HoroskooppiReseptitSanakirjaBlogitViihdeVaihtoautotTietovisat
TV-ohjelmat tänään

Haulla kenen kotona ruotsi löytyy 74 aiemmin esitettyä tv-ohjelmaa.

Kaikki Omat kanavat Ilmaiset
Menneet ohjelmatTiivistetty

Kenen kotona Ruotsi

la 26.09.2020 14.10 - 15.30 1h 20 minAVA

Suurta ja pientä. Kausi 2, 6/6. Kauden päätösjaksossa nähdään muun muassa omakotitalo, josta on tehty satumainen palatsi. Lähes vastakohta sille on pieni asunto, joka on sisustettu runsaalla tyylillä. Lisäksi nähdään ainakin hulppea arkkitehdin suunnittelema talo, jossa on ihan oma kylpyläosasto. Ruotsalaisessa realitysarjassa viisi toisilleen ennestään tuntematonta ihmistä tutustuu toistensa koteihin ja yrittää päätellä, mikä kodeista on kenenkin.

Kenen kotona Ruotsi

la 26.09.2020 12.55 - 14.10 1h 15 minAVA

Vaikutteita maailmalta. Kausi 2, 5/6. On taas aika tutustua viiteen erilaiseen kotiin. Pääsemme kierrokselle kauniiseen ja tilavaan huoneistoon ja näemme ilahduttavan, kotoisan vaaleanpunaisen kodin. Lisäksi vieraillaan muun muassa arkkitehdin suunnittelemassa talossa, jonka sisustuksessa on vaikutteita niin Euroopasta kuin Aasiasta. Ruotsalaisessa realitysarjassa viisi toisilleen ennestään tuntematonta ihmistä tutustuu toistensa koteihin ja yrittää päätellä, mikä kodeista on kenenkin.

Kenen kotona RuotsiU

ma 21.09.2020 03.05 - 04.15 1h 10 minAVA

Ainutkertaista. Kausi 2, 4/6. Tällä kertaa nähdään uniikkeja koteja. Mukana on esimerkiksi mylly, joka on muunnettu kotoisaksi kodiksi, josta on upeat näkymät. Käymme myös monikerroksisessa modernissa asunnossa. Mukana on myös vanha talo, joka on täynnä muistoja eri puolilta maailmaa. Ruotsalaisessa realitysarjassa viisi toisilleen ennestään tuntematonta ihmistä tutustuu toistensa koteihin ja yrittää päätellä, mikä kodeista on kenenkin. Uusinta.

Kenen kotona RuotsiU

ma 21.09.2020 01.55 - 03.05 1h 10 minAVA

Täysin eri tyylejä. Kausi 2, 3/6. Tällä kertaa nähdään viisi kotia, jotka poikkeavat toisistaan täysin. Mukana on muun muassa aurinkopaneeleilla varustettu moderni koti ja huolella suunniteltu kolmio Tukholman Södermalmilla, ja lisäksi pääsemme aikamatkalle ruskeiden sävyjen 70-luvulle. Ruotsalaisessa realitysarjassa viisi toisilleen ennestään tuntematonta ihmistä tutustuu toistensa koteihin ja yrittää päätellä, mikä kodeista on kenenkin. Uusinta.

Kenen kotona Ruotsi

su 20.09.2020 14.15 - 15.30 1h 15 minAVA

Ainutkertaista. Kausi 2, 4/6. Tällä kertaa nähdään uniikkeja koteja. Mukana on esimerkiksi mylly, joka on muunnettu kotoisaksi kodiksi, josta on upeat näkymät. Käymme myös monikerroksisessa modernissa asunnossa. Mukana on myös vanha talo, joka on täynnä muistoja eri puolilta maailmaa. Ruotsalaisessa realitysarjassa viisi toisilleen ennestään tuntematonta ihmistä tutustuu toistensa koteihin ja yrittää päätellä, mikä kodeista on kenenkin.

Kenen kotona Ruotsi

su 20.09.2020 13.00 - 14.15 1h 15 minAVA

Täysin eri tyylejä. Kausi 2, 3/6. Tällä kertaa nähdään viisi kotia, jotka poikkeavat toisistaan täysin. Mukana on muun muassa aurinkopaneeleilla varustettu moderni koti ja huolella suunniteltu kolmio Tukholman Södermalmilla, ja lisäksi pääsemme aikamatkalle ruskeiden sävyjen 70-luvulle. Ruotsalaisessa realitysarjassa viisi toisilleen ennestään tuntematonta ihmistä tutustuu toistensa koteihin ja yrittää päätellä, mikä kodeista on kenenkin.

