BlogitHoroskooppiVaihtoautotTietovisatViihdeSanakirjaReseptit
TV-ohjelmat tänään

Haulla big love löytyy 29 aiemmin esitettyä tv-ohjelmaa.

Kaikki Omat kanavat Ilmaiset
Menneet ohjelmatTiivistetty

Big Love7

ma 17.02.2014 00.35 - 01.50 1h 15 minNelonen

Suuria tekoja. SARJA PÄÄTTYY. Pidätyksensä jälkeen Bill on entistä taistelunhaluisempi. Hän tekee lakialoitteen polygamian laillistamiseksi ja saa aikaan valtavan kohun. Kotona hän tekee suunnitelmia mahdollisen vankeutensa varalle ja loukkaantuu Barbille, kun kuulee tämän ottavan kasteen toisessa kirkossa. Margene haaveilee avustustyöstä ulkomailla. ja Nicki pelkää jäävänsä ypöyksin, mutta pääsiäisenä perheen elämä saa uuden suunnan. Amerikkalainen draamasarja. 5. tuotantokausi. (60')

Big Love12

ma 10.02.2014 00.00 - 01.10 1h 10 minNelonen

Eristyksissä. Henricksonin perhe eristäytyy kotiinsa karkumatkalla olevan Albyn takia. Aseella uhkailusta toipuva Nicki ilmoittaa Cara Lynnin sisäoppilaitokseen. Bill kuulee Barbin harkitsevan toisen kirkon jäsenyyttä. Amerikkalainen draamasarja. 5. tuotantokausi. (54')

Big Love12

su 02.02.2014 23.20 - 00.30 1h 10 minNelonen

Silmukka kiristyy. Barbia uhkaa syyte rikostoveruudesta, kun poliisi tutkii Billin ja Margenen liittoa alaikäiseen sekaantumisena. Cara Lynnin salaisen suhteen paljastuminen saa Nickin tolaltaan. Alby kehittää kaikkien aikojen pirullisimman juonen Henricksonien nujertamiseksi. Amerikkalainen draamasarja. 5. tuotantokausi. (54')

Big Love12

su 26.01.2014 23.35 - 00.50 1h 15 minNelonen

Kunnes kuolema meidät erottaa. Bill haluaisi vahvistaa kaikki kolme liittoaan uudelleen häiden yhteydessä, mutta Barbin mielestä ensin pitää selvittää erimielisyydet. Epäröinnistään huolimatta Barb haluaa vihkiä avioparin ja järjestää vastaanoton. Margene ei suostu uskomaan Goji Blastia pyramidihuijaukseksi. Amerikkalainen draamasarja. 5. tuotantokausi. (57')

Big Love12

ma 20.01.2014 00.05 - 01.15 1h 10 minNelonen

Avioero. Eron voimaantulon lähestyessä Nicki toivoo aiempaa enemmän sananvaltaa perheessä, mutta Barb ei ole halukas luovuttamaan raha-asioita Nickin hoitoon. Margene järjestelee tapahtumaa, jossa moniavioisten perheiden lapset kertovat elämästään. Hän hakee sponsoritukea markkinointiguru Michael Saintelta, josta näkee päiväunia. Amerikkalainen draamasarja. 5. tuotantokausi. (56')

Big Love12

su 12.01.2014 23.50 - 01.00 1h 10 minNelonen

Erityinen suhde. Billille tarjotaan senaatissa sopimusta, joka vaikuttaa melkeinpä liian hyvältä ollakseen totta, ja myös kotirintamalla odottaa jo uusi konflikti. Cara Lynnin adoptio takkuaa, koska naimaton pari ei voi adoptoida Utahissa. Bill joutuu ehdottamaan Barbille avioeroa solmiakseen virallisen avioliiton Nickin kanssa. Amerikkalainen draamasarja. 5. tuotantokausi. (55')

Big Love7

su 05.01.2014 23.50 - 01.00 1h 10 minNelonen

Virkavala. Bill tekee hartiavoimin töitä lieventääkseen moniavioisuuden vastaisia asenteita ennen virkavalansa vannomista. Hän haluaa perheestään positiivisen esimerkin toimivasta moniavioisuudesta, mutta Barb välttelee julkisia näyttäytymisiä eikä ota muita vaimoja mukaansa tärkeään muotinäytökseen. Amerikkalainen draamasarja. 5. tuotantokausi. (55')

