VaihtoautotHoroskooppiViihdeTietovisatSanakirjaBlogitReseptit
TV-ohjelmat tänään

Haulla lily cole taiteen parissa löytyy 58 aiemmin esitettyä tv-ohjelmaa.

Kaikki Omat kanavat Ilmaiset
Menneet ohjelmatTiivistetty

Lily Cole taiteen parissa

pe 23.09.2016 20.00 - 21.00 60 minAVA

Fiona Banner. Brittiläinen Fiona Banner tekee käsitetaidetta sanojen avulla. Hänen teostensa aiheet liityvät politiikkaan, valtaan ja seksuaalisuuteen. Varsinainen kohu syntyi, kun lontoolaisessa huippumuseossa esiteltiin Fionan teos, joka oli valtavalle kankaalle kirjoitettu aikuisviihde-elokuvan tarkka juonikuvaus. Uusimpana aluevaltauksena Fiona maalaa alastonmallien muotokuvia käyttäen pelkkiä sanoja. Myös Lily pääsee poseeraamaan Fionalle. Brittiläinen asiaohjelma.

Lily Cole taiteen parissa

pe 16.09.2016 20.00 - 21.00 60 minAVA

Marc Quinn. Marc Quinn on tehnyt pakastetun omakuvan päästään ja marmoriveistoksia raajattomista. Hän esittelee studiossaan valokuviin pohjautuvia puhallusmaalauksiaan ja näyttää, miten hän tekee roiskemaalauksia. Lily Cole pääsee Quinnin kutsumana Monacoon katsomaan hänen näyttelyään. Brittiläinen asiaohjelma.

Lily Cole taiteen parissa

ke 14.09.2016 15.00 - 16.00 60 minAVA

Gabriel Orozco. Meksikolainen nykytaiteilija Gabriel Orozco on uransa alusta saakka ottanut suuria riskejä kritiikkiä pelkäämättä. 1990-luvun lopussa hän piirsi ihmisen pääkalloon sakkilruudukon ja päästessään ensi kertaa Venetsian biennaaliin hän esitteli maailmalle pelkän tyhjän kenkälaatikon. Nyt hän kokoaa kollaasimaisia teoksia roskista, jotka hän on kerännyt rannalta ja urheilukentältä.

Lily Cole taiteen parissaU

pe 09.09.2016 20.00 - 21.00 60 minAVA

Tacita Dean. Berliinissä asuva brittiläinen visuaalitaiteilija Tacita Dean haluaa käyttää 16 millin filmiä eikä digitaalista kuvaa kuten monet ohjaajat, ja näyttää miten hän kuvaa selluloidifilmille. Ohjelmassa esiintyvät myös toimittaja Germaine Greer ja kirjailija Marina Warner. Brittiläinen asiaohjelma.

Lily Cole taiteen parissa

pe 09.09.2016 15.00 - 16.00 60 minAVA

Fiona Banner. Brittiläinen Fiona Banner tekee käsitetaidetta sanojen avulla. Hänen teostensa aiheet liityvät politiikkaan, valtaan ja seksuaalisuuteen. Varsinainen kohu syntyi, kun lontoolaisessa huippumuseossa esiteltiin Fionan teos, joka oli valtavalle kankaalle kirjoitettu aikuisviihde-elokuvan tarkka juonikuvaus. Uusimpana aluevaltauksena Fiona maalaa alastonmallien muotokuvia käyttäen pelkkiä sanoja. Myös Lily pääsee poseeraamaan Fionalle. Brittiläinen asiaohjelma.

Lily Cole taiteen parissa

ke 07.09.2016 15.00 - 16.00 60 minAVA

Marc Quinn. Marc Quinn on tehnyt pakastetun omakuvan päästään ja marmoriveistoksia raajattomista. Hän esittelee studiossaan valokuviin pohjautuvia puhallusmaalauksiaan ja näyttää, miten hän tekee roiskemaalauksia. Lily Cole pääsee Quinnin kutsumana Monacoon katsomaan hänen näyttelyään. Brittiläinen asiaohjelma.