Kenen kotona Ruotsi

la 19.09.2020 14.10 - 15.25 1h 15 minAVA

Suurkaupungin tuntua. Kausi 2, 2/6. Tällä kertaa nähdään muun muassa yllättävän tilava asuntolaiva, satumainen suuri koti kuninkaallisella maalla sekä suurkaupungin tuntua henkivä huoneisto. Onnistuvatko osallistujat arvaamaan, kenen kotona ollaan? Kuka voittaa? Ruotsalaisessa realitysarjassa viisi toisilleen ennestään tuntematonta ihmistä tutustuu toistensa koteihin ja yrittää päätellä, mikä kodeista on kenenkin.

Kenen kotona Ruotsi

la 19.09.2020 12.55 - 14.10 1h 15 minAVA

Punainen lanka kateissa. Kausi 2, 1/6. Kauden avausjaksossa liikutaan Skånessa ja tutustutaan viiteen persoonalliseen kotiin. Mukana on muun muassa aikamatka 70-luvulle sekä upea moderni asunto vanhassa kahvipaahtimossa. Johtolankoja on tarjolla, mutta löytävätkö osallistujat punaisen langan? Ruotsalaisessa realitysarjassa viisi toisilleen ennestään tuntematonta ihmistä tutustuu toistensa koteihin ja yrittää päätellä, mikä kodeista on kenenkin.

Kenen kotona RuotsiU

ma 14.09.2020 02.55 - 04.05 1h 10 minAVA

Ympäri Skånea. Kausi 1, 8/8. Kuusi toisilleen tuntematonta ihmistä tutustuu sokkona toistensa koteihin ja yrittää päätellä, mikä kodeista on kenenkin. Nähtävillä on vanha maalaiskauppa, talo, jonka ulkokuori pettää, sekä kööpenhaminalainen arkkitehtuurin helmi. Ruotsalainen realitysarja. Uusinta.

Kenen kotona RuotsiU

ma 14.09.2020 01.45 - 02.55 1h 10 minAVA

Södermanland ja Uplanti. Kausi 1, 7/8. Kuusi toisilleen tuntematonta ihmistä tutustuu sokkona toistensa koteihin ja yrittää päätellä, mikä kodeista on kenenkin. Yksi kodeista on sähköomavarainen, toisessa on yhdessä kerroksessa lasilattia ja kolmannesta on upeat näköalat. Ruotsalainen realitysarja. Uusinta.

Kenen kotona Ruotsi

su 13.09.2020 14.15 - 15.30 1h 15 minAVA

Ympäri Skånea. Kausi 1, 8/8. Kuusi toisilleen tuntematonta ihmistä tutustuu sokkona toistensa koteihin ja yrittää päätellä, mikä kodeista on kenenkin. Nähtävillä on vanha maalaiskauppa, talo, jonka ulkokuori pettää, sekä kööpenhaminalainen arkkitehtuurin helmi. Ruotsalainen realitysarja.

Kenen kotona Ruotsi

su 13.09.2020 13.00 - 14.15 1h 15 minAVA

Södermanland ja Uplanti. Kausi 1, 7/8. Kuusi toisilleen tuntematonta ihmistä tutustuu sokkona toistensa koteihin ja yrittää päätellä, mikä kodeista on kenenkin. Yksi kodeista on sähköomavarainen, toisessa on yhdessä kerroksessa lasilattia ja kolmannesta on upeat näköalat. Ruotsalainen realitysarja.

Kenen kotona Ruotsi

la 12.09.2020 14.15 - 15.25 1h 10 minAVA

Pääkaupungin ympäristössä. Kausi 1, 6/8. Kuusi toisilleen tuntematonta ihmistä tutustuu sokkona toistensa koteihin ja yrittää päätellä, mikä kodeista on kenenkin. Tukholman ympäristöstä löytyvät kirpparilöytöjä pursuava talo, salaperäinen asunto sekä hyvin ylellinen koti. Ruotsalainen realitysarja.