Big Love12

ma 30.12.2013 00.05 - 01.15 1h 10 minNelonen

Köyhät paimenet. Perhe yrittää löytää yhteisen sävelen ja päästä joulutunnelmaan, mutta toinen toistaan huimemmat paljastukset järkyttävät yhteiseloa. Alby puhdistaa yhteisöä niin rajulla kädellä, että Lura nousee vastarintaan. Loisin poissaoleva olemus huolestuttaa Barbia, kun taas Bill yrittää lähinnä vältellä äitiään. Amerikkalainen draamasarja. 5. tuotantokausi. (56')

Big Love7

su 22.12.2013 23.20 - 00.35 1h 15 minNelonen

Turvaverkko. Polygamistiyhteisöjen ja viranomaisten edustajat kokoontuvat Billin järjestämään Turvaverkko-kokoukseen. Tavoitteena on, että polygamisteilla olisi samat koulutusmahdollisuudet ja palvelut kuin muulla kansalla. Barb jatkaa kipuiluaan ja ilmoittautuu tanssikurssille. Hän pyytää myös äitinsä symposiumiin, jossa puhutaan ekskommunikaation jälkiseurauksista. Amerikkalainen draamasarja. 5. tuotantokausi. (55')

Big Love12

su 15.12.2013 23.55 - 01.10 1h 15 minNelonen

Eristyneisyyden talvi. Vaalien jälkeen Henricksonit viettävät ansaitun loman, mutta kotiinpaluu on karu. Työntekijät eivät kuuntele Billin vetoomuksia, eikä poliittinen urakaan käynnisty suotuisissa merkeissä. Myös vaimot ja lapset kärsivät tahoillaan, ja Barb päätyy viiniostoksille. Billin ratkaisu on kutsua koko vaalipiiri kyläilemään, ja Margene saa kunnian toimia emäntänä. Amerikkalainen draamasarja. 5. tuotantokausi. (57')

Big Love12

pe 01.03.2013 00.50 - 01.55 1h 5 minNelonen

Lopun ajat. SARJA JÄÄ TAUOLLE. Kansasia ravistelee skandaali, ja Henricksonin perhe joutuu pohtimaan päätöstään uudestaan. Marilynilla on vielä vaalien alla ässä hihassaan. Amerikkalainen draamasarja. 4. tuotantokausi.

Big Love12

pe 22.02.2013 00.45 - 01.55 1h 10 minNelonen

HBO:n menestyssarja, jonka tuotantotiimiin kuuluu muun muassa Tom Hanks. Bill Henricksonilla on kolme vaimoa, ja vaimot asuttavat lapsineen kolmea vierekkäistä taloa. Vaikka moniavioisuus on perheen aikuisten yhteinen valinta, ei vaimojen rinnakkaiselo ole aina ristiriidatonta - etenkään kun kaikki tuovat liittoon myös omat perhetaustansa. Paineita aiheuttavat luonnollisestikin myös yhteiskunnan asenteet moniavioisuutta kohtaan. Sarjan pääosissa nähdään Bill Paxton (Apollo 13, Titanic, Twister), Jeanne Tripplehorn (Firma, Basic Instinct), Chloë Sevigny (Väritetty totuus, Boys Don't Cry) ja Ginnifer Goodwin (Walk the Line, Mona Lisa Smile, A Single Man). Amerikkalainen draamasarja. 4. tuotantokausi.

Big Love12

pe 15.02.2013 00.45 - 01.55 1h 10 minNelonen

pe 08.02.2013 00.40 - 01.50 1h 10 minNelonen

Saman katon alla. Bill ajaa kasinolle uutta kampanjaa. Analla on yllättäviä uutisia. Ben ja Jodean matkustavat Loisin ja Frankin kanssa Meksikoon. Amerikkalainen draamasarja. 4. tuotantokausi.