Lily Cole taiteen parissa

ti 06.09.2016 15.00 - 16.00 60 minAVA

Tacita Dean. Berliinissä asuva brittiläinen visuaalitaiteilija Tacita Dean haluaa käyttää 16 millin filmiä eikä digitaalista kuvaa kuten monet ohjaajat, ja näyttää miten hän kuvaa selluloidifilmille. Ohjelmassa esiintyvät myös toimittaja Germaine Greer ja kirjailija Marina Warner. Brittiläinen asiaohjelma.

Lily Cole taiteen parissa

ma 05.09.2016 15.00 - 16.00 60 minAVA

Christo. Bulgarialaislähtöinen Christo loi vuosikymmenien ajan valtavia ympäristötaideteoksia vaimonsa Jeanne-Clauden kanssa. Vaimon kuoltua Christo jatkaa parin yhteistä työtä. Abu Dhabin dyyneille saattaa nousta 35 vuotta suunnitteilla ollut valtava öljytynnyriteos, jonka mittasuhteita Lily Cole lähtee Christon kanssa hahmottamaan. Brittiläinen asiaohjelma.

Lily Cole taiteen parissa

pe 02.09.2016 20.00 - 21.00 60 minAVA

pe 02.09.2016 15.00 - 16.00 60 minAVA

Antony Gormley. Antony Gormley on Britannian ykköskuvanveistäjä, jonka tilataideteokset kuvaavat usein ihmisen sisäistä tilaa ja ottavat katsojat osaksi teosta. Gormley onnistui järkyttämään Lontoota ja New Yorkia sijoittamalla kattojen reunoille ihmisen näköisiä patsaita. Lily Cole pääsee Gormleyn kanssa Hampuriin tutustumaan taiteilijan teräsinstallaatioon, joka näyttää, että taide on tarkoitettu kaikille. Brittiläinen asiaohjelma.

Lily Cole taiteen parissa

pe 26.08.2016 20.00 - 21.00 60 minAVA

pe 10.06.2016 10.00 - 11.00 60 minAVA

Gabriel Orozco. Meksikolainen nykytaiteilija Gabriel Orozco on uransa alusta saakka ottanut suuria riskejä kritiikkiä pelkäämättä. 1990-luvun lopussa hän piirsi ihmisen pääkalloon sakkilruudukon ja päästessään ensi kertaa Venetsian biennaaliin hän esitteli maailmalle pelkän tyhjän kenkälaatikon. Nyt hän kokoaa kollaasimaisia teoksia roskista, jotka hän on kerännyt rannalta ja urheilukentältä.

Lily Cole taiteen parissa

pe 03.06.2016 10.00 - 11.00 60 minAVA

Fiona Banner. Brittiläinen Fiona Banner tekee käsitetaidetta sanojen avulla. Hänen teostensa aiheet liityvät politiikkaan, valtaan ja seksuaalisuuteen. Varsinainen kohu syntyi, kun lontoolaisessa huippumuseossa esiteltiin Fionan teos, joka oli valtavalle kankaalle kirjoitettu aikuisviihde-elokuvan tarkka juonikuvaus. Uusimpana aluevaltauksena Fiona maalaa alastonmallien muotokuvia käyttäen pelkkiä sanoja. Myös Lily pääsee poseeraamaan Fionalle. Brittiläinen asiaohjelma.

Lily Cole taiteen parissa

pe 27.05.2016 10.00 - 11.00 60 minAVA

Marc Quinn. Marc Quinn on tehnyt pakastetun omakuvan päästään ja marmoriveistoksia raajattomista. Hän esittelee studiossaan valokuviin pohjautuvia puhallusmaalauksiaan ja näyttää, miten hän tekee roiskemaalauksia. Lily Cole pääsee Quinnin kutsumana Monacoon katsomaan hänen näyttelyään. Brittiläinen asiaohjelma.

Lily Cole taiteen parissa

pe 20.05.2016 10.00 - 11.00 60 minAVA

Tacita Dean. Berliinissä asuva brittiläinen visuaalitaiteilija Tacita Dean haluaa käyttää 16 millin filmiä eikä digitaalista kuvaa kuten monet ohjaajat, ja näyttää miten hän kuvaa selluloidifilmille. Ohjelmassa esiintyvät myös toimittaja Germaine Greer ja kirjailija Marina Warner. Brittiläinen asiaohjelma.

