VaihtoautotHoroskooppiSanakirjaViihdeBlogitTietovisatReseptit
TV-ohjelmat tänään

Haulla chuck löytyy 116 aiemmin esitettyä tv-ohjelmaa.

Kaikki Omat kanavat Ilmaiset
Menneet ohjelmatTiivistetty

Chuck12

ti 24.06.2014 00.55 - 01.50 55 minSub

Chuck vastaan jäähyväiset. Sarjan päätösjaksossa Chuck panee kaiken likoon pelastaakseen tulevaisuutensa ja estääkseen Nicholas Quinnia tuhoamasta kaikkea sitä, minkä Chuck on viiden vuoden aikana saavuttanut. Perheen, ystävien ja yllättävienkin apureiden avulla hän yrittää saada käsiinsä viimeisen Risteyksen, jonka avulla Sarah kenties voi saada muistinsa takaisin. Päättyykö kaikki yrityksistä huolimatta silti haikeisiin jäähyväisiin? Amerikkalainen toimintakomediasarja tietokonenörtti Chuck Bartowskin elämästä huippuagenttina.

Chuck12

ti 17.06.2014 01.30 - 02.30 60 minSub

Chuck vastaan Sarah. Viallinen Risteys on saanut Sarahin menettämään muistinsa, ja hän kuvittelee yhä olevansa CIA:n agentti ja hoitavansa tehtävää. Quinn käyttää tilannetta hyväkseen ja uskottelee, että Chuck on vaarallinen ja hänet täytyy tappaa. Ensin on kuitenkin hankittava puhdas versio Risteyksestä. Chuck huomaa Sarahin muuttuneen, mutta pystyykö hän palauttamaan tämän mieleen totuuden heidän suhteestaan, vai onko jo liian myöhäistä? Amerikkalainen toimintakomediasarja tietokonenörtti Chuck Bartowskin elämästä huippuagenttina.

Chuck12

ti 10.06.2014 01.40 - 02.40 60 minSub

Chuck vastaan luotijuna. Risteystä itselleen tavoitteleva Nicholas Quinn on kaapannut Chuckin. Sarahin ja Caseyn on noustava japanilaisen luotijunan kyytiin ja yritettävä saada tilanne hallintaan. Asiaa vaikeuttavat reistaileva Risteys sekä se, että Quinnin miehet pitävät Caseyn tytärtä panttivankinaan. Ellie yrittää Burbankissa selvittää, miksi Risteys alkoi tuhota Morganin aivoja ja miten Sarah voidaan pelastaa samalta kohtalolta. Jeff ja Lester joutuvat yllättäen tekemään sankaritekoja. Amerikkalainen toimintakomediasarja tietokonenörtti Chuck Bartowskin elämästä huippuagenttina.

Chuck12

ti 03.06.2014 00.35 - 01.35 60 minSub

Chuck vastaan Bo. Chuck ja Sarah miettivät, voisiko Carmichael Oy jatkossa jahdatakin konnia tietokoneiden avulla aseiden sijaan. Perinteisempi tehtävä kuitenkin kutsuu, kun käy ilmi, että Morgan on Risteys-aikoinaan viettänyt viikonlopun Vailin hiihtokeskuksessa, vaikkei itse muista siitä mitään. Kuka on salaperäinen B.D., jolta hän on saanut viestin? Muistia yritetään pyyhkiä myös Jeffiltä ja Lesteriltä, joiden pitäisi unohtaa Buy Moren salattu puoli. Amerikkalainen toimintakomediasarja tietokonenörtti Chuck Bartowskin elämästä huippuagenttina.

Chuck12

ti 27.05.2014 00.25 - 01.25 60 minSub

Chuck vastaan suhdekoukerot. Verbanski palaa kuvioihin ja tarvitsee apua suorittaessaan tehtävää Miamissa. Casey suhtautuu kuitenkin tehtävään varautuneesti eikä luota täysin Verbanskin motiiveihin. Chuck ja Sarah pohtivat firman tulevaisuutta ja etsivät uutta näkökulmaa asiakaspalveluun. Myös yksityiselämässä riittää pohdittavaa. Jeff alkaa epäillä, että Buy Moren kulisseissa on tekeillä jotain salaperäistä. Morgan tekee parhaansa suunnatakseen epäilyt väärään suuntaan. Amerikkalainen toimintakomediasarja tietokonenörtti Chuck Bartowskin elämästä huippuagenttina.

Chuck12

ti 20.05.2014 00.30 - 01.30 60 minSub

Chuck vastaan vauva. Sarah joutuu kiperään tilanteeseen, kun viisi vuotta aiemmin Budapestissä hoidettu tehtävä osoittautuukin edelleen keskeneräiseksi. Chuck ja Casey ovat tukena, mutta Sarahin on edelleen vaikea luottaa muihin kuin itseensä. Koituuko se kohtaloksi, kun vaarassa on myös muita perheenjäseniä? Myös Morganin ja Alexin välillä on yhä luottamuspulaa. Voivatko Ellie ja Devon auttaa heitä löytämään yhteisen sävelen? Amerikkalainen toimintakomediasarja tietokonenörtti Chuck Bartowskin elämästä huippuagenttina.

Chuck12

ti 13.05.2014 01.40 - 02.35 55 minSub

Chuck vastaan joulupukin asu. ietokonevirus uhkaa pilata Buy Moren joulumyynnin, ja Bartowskien joulutunnelma on muutenkin hakusessa. Ellie tuskailee juhlajärjestelyjen kanssa taatakseen pikku Claralle hyvät muistot ensimmäisestä joulusta. Samaan aikaan vihdoin selviää, kuka on juoninut tuhotakseen Chuckin ja Carmichael Oy:n. Tilanne uhkaa riistäytyä täysin käsistä, ja Chuckin täytyy panna kaikki taitonsa likoon joutuessaan vastakkain vanhan vihollisensa kanssa. Amerikkalainen toimintakomediasarja tietokonenörtti Chuck Bartowskin elämästä huippuagenttina.

