Voit korostaa tv-listauksen ohjelmia aihepiirin mukaan. Valitse alta aihepiiri ja sen jälkeen haluamasi korostusväri.
Ohjelman lisätietoikkunan kautta pääset korostamaan myös yksittäisiä ohjelmia.
4/4: Maltalainen mysteeri. Vähitellen johtolangat alkavat muodostaa kuvion ja kolmikko pääsee yhä lähemmäs ratkaisua. Onnistuvatko he lopulta selvittämään, mitä tapahtui vuotta aiemmin?

3/4: Johtolankoja. Kolmikko löytää syyllistä etsiessään uusia johtolankoja, mutta mitä syvemmälle mysteerin ratkaisemisessa he pääsevät, sen vaikeammaksi se käy. Kaikki tuntuvat salailevan jotakin, mutta totuuden on selvittävä.

2/4: Cecilia, Une ja Leo etsivät Egon-koiran avustamina kadonnutta ryöstösaalista, kultaista Maltan kelloa. Käy ilmi, että joku muukin yrittää löytää sen. Kuka mahtaa olla syyllinen?

1/4: Leo. Ystävykset Cecilia ja Une löytävät rannalta ruumiin ja tapaavat kaupunkilaispoika Leon. Tästä alkaa huikea seikkailu, kun nuoret yrittävät ratkaista mysteerin. Hukkuiko mies todella vai mahtaako kyseessä olla sittenkin murha?