Kenen kotona Ruotsi

la 12.09.2020 13.00 - 14.15 1h 15 minAVA

Suur-Tukholman asukkaita. Kausi 1, 5/8. Kuusi toisilleen tuntematonta ihmistä tutustuu sokkona toistensa koteihin ja yrittää päätellä, mikä kodeista on kenenkin. Suur-Tukholman alueella käväistään keskellä Djurgårdenia, kattohuoneistossa Södermalmilla sekä pyöreässä talossa. Ruotsalainen realitysarja.

Kenen kotona RuotsiU

ma 07.09.2020 02.55 - 03.55 60 minAVA

Tukholman ytimessä. Kausi 1, 4/8. Kuusi toisilleen tuntematonta ihmistä tutustuu sokkona toistensa koteihin ja yrittää päätellä, mikä kodeista on kenenkin. Tukholmassa tutustutaan trendikkääseen kotiin, pikkutavaroiden taivaaseen sekä asuntoveneeseen. Ruotsalainen realitysarja. Uusinta.

Kenen kotona RuotsiU

ma 07.09.2020 01.45 - 02.55 1h 10 minAVA

Göteborgin maisemia. Kausi 1, 3/8. Kuusi toisilleen tuntematonta ihmistä tutustuu sokkona toistensa koteihin ja yrittää päätellä, mikä kodeista on kenenkin. Göteborgin seudulla nähdään kodiksi muunnettu vanha ravintola, moderni asuntovene sekä 9. kerroksessa oleva asunto hulppeine näköaloineen. Ruotsalainen realitysarja. Uusinta.

Kenen kotona Ruotsi

su 06.09.2020 14.15 - 15.30 1h 15 minAVA

Tukholman ytimessä. Kausi 1, 4/8. Kuusi toisilleen tuntematonta ihmistä tutustuu sokkona toistensa koteihin ja yrittää päätellä, mikä kodeista on kenenkin. Tukholmassa tutustutaan trendikkääseen kotiin, pikkutavaroiden taivaaseen sekä asuntoveneeseen. Ruotsalainen realitysarja.

Kenen kotona Ruotsi

su 06.09.2020 13.00 - 14.15 1h 15 minAVA

Göteborgin maisemia. Kausi 1, 3/8. Kuusi toisilleen tuntematonta ihmistä tutustuu sokkona toistensa koteihin ja yrittää päätellä, mikä kodeista on kenenkin. Göteborgin seudulla nähdään kodiksi muunnettu vanha ravintola, moderni asuntovene sekä 9. kerroksessa oleva asunto hulppeine näköaloineen. Ruotsalainen realitysarja.

Kenen kotona Ruotsi

la 05.09.2020 14.15 - 15.30 1h 15 minAVA

Monta tyyliä Skånessa. Kausi 1, 2/8. Kuusi toisilleen tuntematonta ihmistä tutustuu sokkona toistensa koteihin ja yrittää päätellä, mikä kodeista on kenenkin. Skånessa nähdään rihkamataivas, tyylikäs vuosisadanvaihteen asunto sekä 600 neliön suurkoti. Ruotsalainen realitysarja.

Kenen kotona Ruotsi

la 05.09.2020 13.00 - 14.15 1h 15 minAVA

Mälarinlaakson koteja. Kausi 1, 1/8. Kuusi toisilleen tuntematonta ihmistä tutustuu sokkona toistensa koteihin ja yrittää päätellä, mikä kodeista on kenenkin. Mälarinlaaksossa tutustutaan muun muassa yhteisöasuntoon vanhassakaupungissa, suurperheen omakotitaloon sekä kummitustaloon. Ruotsalainen realitysarja.

Kenen kotona Ruotsi

ma 29.07.2019 04.25 - 05.35 1h 10 minAVA

Pääkaupungin ympäristössä. Kausi 1, 6/8. Kuusi toisilleen tuntematonta ihmistä tutustuu sokkona toistensa koteihin ja yrittää päätellä, mikä kodeista on kenenkin. Tukholman ympäristöstä löytyvät kirpparilöytöjä pursuava talo, salaperäinen asunto sekä hyvin ylellinen koti. Ruotsalainen realitysarja.

Kenen kotona Ruotsi

la 27.07.2019 04.05 - 05.15 1h 10 minAVA

Suur-Tukholman asukkaita. Kausi 1, 5/8. Kuusi toisilleen tuntematonta ihmistä tutustuu sokkona toistensa koteihin ja yrittää päätellä, mikä kodeista on kenenkin. Suur-Tukholman alueella käväistään keskellä Djurgårdenia, kattohuoneistossa Södermalmilla sekä pyöreässä talossa. Ruotsalainen realitysarja.

