jotain muuta. Toimittaja Niklas on mies, joka ei oikein uskalla elää. Maailma ympärillä ei ole enää vuosiin tuntunut omalta. Se on ajanut tämän miehen ohi. Tai tarkemmin päältä. Onko tuleva elämä pelkkää luopumista? Laulaja Tuomas on puolestaan saavuttanut elämässään kaiken sen, minkä tavoitteikseen asetti. Hän uskoo siten omiin kykyihinsä tuuria enemmän. Koko maailma tuntuu syövän hänen kädestään. Duunari Antille on olemassa kaksi aikaa: ennen ja jälkeen avioeron. Hän ei uskonut voivansa saavuttaa mitään teinirakkauttaan Hannea korkeampaa, joten eron jälkeen käteen ei ole jäänyt kuin tyhjyys. Mutta tyhjyyskin voi olla huikea katalysaattori, kuten Antti saa pian huomata. Enää tarvitaan vain luokkakokous. Ohjaus Taneli Mustonen, 2015 (90').

Luokkakokous16

la 01.06.2019 21.00 - 22.50 1h 50 minSub

ke 05.12.2018 21.00 - 22.50 1h 50 minSub

la 28.04.2018 21.00 - 22.55 1h 55 minSub

to 01.02.2018 21.00 - 22.50 1h 50 minSub

pe 01.09.2017 21.00 - 22.55 1h 55 minSub

Luokkakokous. Kotimaista menestyskomediaa tähdittävät Sami Hedberg, Aku Hirviniemi ja Jaajo Linnonmaa. Tarina kolmesta miehestä, jotka matkustavat takaisin kotikaupunkiinsa osallistuakseen yläasteensa luokkajuhlaan. Matkalle lähdetään hengähtämään kauas omista ongelmista, perheestä ja parisuhteista. Lapsuudenkavereiden tavoitteena on viikonlopun mittainen vapaus ja hurvittelu. Mutta. Kaikki se, mikä oli ennen helppoa, onkin nyt keski-iän kynnyksellä aivan jotain muuta. Toimittaja Niklas on mies, joka ei oikein uskalla elää. Maailma ympärillä ei ole enää vuosiin tuntunut omalta. Se on ajanut tämän miehen ohi. Tai tarkemmin päältä. Onko tuleva elämä pelkkää luopumista? Laulaja Tuomas on puolestaan saavuttanut elämässään kaiken sen, minkä tavoitteikseen asetti. Hän uskoo siten omiin kykyihinsä tuuria enemmän. Koko maailma tuntuu syövän hänen kädestään. Duunari Antille on olemassa kaksi aikaa: ennen ja jälkeen avioeron. Hän ei uskonut voivansa saavuttaa mitään teinirakkauttaan Hannea korkeampaa, joten eron jälkeen käteen ei ole jäänyt kuin tyhjyys. Mutta tyhjyyskin voi olla huikea katalysaattori, kuten Antti saa pian huomata. Enää tarvitaan vain luokkakokous. Ohjaus Taneli Mustonen, 2015 (¿90).

Luokkakokous16

pe 21.04.2017 21.00 - 22.50 1h 50 minSub

Kotimaista menestyskomediaa tähdittävät Sami Hedberg, Aku Hirviniemi ja Jaajo Linnonmaa. Tarina kolmesta miehestä, jotka matkustavat takaisin kotikaupunkiinsa osallistuakseen yläasteensa luokkajuhlaan. Matkalle lähdetään hengähtämään kauas omista ongelmista, perheestä ja parisuhteista. Lapsuudenkavereiden tavoitteena on viikonlopun mittainen vapaus ja hurvittelu. Mutta. Kaikki se, mikä oli ennen helppoa, onkin nyt keski-iän kynnyksellä aivan jotain muuta. Toimittaja Niklas on mies, joka ei oikein uskalla elää. Maailma ympärillä ei ole enää vuosiin tuntunut omalta. Se on ajanut tämän miehen ohi. Tai tarkemmin päältä. Onko tuleva elämä pelkkää luopumista? Laulaja Tuomas on puolestaan saavuttanut elämässään kaiken sen, minkä tavoitteikseen asetti. Hän uskoo siten omiin kykyihinsä tuuria enemmän. Koko maailma tuntuu syövän hänen kädestään. Duunari Antille on olemassa kaksi aikaa: ennen ja jälkeen avioeron. Hän ei uskonut voivansa saavuttaa mitään teinirakkauttaan Hannea korkeampaa, joten eron jälkeen käteen ei ole jäänyt kuin tyhjyys. Mutta tyhjyyskin voi olla huikea katalysaattori, kuten Antti saa pian huomata. Enää tarvitaan vain luokkakokous. Ohjaus Taneli Mustonen, 2015 (¿90).

LuokkakokousU

la 14.01.2017 18.40 - 19.30 50 minTV Finland

Ohjaaja Kati Juurus palaa dokumentissa omaan teini-ikäänsä, yhtenä luokkakokouksen osallistujista. Mitä omista yläastevuosistaan muistaa 50-vuotiaana? Millaisia elämänkohtaloita mahtuu yhteen peruskoululuokalliseen? (U) HD

LuokkakokousU

la 14.01.2017 08.05 - 09.00 55 minYle TV1

Ohjaaja Kati Juurus palaa dokumentissa omaan teini-ikäänsä, yhtenä luokkakokouksen osallistujista. Mitä omista yläastevuosistaan muistaa 50-vuotiaana? Millaisia elämänkohtaloita mahtuu yhteen peruskoululuokalliseen? (U) HD

LuokkakokousU

ma 24.06.2013 11.05 - 11.55 50 minYle TV1

Ohjaaja Kati Juurus palaa dokumentissa omaan teini-ikäänsä, yhtenä luokkakokouksen osallistujista. Mitä omista yläastevuosistaan muistaa 50-vuotiaana? Millaisia elämänkohtaloita mahtuu yhteen peruskoululuokalliseen?(U)
Takaisin TV-oppaan etusivulle

Suomen suosituin TV-opas.

Telsu Facebookissa

Pinnalla juuri nyt: Muodin huipulle, Farmi Suomi, Syke, Kauniit ja rohkeat, La Promesa - Salaisuuksien kartano, Elävä arkisto: Eilispäivän iskelmä, Salatut elämät, Rikoksen Anatomia, Chelsean etsivä, Rillit huurussa

Ota yhteyttä Käyttövinkkejä Tietosuojaseloste Käyttöehdot Evästeet Mainosmyynti
Telsu.fi tv-ohjelmat © Mindmax Oy 2010-2020 Cloudcity