Big Love12

pe 01.02.2013 00.35 - 01.35 60 minNelonen

Isän synnit. Bill jatkaa kampanjaansa ja tekee kaikkensa saadakseen Paleyn tuen. Samaan aikaan kotona kuohuu. Amerikkalainen draamasarja. 4. tuotantokausi.

Big Love12

pe 25.01.2013 00.50 - 02.00 1h 10 minNelonen

Suuri ja mahtava. Billin tulevaisuus politiikassa näyttää kovin epävarmalta, kun veroviranomaiset kiinnostuvat hänen liiketoimistaan. Ben ottaa syyn niskoilleen suojellakseen Margenea. Amerikkalainen draamasarja. 4. tuotantokausi.

Big Love12

pe 18.01.2013 00.45 - 01.55 1h 10 minNelonen

HBO:n menestyssarja, jonka tuotantotiimiin kuuluu muun muassa Tom Hanks. Bill Henricksonilla on kolme vaimoa, ja vaimot asuttavat lapsineen kolmea vierekkäistä taloa. Vaikka moniavioisuus on perheen aikuisten yhteinen valinta, ei vaimojen rinnakkaiselo ole aina ristiriidatonta - etenkään kun kaikki tuovat liittoon myös omat perhetaustansa. Paineita aiheuttavat luonnollisestikin myös yhteiskunnan asenteet moniavioisuutta kohtaan. Sarjan pääosissa nähdään Bill Paxton (Apollo 13, Titanic, Twister), Jeanne Tripplehorn (Firma, Basic Instinct), Chloë Sevigny (Väritetty totuus, Boys Don't Cry) ja Ginnifer Goodwin (Walk the Line, Mona Lisa Smile, A Single Man). Amerikkalainen draamasarja. 4. tuotantokausi.

Big Love

pe 11.01.2013 00.45 - 01.55 1h 10 minNelonen

pe 04.01.2013 00.35 - 01.40 1h 5 minNelonen

su 20.05.2012 23.50 - 01.00 1h 10 minNelonen

Sakramentti. SARJA JÄÄ TAUOLLE. Billin ja Romanin täytyy toimia yhdessä,
jotta Tedin siepattu tytär saadaan takaisin, mutta voivatko vihamiehet
luottaa toisiinsa? Koko Henricksonin perhe on muutoksen kourissa tässä
kolmannen kauden päätösjaksossa. Amerikkalainen draamasarja. 3.
tuotantokausi. (52')

Big Love12

su 13.05.2012 23.50 - 01.00 1h 10 minNelonen

Uloin pimeys. Barb on vaarassa joutua kurinpitoneuvoston eteen ja ehkä jopa erotetuksi kirkosta. Billin ja Nickin liitto on vaakalaudalla, ja Bill kamppailee tärkeiden päätösten kanssa. Amerikkalainen draamasarja. 3. tuotantokausi. (53')

Big Love12

su 06.05.2012 23.55 - 01.00 1h 5 minNelonen

Hautajaiset. Suku kokoontuu viettämään Kathyn hautajaisia, ja Romanin ilmaantuminen tilaisuuteen saa Joeyn raivostumaan. Miten käy Nickin, kun hänen valheensa ja vakoilunsa paljastuvat sekä pomolle että Billille? Amerikkalainen draamasarja. 3. tuotantokausi. (47')

Big Love12

su 29.04.2012 23.35 - 00.45 1h 10 minNelonen

Taistele tai pakene. Keskenmenon saanut Sarah tekee päätöksen
tulevaisuudestaan. Joey, Wanda ja Kathy valmistautuvat tuleviin häihinsä,
ja Wandaa huolettaa uusi rooli ensimmäisenä vaimona. Amerikkalainen
draamasarja. 3. tuotantokausi. (53')

Big Love12

su 22.04.2012 23.35 - 00.45 1h 10 minNelonen

Esi-isien jalanjäljillä. Henricksonit matkaavat esi-isiensä jalanjäljillä
pyhiinvaelluksella, josta Bill on unelmoinut koko ikänsä. Kaikki ei
kuitenkaan mene suunnitellusti, ja niin aikuisten kuin nuortenkin
salaisuudet tulevat päivänvaloon. Amerikkalainen draamasarja. 3.
tuotantokausi. (52')