Lily Cole taiteen parissa

pe 13.05.2016 10.00 - 11.00 60 minAVA

Christo. Bulgarialaislähtöinen Christo loi vuosikymmenien ajan valtavia ympäristötaideteoksia vaimonsa Jeanne-Clauden kanssa. Vaimon kuoltua Christo jatkaa parin yhteistä työtä. Abu Dhabin dyyneille saattaa nousta 35 vuotta suunnitteilla ollut valtava öljytynnyriteos, jonka mittasuhteita Lily Cole lähtee Christon kanssa hahmottamaan. Brittiläinen asiaohjelma.

Lily Cole taiteen parissa

pe 06.05.2016 10.00 - 11.00 60 minAVA

Antony Gormley. Antony Gormley on Britannian ykköskuvanveistäjä, jonka tilataideteokset kuvaavat usein ihmisen sisäistä tilaa ja ottavat katsojat osaksi teosta. Gormley onnistui järkyttämään Lontoota ja New Yorkia sijoittamalla kattojen reunoille ihmisen näköisiä patsaita. Lily Cole pääsee Gormleyn kanssa Hampuriin tutustumaan taiteilijan teräsinstallaatioon, joka näyttää, että taide on tarkoitettu kaikille. Brittiläinen asiaohjelma.

Lily Cole taiteen parissa

ma 14.03.2016 15.00 - 16.00 60 minSub

Gabriel Orozco. Meksikolainen nykytaiteilija Gabriel Orozco on uransa alusta saakka ottanut suuria riskejä kritiikkiä pelkäämättä. 1990-luvun lopussa hän piirsi ihmisen pääkalloon sakkilruudukon ja päästessään ensi kertaa Venetsian biennaaliin hän esitteli maailmalle pelkän tyhjän kenkälaatikon. Nyt hän kokoaa kollaasimaisia teoksia roskista, jotka hän on kerännyt rannalta ja urheilukentältä.

Lily Cole taiteen parissa

ma 07.03.2016 15.00 - 16.00 60 minSub

Fiona Banner. Brittiläinen Fiona Banner tekee käsitetaidetta sanojen avulla. Hänen teostensa aiheet liityvät politiikkaan, valtaan ja seksuaalisuuteen. Varsinainen kohu syntyi, kun lontoolaisessa huippumuseossa esiteltiin Fionan teos, joka oli valtavalle kankaalle kirjoitettu aikuisviihde-elokuvan tarkka juonikuvaus. Uusimpana aluevaltauksena Fiona maalaa alastonmallien muotokuvia käyttäen pelkkiä sanoja. Myös Lily pääsee poseeraamaan Fionalle. Brittiläinen asiaohjelma.

Lily Cole taiteen parissa

ma 29.02.2016 15.00 - 16.00 60 minSub

Marc Quinn. Marc Quinn on tehnyt pakastetun omakuvan päästään ja marmoriveistoksia raajattomista. Hän esittelee studiossaan valokuviin pohjautuvia puhallusmaalauksiaan ja näyttää, miten hän tekee roiskemaalauksia. Lily Cole pääsee Quinnin kutsumana Monacoon katsomaan hänen näyttelyään. Brittiläinen asiaohjelma.

Lily Cole taiteen parissa

ma 22.02.2016 15.00 - 16.00 60 minSub

Tacita Dean. Berliinissä asuva brittiläinen visuaalitaiteilija Tacita Dean haluaa käyttää 16 millin filmiä eikä digitaalista kuvaa kuten monet ohjaajat, ja näyttää miten hän kuvaa selluloidifilmille. Ohjelmassa esiintyvät myös toimittaja Germaine Greer ja kirjailija Marina Warner. Brittiläinen asiaohjelma.

Lily Cole taiteen parissa

ma 15.02.2016 15.00 - 16.00 60 minSub

Christo. Bulgarialaislähtöinen Christo loi vuosikymmenien ajan valtavia ympäristötaideteoksia vaimonsa Jeanne-Clauden kanssa. Vaimon kuoltua Christo jatkaa parin yhteistä työtä. Abu Dhabin dyyneille saattaa nousta 35 vuotta suunnitteilla ollut valtava öljytynnyriteos, jonka mittasuhteita Lily Cole lähtee Christon kanssa hahmottamaan. Brittiläinen asiaohjelma.