Chuck12

ti 06.05.2014 00.40 - 01.35 55 minSub

Chuck vastaan kirous. Deckerin johtama CIA-agenttien tiimi havittelee yhä vaarallista tietokonevirusta. Chuck ja Sarah pakenevat Chuckin isän mökille, ja Chuck pelkää jo joutuvansa elämään jatkossa pakosalla vanhempiensa tavoin. Tilanne mutkistuu, kun agentit erehtyvät pitämään ravintolailtaa viettäviä Ellieä ja Devonia Bartowskin pariskuntana. Pian hekin pääsevät maistamaan agenttielämää. Samaan aikaan Morgan toimii Caseyn apulaisena ja paikkailee siinä sivussa välejään Alexiin. Amerikkalainen toimintakomediasarja tietokonenörtti Chuck Bartowskin elämästä huippuagenttina.

Chuck12

ti 29.04.2014 00.50 - 01.45 55 minSub

Chuck vastaan hakkerikisa. Chuck tiimeineen joutuu tekemään Clyde Deckerille palveluksen pelastaakseen murhasta epäillyn Caseyn pulasta. Heidän on löydettävä vaarallinen tietokonevirus, joka voi valloilleen päästessään pyyhkiä kaikki tiedot Internetistä. Chuckin pitää sekä turvautua Gertrude Verbanskin apuun että verestää vanhoja muistojaan nuoruutensa hakkeriajoilta, ennen kuin virus saadaan haltuun. Onko Deckeriin kuitenkaan luottaminen? Saadaanko Casey pelastettua? Amerikkalainen toimintakomediasarja tietokonenörtti Chuck Bartowskin elämästä huippuagenttina.

Chuck12

ti 22.04.2014 01.10 - 02.00 50 minSub

Chuck vastaan työmatka. Clyde Decker on antanut tappomääräyksen Risteyksen haltijasta Morganista. Kenraali Beckmanin avulla Risteys saadaan poistettua, mutta yksi palkkamurhaaja on silti yhä kannoilla. Chuck teeskentelee olevansa Morgan, ja hän ja Sarah osallistuvat Buy More -konsernin Vuoden työntekijöiden tapaamiseen tarkoituksenaan houkutella palkkamurhaaja esiin. Sarah löytää uuden ystävän ja nauttii siitä, että saa olla "normaali" ihminen. Morgan yrittää paikata välejään Alexiin, kun taas Lesterin on vaikea sulattaa muuttunutta Jeffiä. Amerikkalainen toimintakomediasarja tietokonenörtti Chuck Bartowskin elämästä huippuagenttina.

Chuck12

ti 15.04.2014 01.25 - 02.20 55 minSub

Chuck vastaan huurutukka. Kenraali Beckman palkkaa Carmichael Oy:n etsimään ja pidättämään miehen, jolla on hallussaan CIA:n salaisuuksia. Risteys tuntuu nousseen Morganille päähän, ja hän siirtyy kilpailijan palvelukseen. Siitä seuraa välirikkoja niin työ- kuin yksityiselämässäkin. Onko outoon käytökseen kuitenkin muukin selitys kuin vain paisunut ego? Caseyn ja Verbanskin välillä on sähköä ilmassa. Koti-isäksi jäänyt Devon vierailee Buy Moressa ja kiinnittää huomiota Jeffin vaaralliseen tapaan. Amerikkalainen toimintakomediasarja tietokonenörtti Chuck Bartowskin elämästä huippuagenttina.

Chuck12

ti 08.04.2014 00.40 - 01.30 50 minSub

Chuck vastaan Partabandiitti. Varakas liikemies palkkaa Chuckin tiimin pelastamaan kidnapatun veljensä, jonka henki on vaarassa. Tehtävä osoittautuu kuitenkin odotettua mutkikkaammaksi. Tilannetta ei helpota se, että Morganilla tuntuu olevan vaikeuksia niin oman asemansa kuin Risteyksenkin kanssa. Samaan aikaan kilpailevan yrityksen johtaja Gertrude Verbanski havittelee Sarahia palvelukseensa. Vai onko tähtäimessä sittenkin Casey, tuttava vuosien takaa? Omat ongelmansa on myös Buy Moressa, kun kauppa ei käy. Löytääkö Iso-Mike mainoskampanjaansa sopivan houkuttimen? Amerikkalainen toimintakomediasarja tietokonenörtti Chuck Bartowskin elämästä huippuagenttina.

Chuck12

ti 01.04.2014 00.20 - 01.10 50 minSub

Chuck vastaan zoomi. Viides tuotantokausi alkaa! Saatuaan potkut CIA:sta Bartowskit ovat perustaneet oman yrityksen ja kauppaavat sen palveluksia niitä tarvitseville. Alku on hankalaa, ja moni asia on muuttunut. Miten Chuck pärjää ilman Risteystä? Miten Morgan pärjää Risteyksen kanssa? Miten Casey ja Sarah pärjäävät ylipäänsä? Entä mitä Clyde Decker juonii tiiminsä kanssa Chuckin ja muun porukan päänmenoksi? Amerikkalainen toimintakomediasarja tietokonenörtti Chuck Bartowskin elämästä huippuagenttina.

Chuck12

to 26.12.2013 23.50 - 00.40 50 minSub

Chuck vastaan jännät paikat. Neljännen tuotantokauden päätösjaksossa Sarah on häiden aattona kiidätetty sairaalaan Vivian Volkoffin yritettyä tappaa hänet Pohjanmies-aseella. Chuckilla on vain rajallisesti aikaa selvittää, miten Sarah voidaan pelastaa myrkytyksen kourista. Aseen kehittäjä Aleksei Volkoff saattaisi tietää vastamyrkyn, mutta pääsyn hänen luokseen estää CIA, joka ei halua epäonnistuneen Risteys-kokeilun paljastuvan. Chuck ajautuu pahasti törmäyskurssille agentti Clyde Deckerin kanssa, jonka tiedustelupalvelu on määrännyt hoitamaan koko sotkun pois päiväjärjestyksestä. Chuck ei kuitenkaan piittaa muusta kuin siitä, että saa Sarahin pelastettua. Onnistuuko se uskollisten ystävien avustuksella, vai onko liian myöhäistä? Amerikkalainen toimintakomediasarja tietokonenörtti Chuck Bartowskin elämästä huippuagenttina.