Kenen kotona Ruotsi

to 25.07.2019 04.15 - 05.25 1h 10 minAVA

Tukholman ytimessä. Kausi 1, 4/8. Kuusi toisilleen tuntematonta ihmistä tutustuu sokkona toistensa koteihin ja yrittää päätellä, mikä kodeista on kenenkin. Tukholmassa tutustutaan trendikkääseen kotiin, pikkutavaroiden taivaaseen sekä asuntoveneeseen. Ruotsalainen realitysarja.

Kenen kotona Ruotsi

ti 23.07.2019 04.05 - 05.15 1h 10 minAVA

Göteborgin maisemia. Kausi 1, 3/8. Kuusi toisilleen tuntematonta ihmistä tutustuu sokkona toistensa koteihin ja yrittää päätellä, mikä kodeista on kenenkin. Göteborgin seudulla nähdään kodiksi muunnettu vanha ravintola, moderni asuntovene sekä 9. kerroksessa oleva asunto hulppeine näköaloineen. Ruotsalainen realitysarja.

Kenen kotona Ruotsi

pe 19.07.2019 04.20 - 05.30 1h 10 minAVA

Monta tyyliä Skånessa. Kausi 1, 2/8. Kuusi toisilleen tuntematonta ihmistä tutustuu sokkona toistensa koteihin ja yrittää päätellä, mikä kodeista on kenenkin. Skånessa nähdään rihkamataivas, tyylikäs vuosisadanvaihteen asunto sekä 600 neliön suurkoti. Ruotsalainen realitysarja.

Kenen kotona Ruotsi

ke 17.07.2019 04.10 - 05.25 1h 15 minAVA

Mälarinlaakson koteja. Kausi 1, 1/8. Kuusi toisilleen tuntematonta ihmistä tutustuu sokkona toistensa koteihin ja yrittää päätellä, mikä kodeista on kenenkin. Mälarinlaaksossa tutustutaan muun muassa yhteisöasuntoon vanhassakaupungissa, suurperheen omakotitaloon sekä kummitustaloon. Ruotsalainen realitysarja.

Kenen kotona Ruotsi

ke 06.02.2019 01.05 - 02.20 1h 15 minAVA

Suurta ja pientä. Kausi 2, 6/6. Kauden päätösjaksossa nähdään muun muassa omakotitalo, josta on tehty satumainen palatsi. Lähes vastakohta sille on pieni asunto, joka on sisustettu runsaalla tyylillä. Lisäksi nähdään ainakin hulppea arkkitehdin suunnittelema talo, jossa on ihan oma kylpyläosasto. Ruotsalaisessa realitysarjassa viisi toisilleen ennestään tuntematonta ihmistä tutustuu toistensa koteihin ja yrittää päätellä, mikä kodeista on kenenkin.

Kenen kotona Ruotsi

ti 05.02.2019 01.05 - 02.15 1h 10 minAVA

Vaikutteita maailmalta. Kausi 2, 5/6. On taas aika tutustua viiteen erilaiseen kotiin. Pääsemme kierrokselle kauniiseen ja tilavaan huoneistoon ja näemme ilahduttavan, kotoisan vaaleanpunaisen kodin. Lisäksi vieraillaan muun muassa arkkitehdin suunnittelemassa talossa, jonka sisustuksessa on vaikutteita niin Euroopasta kuin Aasiasta. Ruotsalaisessa realitysarjassa viisi toisilleen ennestään tuntematonta ihmistä tutustuu toistensa koteihin ja yrittää päätellä, mikä kodeista on kenenkin.

Kenen kotona Ruotsi

la 02.02.2019 03.25 - 04.40 1h 15 minAVA

Ainutkertaista. Kausi 2, 4/6. Tällä kertaa nähdään uniikkeja koteja. Mukana on esimerkiksi mylly, joka on muunnettu kotoisaksi kodiksi, josta on upeat näkymät. Käymme myös monikerroksisessa modernissa asunnossa. Mukana on myös vanha talo, joka on täynnä muistoja eri puolilta maailmaa. Ruotsalaisessa realitysarjassa viisi toisilleen ennestään tuntematonta ihmistä tutustuu toistensa koteihin ja yrittää päätellä, mikä kodeista on kenenkin.