Big Love

su 15.04.2012 23.25 - 00.30 1h 5 minNelonen

Myötä- ja vastoinkäymisissä. Ana ja Bill vihitään, ja sisarvaimojen kesken alkaa kiistely siitä, kenen taloon uusi vaimo muuttaa asumaan. Teinit tekevät autoreissun Juniper Creekiin ja uhkaavat joutua pulaan. Amerikkalainen draamasarja. 3. tuotantokausi. (50')

Big Love12

su 08.04.2012 23.40 - 00.50 1h 10 minNelonen

Oikeudenkäynti. Roman Grantin oikeudenkäynti koittaa viimeinkin ja se
herättää paljon kiinnostusta mediassa. Bill hieroo sovintoa Albyn kanssa
ja Sarah harkitsee adoptiota. Amerikkalainen draamasarja. 3.
tuotantokausi. (53')

Big Love12

su 01.04.2012 23.55 - 01.05 1h 10 minNelonen

Tanssiaiset. Margene saa suru-uutisen ja reagoi siihen yllättävällä
tavalla. Rhonda on kateellinen Sarahille, kun Franky vie tämän
koulutanssiaisiin ja hän joutuu itse poistumaan kaupungista. Nicki tekee
löydön ja alkaa nähdä isänsä teot uudesta näkökulmasta. Amerikkalainen
draamasarja. 3. tuotantokausi. (57')

Big Love12

su 25.03.2012 23.45 - 00.55 1h 10 minNelonen

Valtakunta. Perhe tapailee yhdessä Anaa ja yrittää päättää, kuka hankkii
perheen seuraavan lapsen ja koska. Billin kasinohanke uhkaa kaatua Margien
möläytykseen. Amerikkalainen draamasarja. 3. tuotantokausi. (56')

Big Love12

su 18.03.2012 00.10 - 01.15 1h 5 minNelonen

Korttelijuhlat. SARJA PALAA RUUTUUN. HBO:n menestyssarja, jonka
tuotantotiimiin kuuluu muun muassa Tom Hanks. Bill Henricksonilla on kolme
vaimoa, ja vaimot asuttavat lapsineen kolmea vierekkäistä taloa. Vaikka
moniavioisuus on perheen aikuisten yhteinen valinta, ei vaimojen
rinnakkaiselo ole aina ristiriidatonta - etenkään kun kaikki tuovat
liittoon myös omat perhetaustansa. Paineita aiheuttavat luonnolliestikin
myös yhteiskunnan asenteet moniavioisuutta kohtaan ja tästä seuraava
salailu. Sarjan pääosissa nähdään Bill Paxton (Apollo 13, Titanic,
Twister), Jeanne Tripplehorn (Firma, Basic Instinct), Chloë Sevigny
(Väritetty totuus, Boys Don't Cry) ja Ginnifer Goodwin (Walk the Line,
Mona Lisa Smile, A Single Man). Kolmannen kauden avausjaksossa Nicki
kärsii isänsä pidätyksen tuomasta huonosta maineesta ja pelkää joutuvansa
muuttamaan pois. Barbilla puolestaan on terveyshuolia, ja Margie yrittää
taivutella Anaa neljänneksi vaimoksi. Perhe pelkää salaisuutensa
paljastuneen naapureille, kun naapurusto tuntuu kääntyvän heitä vastaan.
Onko huoli kuitenkaan aiheellinen? Amerikkalainen draamasarja. 3.
tuotantokausi. (55')
Takaisin TV-oppaan etusivulle

Suomen nopein TV-opas.

Telsu Facebookissa

Pinnalla juuri nyt: Lemmen viemää, Kahden keikka - vaaralliset yhdessä, Suurmestari, Roy Grace, Pohjolan laki, Kuppilat kuntoon, Ville Haapasalo ja Pipsa Hurmerinta!, Salatut elämät, Suomen huutokauppakeisari, 90 päivää morsiamena: Maailmalla, Jääkiekkoa: Suomi-Ruotsi

Ota yhteyttä Käyttövinkkejä Tietosuojaseloste Käyttöehdot Evästeet Mainosmyynti
Telsu.fi tv-ohjelmat © Mindmax Oy 2010-2020 Cloudcity