Lily Cole taiteen parissa

ma 08.02.2016 15.00 - 16.00 60 minSub

Antony Gormley. Antony Gormley on Britannian ykköskuvanveistäjä, jonka tilataideteokset kuvaavat usein ihmisen sisäistä tilaa ja ottavat katsojat osaksi teosta. Gormley onnistui järkyttämään Lontoota ja New Yorkia sijoittamalla kattojen reunoille ihmisen näköisiä patsaita. Lily Cole pääsee Gormleyn kanssa Hampuriin tutustumaan taiteilijan teräsinstallaatioon, joka näyttää, että taide on tarkoitettu kaikille. Brittiläinen asiaohjelma.

Lily Cole taiteen parissa

pe 11.12.2015 15.00 - 16.00 60 minSub

Gabriel Orozco. Meksikolainen nykytaiteilija Gabriel Orozco on uransa alusta saakka ottanut suuria riskejä kritiikkiä pelkäämättä. 1990-luvun lopussa hän piirsi ihmisen pääkalloon sakkilruudukon ja päästessään ensi kertaa Venetsian biennaaliin hän esitteli maailmalle pelkän tyhjän kenkälaatikon. Nyt hän kokoaa kollaasimaisia teoksia roskista, jotka hän on kerännyt rannalta ja urheilukentältä.

Lily Cole taiteen parissa

pe 04.12.2015 15.00 - 16.00 60 minSub

Fiona Banner. Brittiläinen Fiona Banner tekee käsitetaidetta sanojen avulla. Hänen teostensa aiheet liityvät politiikkaan, valtaan ja seksuaalisuuteen. Varsinainen kohu syntyi, kun lontoolaisessa huippumuseossa esiteltiin Fionan teos, joka oli valtavalle kankaalle kirjoitettu aikuisviihde-elokuvan tarkka juonikuvaus. Uusimpana aluevaltauksena Fiona maalaa alastonmallien muotokuvia käyttäen pelkkiä sanoja. Myös Lily pääsee poseeraamaan Fionalle. Brittiläinen asiaohjelma.

Lily Cole taiteen parissa

pe 27.11.2015 15.00 - 16.00 60 minSub

Marc Quinn. Marc Quinn on tehnyt pakastetun omakuvan päästään ja marmoriveistoksia raajattomista. Hän esittelee studiossaan valokuviin pohjautuvia puhallusmaalauksiaan ja näyttää, miten hän tekee roiskemaalauksia. Lily Cole pääsee Quinnin kutsumana Monacoon katsomaan hänen näyttelyään. Brittiläinen asiaohjelma.

Lily Cole taiteen parissa

pe 20.11.2015 15.00 - 16.00 60 minSub

Tacita Dean. Berliinissä asuva brittiläinen visuaalitaiteilija Tacita Dean haluaa käyttää 16 millin filmiä eikä digitaalista kuvaa kuten monet ohjaajat, ja näyttää miten hän kuvaa selluloidifilmille. Ohjelmassa esiintyvät myös toimittaja Germaine Greer ja kirjailija Marina Warner. Brittiläinen asiaohjelma.

Lily Cole taiteen parissa

pe 13.11.2015 15.00 - 16.00 60 minSub

Christo. Bulgarialaislähtöinen Christo loi vuosikymmenien ajan valtavia ympäristötaideteoksia vaimonsa Jeanne-Clauden kanssa. Vaimon kuoltua Christo jatkaa parin yhteistä työtä. Abu Dhabin dyyneille saattaa nousta 35 vuotta suunnitteilla ollut valtava öljytynnyriteos, jonka mittasuhteita Lily Cole lähtee Christon kanssa hahmottamaan. Brittiläinen asiaohjelma.

Lily Cole taiteen parissa

pe 06.11.2015 15.00 - 16.00 60 minSub

Antony Gormley. Antony Gormley on Britannian ykköskuvanveistäjä, jonka tilataideteokset kuvaavat usein ihmisen sisäistä tilaa ja ottavat katsojat osaksi teosta. Gormley onnistui järkyttämään Lontoota ja New Yorkia sijoittamalla kattojen reunoille ihmisen näköisiä patsaita. Lily Cole pääsee Gormleyn kanssa Hampuriin tutustumaan taiteilijan teräsinstallaatioon, joka näyttää, että taide on tarkoitettu kaikille. Brittiläinen asiaohjelma.