Chuck12

pe 20.12.2013 00.00 - 01.00 60 minSub

Chuck vastaan loppusilaus. Chuck ja Sarah ovat jo vapaalla häidensä lähestyessä, kun he saavat tiedon, että Chuckin äiti Mary on jäänyt Vivian Volkoffin vangiksi Kolumbiassa. Tiimi kiirehtii vapauttamaan Maryn, ja käy ilmi, että Vivian on rakentanut uuden Pohjanmies-aseen, jonka hän aikoo huutokaupata Moskovassa valikoidussa rikollisseurueessa. CIA:n onnistuu soluttaa joukkoon Morgan, joka on kovan paikan edessä. Helppoa ei ole Caseyllakaan, koska hän haluaa suojella tyttärensä poikaystävää. Samaan aikaan Burbankissa Ellie tekee kaikkensa saadakseen hääjärjestelyt valmiiksi viimeistä piirtoa myöten. Onnistuuko se Lesterin ja Jeffin avustuksella? Amerikkalainen toimintakomediasarja tietokonenörtti Chuck Bartowskin elämästä huippuagenttina.

Chuck12

pe 13.12.2013 00.00 - 01.00 60 minSub

Chuck vastaan agentti X. On aika viettää Chuckin ja Sarahin polttareita, mutta vastaako Mahtavan miesten porukalle suunnittelema ohjelma täysin odotuksia? Sarah saa kesken oman illanviettonsa tiedon, että Vivian Volkoffin kätyrit etsivät Stephen Bartowskin tietokonetta, ja miesten polttariporukalle tuleekin pian tukalat paikat. Chuckin on lopulta paljastettava sisarelleen totuus agentin työstään ja Risteyksestä. Ellie puolestaan kertoo päässeensä salaperäisen agentti X:n jäljille, joka näyttää olleen ensimmäinen mies, johon Risteys on asennettu. Jäljet johtavat Englannin maaseudulle, ja lopulta agentti X:n henkilöllisyys paljastuu ja yllättää kaikki. Amerikkalainen toimintakomediasarja tietokonenörtti Chuck Bartowskin elämästä huippuagenttina.

Chuck12

pe 06.12.2013 00.00 - 01.00 60 minSub

Chuck vastaan hääsuunnittelija. Chuckin ja Sarahin hääsuunnittelija osoittautuu huijariksi, joka häipyy pariskunnan rahojen kanssa. Sarah ei voi sulattaa moista ja on valmis kääntymään isänsä Jack Burtonin puoleen. Tämä kokenut huijari neuvoo käyttämään hyväksi CIA:n resursseja. Niinpä Chuck teeskentelee välähdyksen ja onnistuu sotkemaan asiat pahan kerran. Hän saa kuitenkin vihiä myös oikeista konnista, jotka ovat tulossa Los Angelesiin. Saadaanko heidät kiinni, kun Beckmanin luottamus Chuckiin ja Sarahiin on vähissä? Jack ilmestyy yllättäen Burbankiin ja saa selville tyttärensä hääaikeet. Morgan ja Alex suostuttelevat Caseya kertomaan totuuden Alexin äidille. Amerikkalainen toimintakomediasarja tietokonenörtti Chuck Bartowskin elämästä huippuagenttina.

Chuck12

pe 29.11.2013 00.00 - 01.00 60 minSub

Chuck vastaan Volkoffin perhe. Chuck haluaa tavata Vivian Volkoffin saadakseen tietää, oliko tämä tukikohtaan asetettujen pommien takana. Vivian luovuttaa yhteistyöhalukkuutensa merkiksi Volkoffin asearsenaalista oudon laitteen, mutta tapaaminen keskeytyy ammuskeluun. CIA:n haltuun jäävästä aseesta puuttuu pari osaa, ja ainoa keino selvittää niiden sijainti on turvautua vankilassa muuttuneen Aleksei Volkoffin apuun. Jahti vie agentit Somaliaan ja Alpeille, mutta onko Volkoff sittenkään muuttunut mies? Chuckin ja Sarahin välejä hiertää avioehdon allekirjoittaminen. Ellie on löytänyt isänsä tietokoneelta salaisia tiedostoja ja huomaa ihmeekseen, että äiti Mary yrittää estää häntä tutkimasta niitä tarkemmin. Amerikkalainen toimintakomediasarja tietokonenörtti Chuck Bartowskin elämästä huippuagenttina.

Chuck12

pe 22.11.2013 00.00 - 01.00 60 minSub

Chuck vastaan muuurha. Chuck saa tehtäväkseen etsiä toisen agentin, jonka käytössä Risteys toimisi yhtä hyvin kuin hänellä itsellään. Tukikohtaan saapuu testattaviksi neljä agenttia, joista yksi löytyy kuitenkin pian kuoliaaksi puukotettuna. Tilanne muuttuu yllättäen suljetun tilan mysteeriksi, kun jäljelle jääneet kolme kandidaattia jäävät Chuckin, Sarahin, Caseyn ja johtaja Bentleyn kanssa lukkojen taakse. Iskeekö murhaaja uudestaan, ja kuka joukosta hän mahtaa olla? Buy Moren väki käy taistoon kilpailija Large Martia vastaan, eikä keinoja kaihdeta. Ellie uppoutuu tutkimaan isänsä tietokoneelta löytyvää tutkimusmateriaalia niin intensiivisesti, että Devon huolestuu. Amerikkalainen toimintakomediasarja tietokonenörtti Chuck Bartowskin elämästä huippuagenttina.