Kenen kotona Ruotsi

pe 01.02.2019 02.05 - 03.15 1h 10 minAVA

Täysin eri tyylejä. Kausi 2, 3/6. Tällä kertaa nähdään viisi kotia, jotka poikkeavat toisistaan täysin. Mukana on muun muassa aurinkopaneeleilla varustettu moderni koti ja huolella suunniteltu kolmio Tukholman Södermalmilla, ja lisäksi pääsemme aikamatkalle ruskeiden sävyjen 70-luvulle. Ruotsalaisessa realitysarjassa viisi toisilleen ennestään tuntematonta ihmistä tutustuu toistensa koteihin ja yrittää päätellä, mikä kodeista on kenenkin.

Kenen kotona Ruotsi

to 31.01.2019 01.05 - 02.20 1h 15 minAVA

Suurkaupungin tuntua. Kausi 2, 2/6. Tällä kertaa nähdään muun muassa yllättävän tilava asuntolaiva, satumainen suuri koti kuninkaallisella maalla sekä suurkaupungin tuntua henkivä huoneisto. Onnistuvatko osallistujat arvaamaan, kenen kotona ollaan? Kuka voittaa? Ruotsalaisessa realitysarjassa viisi toisilleen ennestään tuntematonta ihmistä tutustuu toistensa koteihin ja yrittää päätellä, mikä kodeista on kenenkin.

Kenen kotona Ruotsi

ke 30.01.2019 01.10 - 02.25 1h 15 minAVA

Punainen lanka kateissa. Kausi 2, 1/6. Kauden avausjaksossa liikutaan Skånessa ja tutustutaan viiteen persoonalliseen kotiin. Mukana on muun muassa aikamatka 70-luvulle sekä upea moderni asunto vanhassa kahvipaahtimossa. Johtolankoja on tarjolla, mutta löytävätkö osallistujat punaisen langan? Ruotsalaisessa realitysarjassa viisi toisilleen ennestään tuntematonta ihmistä tutustuu toistensa koteihin ja yrittää päätellä, mikä kodeista on kenenkin.

Kenen kotona Ruotsi

ti 29.01.2019 01.10 - 02.25 1h 15 minAVA

Ympäri Skånea. Kausi 1, 8/8. Kuusi toisilleen tuntematonta ihmistä tutustuu sokkona toistensa koteihin ja yrittää päätellä, mikä kodeista on kenenkin. Nähtävillä on vanha maalaiskauppa, talo, jonka ulkokuori pettää, sekä kööpenhaminalainen arkkitehtuurin helmi. Ruotsalainen realitysarja.

Kenen kotona Ruotsi

la 26.01.2019 02.00 - 03.15 1h 15 minAVA

Södermanland ja Uplanti. Kausi 1, 7/8. Kuusi toisilleen tuntematonta ihmistä tutustuu sokkona toistensa koteihin ja yrittää päätellä, mikä kodeista on kenenkin. Yksi kodeista on sähköomavarainen, toisessa on yhdessä kerroksessa lasilattia ja kolmannesta on upeat näköalat. Ruotsalainen realitysarja.

Kenen kotona Ruotsi

pe 25.01.2019 01.10 - 02.25 1h 15 minAVA

Pääkaupungin ympäristössä. Kausi 1, 6/8. Kuusi toisilleen tuntematonta ihmistä tutustuu sokkona toistensa koteihin ja yrittää päätellä, mikä kodeista on kenenkin. Tukholman ympäristöstä löytyvät kirpparilöytöjä pursuava talo, salaperäinen asunto sekä hyvin ylellinen koti. Ruotsalainen realitysarja.

Kenen kotona Ruotsi

to 24.01.2019 01.10 - 02.20 1h 10 minAVA

Suur-Tukholman asukkaita. Kausi 1, 5/8. Kuusi toisilleen tuntematonta ihmistä tutustuu sokkona toistensa koteihin ja yrittää päätellä, mikä kodeista on kenenkin. Suur-Tukholman alueella käväistään keskellä Djurgårdenia, kattohuoneistossa Södermalmilla sekä pyöreässä talossa. Ruotsalainen realitysarja.

Kenen kotona Ruotsi

ke 23.01.2019 01.10 - 02.25 1h 15 minAVA

Tukholman ytimessä. Kausi 1, 4/8. Kuusi toisilleen tuntematonta ihmistä tutustuu sokkona toistensa koteihin ja yrittää päätellä, mikä kodeista on kenenkin. Tukholmassa tutustutaan trendikkääseen kotiin, pikkutavaroiden taivaaseen sekä asuntoveneeseen. Ruotsalainen realitysarja.