Lily Cole taiteen parissa

ti 16.12.2014 13.45 - 14.40 55 minAVA

Gabriel Orozco. Meksikolainen nykytaiteilija Gabriel Orozco on uransa alusta saakka ottanut suuria riskejä kritiikkiä pelkäämättä. 1990-luvun lopussa hän piirsi ihmisen pääkalloon sakkilruudukon ja päästessään ensi kertaa Venetsian biennaaliin hän esitteli maailmalle pelkän tyhjän kenkälaatikon. Nyt hän kokoaa kollaasimaisia teoksia roskista, jotka hän on kerännyt rannalta ja urheilukentältä.

Lily Cole taiteen parissa

ti 09.12.2014 13.40 - 14.40 60 minAVA

Fiona Banner. Brittiläinen Fiona Banner tekee käsitetaidetta sanojen avulla. Hänen teostensa aiheet liityvät politiikkaan, valtaan ja seksuaalisuuteen. Varsinainen kohu syntyi, kun lontoolaisessa huippumuseossa esiteltiin Fionan teos, joka oli valtavalle kankaalle kirjoitettu aikuisviihde-elokuvan tarkka juonikuvaus. Uusimpana aluevaltauksena Fiona maalaa alastonmallien muotokuvia käyttäen pelkkiä sanoja. Myös Lily pääsee poseeraamaan Fionalle. Brittiläinen asiaohjelma.

Lily Cole taiteen parissa

ti 02.12.2014 13.40 - 14.40 60 minAVA

Marc Quinn. Marc Quinn on tehnyt pakastetun omakuvan päästään ja marmoriveistoksia raajattomista. Hän esittelee studiossaan valokuviin pohjautuvia puhallusmaalauksiaan ja näyttää, miten hän tekee roiskemaalauksia. Lily Cole pääsee Quinnin kutsumana Monacoon katsomaan hänen näyttelyään. Brittiläinen asiaohjelma.

Lily Cole taiteen parissa

pe 28.11.2014 13.35 - 14.35 60 minMTV3

Gabriel Orozco. Meksikolainen nykytaiteilija Gabriel Orozco on uransa alusta saakka ottanut suuria riskejä kritiikkiä pelkäämättä. 1990-luvun lopussa hän piirsi ihmisen pääkalloon sakkilruudukon ja päästessään ensi kertaa Venetsian biennaaliin hän esitteli maailmalle pelkän tyhjän kenkälaatikon. Nyt hän kokoaa kollaasimaisia teoksia roskista, jotka hän on kerännyt rannalta ja urheilukentältä.

Lily Cole taiteen parissa

ti 25.11.2014 13.40 - 14.40 60 minAVA

Tacita Dean. Berliinissä asuva brittiläinen visuaalitaiteilija Tacita Dean haluaa käyttää 16 millin filmiä eikä digitaalista kuvaa kuten monet ohjaajat, ja näyttää miten hän kuvaa selluloidifilmille. Ohjelmassa esiintyvät myös toimittaja Germaine Greer ja kirjailija Marina Warner. Brittiläinen asiaohjelma.

Lily Cole taiteen parissa

pe 21.11.2014 13.35 - 14.35 60 minMTV3

Fiona Banner. Brittiläinen Fiona Banner tekee käsitetaidetta sanojen avulla. Hänen teostensa aiheet liityvät politiikkaan, valtaan ja seksuaalisuuteen. Varsinainen kohu syntyi, kun lontoolaisessa huippumuseossa esiteltiin Fionan teos, joka oli valtavalle kankaalle kirjoitettu aikuisviihde-elokuvan tarkka juonikuvaus. Uusimpana aluevaltauksena Fiona maalaa alastonmallien muotokuvia käyttäen pelkkiä sanoja. Myös Lily pääsee poseeraamaan Fionalle. Brittiläinen asiaohjelma.

Lily Cole taiteen parissa

ti 18.11.2014 13.40 - 14.40 60 minAVA

Christo. Bulgarialaislähtöinen Christo loi vuosikymmenien ajan valtavia ympäristötaideteoksia vaimonsa Jeanne-Clauden kanssa. Vaimon kuoltua Christo jatkaa parin yhteistä työtä. Abu Dhabin dyyneille saattaa nousta 35 vuotta suunnitteilla ollut valtava öljytynnyriteos, jonka mittasuhteita Lily Cole lähtee Christon kanssa hahmottamaan. Brittiläinen asiaohjelma.