Chuck12

pe 15.11.2013 00.00 - 01.00 60 minSub

Chuck vastaan ykköstiimi. Chuckille ja Sarahille paljastuu, että Casey on kaikessa hiljaisuudessa siirtynyt NCS:n palvelukseen ja saanut rinnalleen uuden tiimin, joka koostuu kahdesta aiemmin Buy Moressa työskennelleestä "Gretasta". Yrittäessään vakoilla tämän tiimin toimintaa he löytävät tukikohdan salaisesta osasta Chuckin isän tietokoneen ja tajuavat, että myös uusiin agentteihin on asennettu Risteys. Syrjäyttävätkö nämä tehopakkaukset Chuckin? Morgan on päässyt Caseyn kämppäkaveriksi, ja yhteiselossa riittääkin opettelemista. Ellie alkaa lapsenhoidon ohessa kaivata älyllisempiä haasteita ja kyselee Devonilta isänsä tietokonetta. Amerikkalainen toimintakomediasarja tietokonenörtti Chuck Bartowskin elämästä huippuagenttina.

Chuck12

pe 08.11.2013 00.00 - 01.00 60 minSub

Chuck vastaan Pahuuden pankki. Vivian saa kuulla Volkoffin asianajajalta, että isä on kasvattanut häntä työnsä jatkajaksi. Vivian kieltäytyy kunniasta, mutta päättää Chuckin taivuttelun jälkeen auttaa CIA:ta pääsemään käsiksi Volkoffin pankkitalletuksiin Macaossa. Chuck saavuttaa operaation aikana Vivianin luottamuksen, mutta tuleeko hän luvanneeksi tälle liikaa? Sarahilla on vaikeuksia hääsuunnitelmien kanssa, ja Ellie auttaa häntä löytämään sisäisen morsiamensa. Kämppäkaveria etsivä Morgan yöpyy asunnottomana Buy Moren tiloissa ja tulee nähneeksi outoa toimintaa CIA:n tukikohdassa. Amerikkalainen toimintakomediasarja tietokonenörtti Chuck Bartowskin elämästä huippuagenttina.

Chuck12

pe 01.11.2013 00.00 - 01.00 60 minSub

Chuck vastaan naamiaiset. Volkoffin luottoapureita löytyy kuolleena yksi toisensa jälkeen. Joku yrittää selvästi raivata muut tieltään päästäkseen rikollisorganisaation uudeksi johtajaksi. Kenraali Beckmanilla on syytä epäillä, että Volkoffin tietokannasta löytynyt salaperäinen brittiperijä Vivian McArthur on vaarassa, mutta miksi? Agenttikolmikko lähetetään tuomaan hänet turvaan. Morgan päättää aikuistua ja itsenäistyä, kun taas Ellie ja Devon painivat monien tuoreiden vanhempien tavoin nukkumisvaikeuksien parissa. Buy Moren CIA-tukikohdassa tehdään muutoksia, ja Casey saa mielenkiintoisen työtarjouksen. Amerikkalainen toimintakomediasarja tietokonenörtti Chuck Bartowskin elämästä huippuagenttina.

Chuck12

pe 25.10.2013 00.00 - 01.00 60 minSub

Chuck vastaan Mirritiimi. Chuck saa selville, että Sarah on kuulunut aikoinaan Mirritiiminä tunnettuun agenttiryhmään. Hän päättää yllättää Sarahin kutsumalla tiimin muut naiset pariskunnan kihlajaisiin. Mirrit eivät kuitenkaan ole eronneet ihan hyvissä väleissä, koska yhden on epäilty toimineen kaksoisagenttina. Epäluulot on kuitenkin sysättävä syrjään, kun mirrit lähetetään Rioon pidättämään vanha vihollisensa, terroristipomo Augusto Gaez. Loppujen lopuksi tiimin petturikin paljastuu ja kihlajaisia päästään juhlimaan. Morganilla on tukalat paikat, koska yksi Mirritiimin jäsenistä on hänen vanha heilansa Carina. Sitä Morgan ei halua Alexin saavan selville. Amerikkalainen toimintakomediasarja tietokonenörtti Chuck Bartowskin elämästä huippuagenttina.

Chuck12

pe 18.10.2013 00.00 - 01.00 60 minSub

Chuck vastaan mahdoton viettely. Bartowskin perheen elämä tuntuu pyörivän vain uuden tulokkaan ympärillä, ja Chuck, Sarah ja Casey kaipaavat kipeästi uutta tehtävää ja sen mukanaan tuomaa jännitystä. Kenraali Beckman lähettääkin heidät Marokkoon pelastamaan pulaan joutunutta hurmuriagentti Roan Montgomerya. Jälleen kerran tehtävä osoittautuu odotettua yllätyksellisemmäksi. Chuckin ja Sarahin välejä kiristää kiista siitä, millaiset häät pariskunnan pitäisi viettää. Morgan valmistautuu tapaamaan Alexin äidin ja toivoo Caseynkin ottavan tähän yhteyttä. Amerikkalainen toimintakomediasarja tietokonenörtti Chuck Bartowskin elämästä huippuagenttina.

Chuck12

pe 11.10.2013 00.00 - 01.00 60 minSub

Chuck vastaan synnytysmusa. Sarah ponnistelee yhä kaksoisagenttina saadakseen Chuckin äidin Maryn pelastettua rikollisjärjestön kynsistä. Chuck ja Morgan haluavat auttaa ja alkavat punoa omia juoniaan Aleksei Volkoffin päänmenoksi. Volkoff saa yhteydenoton yllättävältä taholta, mutta onko kaikki sittenkään sitä, miltä näyttää? Alex on huolissaan Caseysta ja viettää aikaa tämän luona sairaalassa. Ellien synnytyksen hetki lähestyy, ja Devon hermoilee isäksi tulemista. Jeff ja Lester saavat vihiä asiasta ja haluavat kantaa oman kortensa kekoon uuden tulokkaan kunniaksi. Amerikkalainen toimintakomediasarja tietokonenörtti Chuck Bartowskin elämästä huippuagenttina.