Kenen kotona Ruotsi

ti 22.01.2019 00.10 - 01.25 1h 15 minAVA

Göteborgin maisemia. Kausi 1, 3/8. Kuusi toisilleen tuntematonta ihmistä tutustuu sokkona toistensa koteihin ja yrittää päätellä, mikä kodeista on kenenkin. Göteborgin seudulla nähdään kodiksi muunnettu vanha ravintola, moderni asuntovene sekä 9. kerroksessa oleva asunto hulppeine näköaloineen. Ruotsalainen realitysarja.

Kenen kotona Ruotsi

pe 18.01.2019 23.50 - 01.05 1h 15 minAVA

Monta tyyliä Skånessa. Kausi 1, 2/8. Kuusi toisilleen tuntematonta ihmistä tutustuu sokkona toistensa koteihin ja yrittää päätellä, mikä kodeista on kenenkin. Skånessa nähdään rihkamataivas, tyylikäs vuosisadanvaihteen asunto sekä 600 neliön suurkoti. Ruotsalainen realitysarja.

Kenen kotona Ruotsi

pe 18.01.2019 03.05 - 04.20 1h 15 minAVA

Mälarinlaakson koteja. Kausi 1, 1/8. Kuusi toisilleen tuntematonta ihmistä tutustuu sokkona toistensa koteihin ja yrittää päätellä, mikä kodeista on kenenkin. Mälarinlaaksossa tutustutaan muun muassa yhteisöasuntoon vanhassakaupungissa, suurperheen omakotitaloon sekä kummitustaloon. Ruotsalainen realitysarja.

Kenen kotona Ruotsi

ma 03.09.2018 14.05 - 15.25 1h 20 minMTV3

Mälarinlaakson koteja. Kausi 1, 1/8. Kuusi toisilleen tuntematonta ihmistä tutustuu sokkona toistensa koteihin ja yrittää päätellä, mikä kodeista on kenenkin. Mälarinlaaksossa tutustutaan muun muassa yhteisöasuntoon vanhassakaupungissa, suurperheen omakotitaloon sekä kummitustaloon. Ruotsalainen realitysarja.

Kenen kotona Ruotsi

ti 24.07.2018 10.45 - 11.55 1h 10 minAVA

Suurta ja pientä. Kausi 2, 6/6. Kauden päätösjaksossa nähdään muun muassa omakotitalo, josta on tehty satumainen palatsi. Lähes vastakohta sille on pieni asunto, joka on sisustettu runsaalla tyylillä. Lisäksi nähdään ainakin hulppea arkkitehdin suunnittelema talo, jossa on ihan oma kylpyläosasto. Ruotsalaisessa realitysarjassa viisi toisilleen ennestään tuntematonta ihmistä tutustuu toistensa koteihin ja yrittää päätellä, mikä kodeista on kenenkin.

Kenen kotona Ruotsi

ma 23.07.2018 10.55 - 12.10 1h 15 minAVA

Vaikutteita maailmalta. Kausi 2, 5/6. On taas aika tutustua viiteen erilaiseen kotiin. Pääsemme kierrokselle kauniiseen ja tilavaan huoneistoon ja näemme ilahduttavan, kotoisan vaaleanpunaisen kodin. Lisäksi vieraillaan muun muassa arkkitehdin suunnittelemassa talossa, jonka sisustuksessa on vaikutteita niin Euroopasta kuin Aasiasta. Ruotsalaisessa realitysarjassa viisi toisilleen ennestään tuntematonta ihmistä tutustuu toistensa koteihin ja yrittää päätellä, mikä kodeista on kenenkin.

Kenen kotona Ruotsi

pe 20.07.2018 10.50 - 12.00 1h 10 minAVA

Ainutkertaista. Kausi 2, 4/6. Tällä kertaa nähdään uniikkeja koteja. Mukana on esimerkiksi mylly, joka on muunnettu kotoisaksi kodiksi, josta on upeat näkymät. Käymme myös monikerroksisessa modernissa asunnossa. Mukana on myös vanha talo, joka on täynnä muistoja eri puolilta maailmaa. Ruotsalaisessa realitysarjassa viisi toisilleen ennestään tuntematonta ihmistä tutustuu toistensa koteihin ja yrittää päätellä, mikä kodeista on kenenkin.