Lily Cole taiteen parissa

pe 14.11.2014 13.35 - 14.35 60 minMTV3

Marc Quinn. Marc Quinn on tehnyt pakastetun omakuvan päästään ja marmoriveistoksia raajattomista. Hän esittelee studiossaan valokuviin pohjautuvia puhallusmaalauksiaan ja näyttää, miten hän tekee roiskemaalauksia. Lily Cole pääsee Quinnin kutsumana Monacoon katsomaan hänen näyttelyään. Brittiläinen asiaohjelma.

Lily Cole taiteen parissa

ti 11.11.2014 13.40 - 14.40 60 minAVA

Antony Gormley. Antony Gormley on Britannian ykköskuvanveistäjä, jonka tilataideteokset kuvaavat usein ihmisen sisäistä tilaa ja ottavat katsojat osaksi teosta. Gormley onnistui järkyttämään Lontoota ja New Yorkia sijoittamalla kattojen reunoille ihmisen näköisiä patsaita. Lily Cole pääsee Gormleyn kanssa Hampuriin tutustumaan taiteilijan teräsinstallaatioon, joka näyttää, että taide on tarkoitettu kaikille. Brittiläinen asiaohjelma.

Lily Cole taiteen parissa

pe 07.11.2014 13.35 - 14.35 60 minMTV3

Tacita Dean. Berliinissä asuva brittiläinen visuaalitaiteilija Tacita Dean haluaa käyttää 16 millin filmiä eikä digitaalista kuvaa kuten monet ohjaajat, ja näyttää miten hän kuvaa selluloidifilmille. Ohjelmassa esiintyvät myös toimittaja Germaine Greer ja kirjailija Marina Warner. Brittiläinen asiaohjelma.

Lily Cole taiteen parissa

pe 31.10.2014 13.35 - 14.35 60 minMTV3

Christo. Bulgarialaislähtöinen Christo loi vuosikymmenien ajan valtavia ympäristötaideteoksia vaimonsa Jeanne-Clauden kanssa. Vaimon kuoltua Christo jatkaa parin yhteistä työtä. Abu Dhabin dyyneille saattaa nousta 35 vuotta suunnitteilla ollut valtava öljytynnyriteos, jonka mittasuhteita Lily Cole lähtee Christon kanssa hahmottamaan. Brittiläinen asiaohjelma.

Lily Cole taiteen parissa

pe 17.10.2014 13.35 - 14.35 60 minMTV3

Antony Gormley. Antony Gormley on Britannian ykköskuvanveistäjä, jonka tilataideteokset kuvaavat usein ihmisen sisäistä tilaa ja ottavat katsojat osaksi teosta. Gormley onnistui järkyttämään Lontoota ja New Yorkia sijoittamalla kattojen reunoille ihmisen näköisiä patsaita. Lily Cole pääsee Gormleyn kanssa Hampuriin tutustumaan taiteilijan teräsinstallaatioon, joka näyttää, että taide on tarkoitettu kaikille. Brittiläinen asiaohjelma.

Lily Cole taiteen parissa

la 16.08.2014 15.40 - 16.35 55 minAVA

Gabriel Orozco. Meksikolainen nykytaiteilija Gabriel Orozco on uransa alusta saakka ottanut suuria riskejä kritiikkiä pelkäämättä. 1990-luvun lopussa hän piirsi ihmisen pääkalloon sakkilruudukon ja päästessään ensi kertaa Venetsian biennaaliin hän esitteli maailmalle pelkän tyhjän kenkälaatikon. Nyt hän kokoaa kollaasimaisia teoksia roskista, jotka hän on kerännyt rannalta ja urheilukentältä.

Lily Cole taiteen parissa

la 09.08.2014 15.30 - 16.30 60 minAVA

Fiona Banner. Brittiläinen Fiona Banner tekee käsitetaidetta sanojen avulla. Hänen teostensa aiheet liityvät politiikkaan, valtaan ja seksuaalisuuteen. Varsinainen kohu syntyi, kun lontoolaisessa huippumuseossa esiteltiin Fionan teos, joka oli valtavalle kankaalle kirjoitettu aikuisviihde-elokuvan tarkka juonikuvaus. Uusimpana aluevaltauksena Fiona maalaa alastonmallien muotokuvia käyttäen pelkkiä sanoja. Myös Lily pääsee poseeraamaan Fionalle. Brittiläinen asiaohjelma.