Chuck12

pe 04.10.2013 00.00 - 01.00 60 minSub

Chuck vastaan Ahmatti. Sarah soluttautuu Aleksei Volkoffin organisaatioon tuhotakseen sen sisältä käsin ja pelastaakseen Chuckin äidin Maryn. Osoittaakseen uskollisuutensa hänen pitää auttaa Volkoffin henkivartijaa Ahmatti-Juria pakenemaan vankilasta. Chuck pelkää Sarahin joutuvan kaksoisagenttina Maryn tavoin liian syvälle, eikä suotta: Volkoffin vaatimukset kovenevat eivätkä Sarahin vanhat kumppanit ole turvassa. Elliellä ja Devonilla on vaikeuksia valita vauvalleen nimeä. Morgan painiskelee aivan uusien tunteiden kanssa suhteessaan Alexiin. Amerikkalainen toimintakomediasarja tietokonenörtti Chuck Bartowskin elämästä huippuagenttina.

Chuck12

pe 27.09.2013 00.00 - 01.00 60 minSub

Chuck vastaan parveke. Risteys toimii jälleen, ja Chuck, Sarah ja Casey lähetetään Ranskaan noutamaan surmatun agentin kätkemää nanosirua. Samalla Chuckille tarjoutuu tilaisuus etsiä Morganin avustuksella sopivan romanttista hetkeä, jona kosia Sarahia. Kaikki ei kuitenkaan suju odotusten mukaan, vaikka pariskunta pääsee saman tehtävän puitteissa Ranskaan vielä toisenkin kerran. Onko kosinnassa kuitenkaan kyse romanttisista puitteista vai vaan oikeasta ajoituksesta? Myös Lesterillä on yllättäen avioliittoaikeita. Amerikkalainen toimintakomediasarja tietokonenörtti Chuck Bartowskin elämästä huippuagenttina.

Chuck12

pe 20.09.2013 00.00 - 01.00 60 minSub

Chuck vastaan rääppiäiset. Volkoff usuttaa parhaat palkkatappajansa Chuckin perään, ja Hallan on jälleen ilmestyttävä paikalle pelastamaan poikansa. Hänet pidätetään, ja pian häntä saapuu vapauttamaan itse Volkoff, joka kaikkien yllätykseksi onkin rakastunut Hallaan. Tämä taas joutuu paljastamaan pomolleen olevansa Chuckin äiti. Koko perhe kokoontuu Ellien luokse kiitospäivän rääppiäisille, joilla Devonille paljastuu anopin miesystävän vaarallisuuden lisäksi se, että Chuck on salaa jatkanut agentin hommia. Amerikkalainen toimintakomediasarja tietokonenörtti Chuck Bartowskin elämästä huippuagenttina.

Chuck12

pe 13.09.2013 00.00 - 01.00 60 minSub

Chuck vastaan kolmas vaihe. Rikollispomo Belgialainen (Richard Chamberlain) on kaapannut Chuckin ja yrittää keinoja kaihtamatta päästä käsiksi Risteyksen arvokkaisiin tietoihin. Huolestunut Sarah on niin ikään keinoja kaihtamatta valmis tekemään kaikkensa pelastaakseen rakkaansa. Operaatio vie hänet Kaukoitään, jonne häntä seuraavat myös Casey ja Morgan. Ellie ja Mahtava löytävät Stepheniltä perimästään autosta oudon tietokoneen ja alkavat ratkaista sen arvoituksia.

Chuck12

pe 06.09.2013 00.00 - 01.00 60 minSub

Chuck vastaan kuolemanpelko. Chuck ei pysty käyttämään Risteystä ja pelkää sen vaikuttavan Sarahin tunteisiin. CIA:n hätiin tuoma agentti Jim Rye uskoo kyvyn palautuvan, jos Chuck kokee riittävän suurta pelkoa. Niinpä hän vie Chuckin timanttihuutokauppaan Sveitsiin hoitamaan tehtävää yksin ilman Sarahin ja Caseyn taustatukea. Samaan aikaan Burbankissa Morgan ja Casey joutuvat estämään Jeffin ja Lesterin yritykset paljastaa uusimman Gretan todellinen henkilöllisyys. Amerikkalainen toimintakomediasarja tietokonenörtti Chuck Bartowskin elämästä huippuagenttina.

Chuck12

pe 30.08.2013 00.00 - 01.00 60 minSub

Chuck vastaan ensimmäinen riita. Chuck välttelee puhumasta Sarahin kanssa pariskunnan ensimmäisen merkittävän riidan jälkeen. Hän paneutuu tutkimaan äitinsä taustoja yrittäessään todistaa tämän syyttömäksi petturuuteen. Tehtävä johdattaa hänet yhteen niin MI6:n valvojan kuin Volkoffin kätyreidenkin kanssa. Morgan palaa halusta saada toimia oikeana agenttina, mutta rooli ei aivan istu hänelle. Ellie alkaa epäillä isänsä jättäneen hänelle enemmän perintöä kuin aluksi on näyttänyt. Amerikkalainen toimintakomediasarja tietokonenörtti Chuck Bartowskin elämästä huippuagenttina.

Chuck12

pe 23.08.2013 00.00 - 01.00 60 minSub

Chuck vastaan kauhukäytävä. Chuck, Sarah, Casey ja Morgan saavat tehtäväkseen estää tohtori Stanley Wheelwrightia myymästä painajaisia aiheuttavan hermokaasuaseen. Tehtävän myötä Chuck pääsee vihdoin yhteyteen äitinsä Maryn kanssa, mutta voiko tähän sittenkään luottaa? Lester ja Jeff panevat parastaan tehdäkseen Buy Moren halloweenista ikimuistoisen kammottavan. Esikoistaan odottava Ellie kaipaa äidillistä tukea ja saakin vieraakseen Devonin äidin. Amerikkalainen toimintakomediasarja tietokonenörtti Chuck Bartowskin elämästä huippuagenttina.