Kenen kotona Ruotsi

to 19.07.2018 10.45 - 11.55 1h 10 minAVA

Täysin eri tyylejä. Kausi 2, 3/6. Tällä kertaa nähdään viisi kotia, jotka poikkeavat toisistaan täysin. Mukana on muun muassa aurinkopaneeleilla varustettu moderni koti ja huolella suunniteltu kolmio Tukholman Södermalmilla, ja lisäksi pääsemme aikamatkalle ruskeiden sävyjen 70-luvulle. Ruotsalaisessa realitysarjassa viisi toisilleen ennestään tuntematonta ihmistä tutustuu toistensa koteihin ja yrittää päätellä, mikä kodeista on kenenkin.

Kenen kotona Ruotsi

ke 18.07.2018 10.45 - 12.00 1h 15 minAVA

Suurkaupungin tuntua. Kausi 2, 2/6. Tällä kertaa nähdään muun muassa yllättävän tilava asuntolaiva, satumainen suuri koti kuninkaallisella maalla sekä suurkaupungin tuntua henkivä huoneisto. Onnistuvatko osallistujat arvaamaan, kenen kotona ollaan? Kuka voittaa? Ruotsalaisessa realitysarjassa viisi toisilleen ennestään tuntematonta ihmistä tutustuu toistensa koteihin ja yrittää päätellä, mikä kodeista on kenenkin.

Kenen kotona Ruotsi

ti 17.07.2018 10.45 - 11.55 1h 10 minAVA

Punainen lanka kateissa. Kausi 2, 1/6. Kauden avausjaksossa liikutaan Skånessa ja tutustutaan viiteen persoonalliseen kotiin. Mukana on muun muassa aikamatka 70-luvulle sekä upea moderni asunto vanhassa kahvipaahtimossa. Johtolankoja on tarjolla, mutta löytävätkö osallistujat punaisen langan? Ruotsalaisessa realitysarjassa viisi toisilleen ennestään tuntematonta ihmistä tutustuu toistensa koteihin ja yrittää päätellä, mikä kodeista on kenenkin.

Kenen kotona Ruotsi

ma 16.07.2018 10.55 - 12.10 1h 15 minAVA

Ympäri Skånea. Kausi 1, 8/8. Kuusi toisilleen tuntematonta ihmistä tutustuu sokkona toistensa koteihin ja yrittää päätellä, mikä kodeista on kenenkin. Nähtävillä on vanha maalaiskauppa, talo, jonka ulkokuori pettää, sekä kööpenhaminalainen arkkitehtuurin helmi. Ruotsalainen realitysarja.

Kenen kotona Ruotsi

pe 13.07.2018 10.45 - 12.00 1h 15 minAVA

Södermanland ja Uplanti. Kausi 1, 7/8. Kuusi toisilleen tuntematonta ihmistä tutustuu sokkona toistensa koteihin ja yrittää päätellä, mikä kodeista on kenenkin. Yksi kodeista on sähköomavarainen, toisessa on yhdessä kerroksessa lasilattia ja kolmannesta on upeat näköalat. Ruotsalainen realitysarja.

Kenen kotona Ruotsi

to 12.07.2018 10.50 - 12.05 1h 15 minAVA

Pääkaupungin ympäristössä. Kausi 1, 6/8. Kuusi toisilleen tuntematonta ihmistä tutustuu sokkona toistensa koteihin ja yrittää päätellä, mikä kodeista on kenenkin. Tukholman ympäristöstä löytyvät kirpparilöytöjä pursuava talo, salaperäinen asunto sekä hyvin ylellinen koti. Ruotsalainen realitysarja.
Takaisin TV-oppaan etusivulle

Suomen suosituin TV-opas.

Telsu Facebookissa

Pinnalla juuri nyt: Gran Hotel, Lemmen viemää, Sohvaperunat, Emmerdale, Murha paratiisissa, Roy Grace, Tulossa: Haluatko miljonääriksi?, Jääkiekkoa: Suomi - Ruotsi, Tulossa: Elisa Viihde -alkuperäissarja Toinen tuleminen, Suuri seikkailu

Ota yhteyttä Käyttövinkkejä Tietosuojaseloste Käyttöehdot Evästeet Mainosmyynti
Telsu.fi tv-ohjelmat © Mindmax Oy 2010-2020 Cloudcity