Lily Cole taiteen parissa

ke 06.08.2014 18.00 - 19.00 60 minAVA

Gabriel Orozco. Meksikolainen nykytaiteilija Gabriel Orozco on uransa alusta saakka ottanut suuria riskejä kritiikkiä pelkäämättä. 1990-luvun lopussa hän piirsi ihmisen pääkalloon sakkilruudukon ja päästessään ensi kertaa Venetsian biennaaliin hän esitteli maailmalle pelkän tyhjän kenkälaatikon. Nyt hän kokoaa kollaasimaisia teoksia roskista, jotka hän on kerännyt rannalta ja urheilukentältä.

Lily Cole taiteen parissa

la 02.08.2014 15.45 - 16.45 60 minAVA

Marc Quinn. Marc Quinn on tehnyt pakastetun omakuvan päästään ja marmoriveistoksia raajattomista. Hän esittelee studiossaan valokuviin pohjautuvia puhallusmaalauksiaan ja näyttää, miten hän tekee roiskemaalauksia. Lily Cole pääsee Quinnin kutsumana Monacoon katsomaan hänen näyttelyään. Brittiläinen asiaohjelma.

Lily Cole taiteen parissaU

to 31.07.2014 14.40 - 15.40 60 minAVA

Fiona Banner. Brittiläinen Fiona Banner tekee käsitetaidetta sanojen avulla. Hänen teostensa aiheet liityvät politiikkaan, valtaan ja seksuaalisuuteen. Varsinainen kohu syntyi, kun lontoolaisessa huippumuseossa esiteltiin Fionan teos, joka oli valtavalle kankaalle kirjoitettu aikuisviihde-elokuvan tarkka juonikuvaus. Uusimpana aluevaltauksena Fiona maalaa alastonmallien muotokuvia käyttäen pelkkiä sanoja. Myös Lily pääsee poseeraamaan Fionalle. Brittiläinen asiaohjelma.

Lily Cole taiteen parissa

ke 30.07.2014 18.00 - 19.00 60 minAVA

la 26.07.2014 15.50 - 16.50 60 minAVA

Tacita Dean. Berliinissä asuva brittiläinen visuaalitaiteilija Tacita Dean haluaa käyttää 16 millin filmiä eikä digitaalista kuvaa kuten monet ohjaajat, ja näyttää miten hän kuvaa selluloidifilmille. Ohjelmassa esiintyvät myös toimittaja Germaine Greer ja kirjailija Marina Warner. Brittiläinen asiaohjelma.

Lily Cole taiteen parissaU

to 24.07.2014 14.40 - 15.40 60 minAVA

Marc Quinn. Marc Quinn on tehnyt pakastetun omakuvan päästään ja marmoriveistoksia raajattomista. Hän esittelee studiossaan valokuviin pohjautuvia puhallusmaalauksiaan ja näyttää, miten hän tekee roiskemaalauksia. Lily Cole pääsee Quinnin kutsumana Monacoon katsomaan hänen näyttelyään. Brittiläinen asiaohjelma.

Lily Cole taiteen parissa

ke 23.07.2014 18.00 - 19.00 60 minAVA

Marc Quinn. Marc Quinn on tehnyt pakastetun omakuvan päästään ja marmoriveistoksia raajattomista. Hän esittelee studiossaan valokuviin pohjautuvia puhallusmaalauksiaan ja näyttää, miten hän tekee roiskemaalauksia. Lily Cole pääsee Quinnin kutsumana Monacoon katsomaan hänen näyttelyään. Brittiläinen asiaohjelma.
Takaisin TV-oppaan etusivulle

Suomen suosituin TV-opas.

Telsu Facebookissa

Pinnalla juuri nyt: Chelsean etsivä, Farmi Suomi, Miehen puolikkaat, Hiljainen todistaja, Yökylässä Maria Veitola, SuomiLOVE, Reinikainen, Mahdoton tapaus, Frendit, Sohvaperunat

Ota yhteyttä Käyttövinkkejä Tietosuojaseloste Käyttöehdot Evästeet Mainosmyynti
Telsu.fi tv-ohjelmat © Mindmax Oy 2010-2020 Cloudcity