Chuck12

pe 16.08.2013 00.00 - 01.00 60 minSub

Chuck vastaan sohvalukko. Chuck löytää Caseyn menneisyyteen liittyvän vihjeen, joka saattaa auttaa pääsemään hänen äitinsä jäljille. Agenttiryhmän on savustettava esiin Caseyn vanha armeijatiimi, mikä edellyttää melko mutkikkaita ja vaarallisiakin toimenpiteitä. Miten pitkälle Chuck on valmis menemään löytääkseen äitinsä? Samaan aikaan Morgan yrittää kerätä rohkeutta kertoa Caseylle, että on alkanut seurustella tämän tyttären kanssa. Amerikkalainen toimintakomediasarja tietokonenörtti Chuck Bartowskin elämästä huippuagenttina.

Chuck12

to 08.08.2013 23.45 - 00.40 55 minSub

Chuck vastaan vallankaappaus. Chuck ja Sarah yrittävät parantaa kommunikointitaitojaan Morganin suositteleman kirjan avulla. Ellie kaipaa vaihtelua arkeen, ja kuin tilauksesta pariskunnille tarjoutuu mahdollisuus lomailla vanhan tuttavan, Costa Gravasin presidentin luona. Ylellinen loma muuttuu kuitenkin pian vaaratilanteeksi vallankaappauksen myötä. Apuun tarvitaan myös toipilaana oleva John Casey. Tälle tuottaa päänvaivaa myös tytär Alex, joka tuntuu olevan hieman liikaakin Morganin kiinnostuksen kohteena. Amerikkalainen toimintakomediasarja tietokonenörtti Chuck Bartowskin elämästä huippuagenttina.

Chuck12

to 01.08.2013 23.45 - 00.35 50 minSub

Vaikeuksiin ajautunut vankikuljetus ohjataan väliaikaisesti Buy Moren tukikohtaan, ja Chuck ja Sarah joutuvat yllätyksekseen vastakkain vanhojen tuttujen kanssa. Kaikki ei suju ihan suunnitelmien mukaan, mutta Chuck saa kuitenkin uuden vihjeen äitiinsä liittyen. Myös pariskunnan suhdekuviossa on edelleen hiottavaa. Samaan aikaan Morgan valmistautuu odotetun pelin julkaisemiseen Buy Moressa, kun paikalle ilmestyy Iso-Mike, jolla on yllättävää asiaa. Amerikkalainen toimintakomediasarja tietokonenörtti Chuck Bartowskin elämästä huippuagenttina.

Chuck12

to 25.07.2013 23.45 - 00.35 50 minSub

Chuck vastaan matkalaukku. Agentin tehtäviin palannut Chuck lähtee Sarahin kanssa Milanon muotiviikoille. Tarkoitus on löytää mallina esiintyvä kaunis asekauppias ja anastaa häneltä huipputekninen ase. Samaan aikaan pariskunnan suhdetta hiertää se, ettei Sarah ole purkanut matkalaukkujaan ja kotiutunut Chuckin luokse. Morgan puolestaan tajuaa, mikä uudessa Buy Moren liikkeessä on vikana ja keksii ongelmaan myös ratkaisun. Amerikkalainen toimintakomediasarja tietokonenörtti Chuck Bartowskin elämästä huippuagenttina.

Chuck12

to 18.07.2013 23.50 - 00.45 55 minSub

Chuck vastaan merkkipäivä. Chuck on onnistunut jättämään salaisen agentin hommat. Isänsä papereiden avulla hän saa kuitenkin vihiä kadonneen äitinsä kohtalosta. Chuck ja Morgan koluavat maailman kolkkia löytääkseen uusia viitteitä Chuckin äidin mahdollisesta olinpaikasta. Kaikki tapahtuu salassa Sarahilta ja Caseyltä, joilla on omat kiireensä venäläisen rikollisliigan kanssa. Samalla Chuck pyrkii löytämään uuden työpaikan, mutta joku tai jokin tuntuu jatkuvasti heittelevän kapuloita rattaisiin. Amerikkalainen toimintakomediasarja tietokonenörtti Chuck Bartowskin elämästä huippuagenttina.

Chuck12

ke 12.09.2012 01.45 - 02.40 55 minSub

Chuck vastaan Liiga, osa 2. Kolmannen tuotantokauden päätösjaksossa Chuck tiimeineen ottaa lopullisesti yhteen Shaw'n kanssa, kun tämä yrittää toteuttaa suunnitelmansa CIA:n tuhoamiseksi. Aika on kuitenkin kortilla, sillä Chuckin päässä oleva Risteys tarvitsee Steve-isän kehittämää Rajoitinta ennen kuin Chuckin mieli järkkyy peruuttamattomasti. Humoristinen amerikkalaissarja parikymppisestä tietokonenörtti Chuckista, joka joutuu kahden agentin johdattamana hurjaan pyöritykseen saatuaan aivoihinsa huippusalaisia tietoja. Tuotantoyhtiö: Warner Bros. Television.

Chuck12

ma 10.09.2012 23.35 - 00.30 55 minSub

Chuck vastaan Liiga, osa 2. Kolmannen tuotantokauden päätösjaksossa Chuck tiimeineen ottaa lopullisesti yhteen Shaw'n kanssa, kun tämä yrittää toteuttaa suunnitelmansa CIA:n tuhoamiseksi. Aika on kuitenkin kortilla, sillä Chuckin päässä oleva Risteys tarvitsee Steve-isän kehittämää Rajoitinta ennen kuin Chuckin mieli järkkyy peruuttamattomasti. Humoristinen amerikkalaissarja parikymppisestä tietokonenörtti Chuckista, joka joutuu kahden agentin johdattamana hurjaan pyöritykseen saatuaan aivoihinsa huippusalaisia tietoja. Tuotantoyhtiö: Warner Bros. Television. SARJA JÄÄ TAUOLLE!

Chuck12U

ke 05.09.2012 01.45 - 02.40 55 minSub

Chuck vastaan metrotunneli. Chuckin unet Shaw'sta näyttävät sittenkin perustuvan tosielämään, joten tiimi jalkautuu etsimään kuolleena pidettyä vihollista Liigan tukikohdasta. Tukikohdassa odottaa yllätys jos toinenkin, kun Justinin vankina oleva Ellie pääsee vihdoin perille totuudesta, ja kun tukikohta ei ole aivan sitä miltä näyttää. Lopulta koko Risteys-hanke on vaakalaudalla. Humoristinen amerikkalaissarja parikymppisestä tietokonenörtti Chuckista, joka joutuu kahden agentin johdattamana hurjaan pyöritykseen saatuaan aivoihinsa huippusalaisia tietoja. Tuotantoyhtiö: Warner Bros. Television.

Chuck12

ti 04.09.2012 00.20 - 01.15 55 minSub

Chuck vastaan metrotunneli. Chuckin unet Shaw'sta näyttävät sittenkin perustuvan tosielämään, joten tiimi jalkautuu etsimään kuolleena pidettyä vihollista Liigan tukikohdasta. Tukikohdassa odottaa yllätys jos toinenkin, kun Justinin vankina oleva Ellie pääsee vihdoin perille totuudesta, ja kun tukikohta ei ole aivan sitä miltä näyttää. Lopulta koko Risteys-hanke on vaakalaudalla. Humoristinen amerikkalaissarja parikymppisestä tietokonenörtti Chuckista, joka joutuu kahden agentin johdattamana hurjaan pyöritykseen saatuaan aivoihinsa huippusalaisia tietoja. Tuotantoyhtiö: Warner Bros. Television.

Chuck12U

ke 29.08.2012 01.50 - 02.43 53 minSub

Chuck vastaan elävä kuollut. Chuckin unet Shaw'sta eivät hellitä, joten sankarimme pyytää Morgania salaamaan mielensä järkkymisen Sarahilta. Morganin pokka ei kuitenkaan pidä kauan, joten edessä on uusi vaarallinen tehtävä. Ellie ottaa yhteyttä isäänsä tietämättä avuliaan Justinin todellisista aikeista, ja kuvioihin palaavaa isää odottaa mojova yllätys, sillä hän ei puolestaan tiedä Chuckin aivoissa piilevästä uudesta tietokannasta. Jaksossa nähdään jälleen Chuckin ja Ellien isän roolissa Scott Bakula! Humoristinen amerikkalaissarja parikymppisestä tietokonenörtti Chuckista, joka joutuu kahden agentin johdattamana hurjaan pyöritykseen saatuaan aivoihinsa huippusalaisia tietoja. Tuotantoyhtiö: Warner Bros. Television.

Chuck12

ma 27.08.2012 22.50 - 23.45 55 minSub

Chuck vastaan elävä kuollut. Chuckin unet Shaw'sta eivät hellitä, joten sankarimme pyytää Morgania salaamaan mielensä järkkymisen Sarahilta. Morganin pokka ei kuitenkaan pidä kauan, joten edessä on uusi vaarallinen tehtävä. Ellie ottaa yhteyttä isäänsä tietämättä avuliaan Justinin todellisista aikeista, ja kuvioihin palaavaa isää odottaa mojova yllätys, sillä hän ei puolestaan tiedä Chuckin aivoissa piilevästä uudesta tietokannasta. Jaksossa nähdään jälleen Chuckin ja Ellien isän roolissa Scott Bakula! Humoristinen amerikkalaissarja parikymppisestä tietokonenörtti Chuckista, joka joutuu kahden agentin johdattamana hurjaan pyöritykseen saatuaan aivoihinsa huippusalaisia tietoja. Tuotantoyhtiö: Warner Bros. Television.

Chuck12U

ke 22.08.2012 01.50 - 02.45 55 minSub

Chuck vastaan hammas. Chuckin mielenterveys joutuu epäilyksenalaiseksi, kun hänen unensa muuttuvat Risteys-tietokannan vaikutuksesta pelottavan todentuntuisiksi. Kenraali Beckman passittaa sankarin terapeutin sohvalle, mutta Chuck itse on vuorenvarma, että unissa on vinha perä - varsinkin unessa, joka kertoo Zamibian presidentin olevan kuolemanvaarassa. Tukena olevan Morganin pasmat menevät sekaisin, kun vanha rakas tekee yllättävän paluun. Afrikasta palannut Ellie lankeaa tietämättään ansaan, jonka perimmäisenä tavoitteena on vanha tuttu isäukko. Tämänkertaisessa jaksossa vierailee Christopher Lloyd, joka muistetaan parhaiten Paluu tulevaisuuteen -elokuvasarjan hajamielisenä professorina! Humoristinen amerikkalaissarja parikymppisestä tietokonenörtti Chuckista, joka joutuu kahden agentin johdattamana hurjaan pyöritykseen saatuaan aivoihinsa huippusalaisia tietoja. Tuotantoyhtiö: Warner Bros. Television.

Chuck12

ma 20.08.2012 23.45 - 00.40 55 minSub

Chuck vastaan hammas. Chuckin mielenterveys joutuu epäilyksenalaiseksi, kun hänen unensa muuttuvat Risteys-tietokannan vaikutuksesta pelottavan todentuntuisiksi. Kenraali Beckman passittaa sankarin terapeutin sohvalle, mutta Chuck itse on vuorenvarma, että unissa on vinha perä - varsinkin unessa, joka kertoo Zamibian presidentin olevan kuolemanvaarassa. Tukena olevan Morganin pasmat menevät sekaisin, kun vanha rakas tekee yllättävän paluun. Afrikasta palannut Ellie lankeaa tietämättään ansaan, jonka perimmäisenä tavoitteena on vanha tuttu isäukko. Tämänkertaisessa jaksossa vierailee Christopher Lloyd, joka muistetaan parhaiten Paluu tulevaisuuteen -elokuvasarjan hajamielisenä professorina! Humoristinen amerikkalaissarja parikymppisestä tietokonenörtti Chuckista, joka joutuu kahden agentin johdattamana hurjaan pyöritykseen saatuaan aivoihinsa huippusalaisia tietoja. Tuotantoyhtiö: Warner Bros. Television.

Chuck12U

ke 15.08.2012 01.50 - 02.45 55 minSub

Chuck vastaan roolimallit. Kenraali Beckman komentaa Chuckin ja Sarahin ottamaan mallia CIA-agenttiparista, jolla on monikymmenvuotinen kokemus vakoilun ja parisuhteen saumattomasta yhteensovittamisesta. Tutustumisen aikana käy ilmi, että saumat ovatkin alkaneet rakoilla. Sillä välin Casey joutuu koulimaan Morganista kenttäkelpoista agenttia ja Ellien ja Devonin Afrikan-seikkailu alkaa hieman kangerrellen. Jaksossa vierailevat muun muassa Pushing Daisies- ja Rakkaat siskot sarjasta tuttu Swoozie Kurtz, lukemattomien elokuva- ja sarjaroolien Fred Willard ja Udo Kier, joka nähdään tuoreeltaan suomalaisessa Iron Sky -tieteiselokuvassa! Humoristinen amerikkalaissarja parikymppisestä tietokonenörtti Chuckista, joka joutuu kahden agentin johdattamana hurjaan pyöritykseen saatuaan aivoihinsa huippusalaisia tietoja. Tuotantoyhtiö: Warner Bros. Television.

Chuck12

ma 13.08.2012 23.20 - 00.15 55 minSub

Chuck vastaan roolimallit. Kenraali Beckman komentaa Chuckin ja Sarahin ottamaan mallia CIA-agenttiparista, jolla on monikymmenvuotinen kokemus vakoilun ja parisuhteen saumattomasta yhteensovittamisesta. Tutustumisen aikana käy ilmi, että saumat ovatkin alkaneet rakoilla. Sillä välin Casey joutuu koulimaan Morganista kenttäkelpoista agenttia ja Ellien ja Devonin Afrikan-seikkailu alkaa hieman kangerrellen. Jaksossa vierailevat muun muassa Pushing Daisies- ja Rakkaat siskot sarjasta tuttu Swoozie Kurtz, lukemattomien elokuva- ja sarjaroolien Fred Willard ja Udo Kier, joka nähdään tuoreeltaan suomalaisessa Iron Sky -tieteiselokuvassa! Humoristinen amerikkalaissarja parikymppisestä tietokonenörtti Chuckista, joka joutuu kahden agentin johdattamana hurjaan pyöritykseen saatuaan aivoihinsa huippusalaisia tietoja. Tuotantoyhtiö: Warner Bros. Television.

Chuck12U

ke 08.08.2012 01.50 - 02.45 55 minSub

Chuck vastaan sydänkäpyset. Chuck ja Sarah yrittävät Pariisin tapahtumien järkeen irtautua vakoilutehtävistä, mutta niin oma veri kuin sattumakin vetävät umpirakastuneen kaksikon takaisin tuttuihin kuvioihin. Junamatka halki Euroopan muuttuukin tavallista hurjemmaksi, kun myös Casey ja Morgan, jotka Beckman lähettää etsimään karkulaisia, liittyvät remmiin. Humoristinen amerikkalaissarja parikymppisestä tietokonenörtti Chuckista, joka joutuu kahden agentin johdattamana hurjaan pyöritykseen saatuaan aivoihinsa huippusalaisia tietoja. Tuotantoyhtiö: Warner Bros. Television.

Chuck12

ma 06.08.2012 23.20 - 00.15 55 minSub

Chuck vastaan sydänkäpyset. Chuck ja Sarah yrittävät Pariisin tapahtumien järkeen irtautua vakoilutehtävistä, mutta niin oma veri kuin sattumakin vetävät umpirakastuneen kaksikon takaisin tuttuihin kuvioihin. Junamatka halki Euroopan muuttuukin tavallista hurjemmaksi, kun myös Casey ja Morgan, jotka Beckman lähettää etsimään karkulaisia, liittyvät remmiin. Humoristinen amerikkalaissarja parikymppisestä tietokonenörtti Chuckista, joka joutuu kahden agentin johdattamana hurjaan pyöritykseen saatuaan aivoihinsa huippusalaisia tietoja. Tuotantoyhtiö: Warner Bros. Television.

ChuckU

ke 01.08.2012 01.50 - 02.45 55 minSub

Chuck vastaan kilpakosija. Sarahin yhteys Shaw'n vaimon kuolemaan on paljastunut, mutta Shaw'n reaktio yllättää kaikki. Niinpä kolmikko lähtee tavoittelemaan todellista syypäätä eli Liigan kieroa johtajaa. Morgan puolestaan harkitsee lopputilin ottamista ja siirtymistä virallisesti vakoojaksi, mutta sotkee lopulta pahanpäiväisesti niin omat kuin Chuckinkin kuviot - eikä Caseykaan saa rauhassa uppoutua uuteen elämäänsä Buy Moren puotipuksuna. Humoristinen amerikkalaissarja parikymppisestä tietokonenörtti Chuckista, joka joutuu kahden agentin johdattamana hurjaan pyöritykseen saatuaan aivoihinsa huippusalaisia tietoja. Tuotantoyhtiö: Warner Bros. Television.
Takaisin TV-oppaan etusivulle

Suomen monipuolisin TV-opas.

Telsu Facebookissa

Pinnalla juuri nyt: Hakekaa kätilö!, Tulossa: Kuppilat kuntoon, Ville Haapasalo ja Pipsa Hurmerinta!, Emmerdale, Beledweynen etsivä, Farmi Suomi, Miehen puolikkaat, Chelsean etsivä, SuomiLOVE, Yökylässä Maria Veitola, Reinikainen

Ota yhteyttä Käyttövinkkejä Tietosuojaseloste Käyttöehdot Evästeet Mainosmyynti
Telsu.fi tv-ohjelmat © Mindmax Oy 2010-2020 Cloudcity