ReseptitViihdeSanakirjaHoroskooppiTietovisatVaihtoautotBlogit
TV-ohjelmat tänään

Kanavan Sub ohjelmatiedot lauantaina 25.6.2022

Näytä tiivistettynä

Simpsonit7

la 25.06.2022 07.00 - 07.30 30 minSub

Ihastusta ilmassa. Kausi 21, 15/23. Springfieldin koulun kaksi nelosluokkaa yhdistyvät säästösyistä. Bart bongaa uusien luokkakavereidensa joukosta viehkeän tytön (vierailevana ääninäyttelijänä Sarah Silverman, joka muistetaan muun muassa roolistaan Sekaisin Marista -elokuvasta). Bart kaipaisi isällisiä neuvoja, mutta Homerilla ei ole aikaa moiseen. Niinpä Bart saa ihmissuhdeneuvoja isoisältään. Jaksossa vierailee myös The Jacksons -elokuvista tunnettu Angela Bassett. Matt Groeningin luoma huippusuosittu amerikkalainen piirrossarja.

Simpsonit7

la 25.06.2022 07.30 - 08.00 30 minSub

Sielunhoitomatka. Kausi 21, 16/23. Homerin kovaääniset piha-aktiviteetit häiritsevät naapurin Nedin raamattupiiriä. Niinpä Ned saa päähänsä pyytää koko Simpsonien syntisen perheen mukaansa sielunhoitomatkalle Jerusalemiin. Valitettavasti hotellin aamiaisbuffet tuntuu kuitenkin kiinnostavan Homeria enemmän kuin historiallisen kaupungin anti. Lopulta Homerkin pääsee pelastuksen makuun. Jaksossa ääninäyttelijävieraina esiintyvät Boratinakin tunnettu Sacha Baron Cohen sekä laulaja Yael Naim. Matt Groeningin luoma huippusuosittu amerikkalainen piirrossarja.

Ostoskanava Tvins.com

la 25.06.2022 08.00 - 09.00 60 minSub

Ostoskanava Tvins.com

Mökkireissu

la 25.06.2022 09.00 - 10.00 60 minSub

Mökkireissu
SIPOO - I Believe I Can Fly. Kausi 1, 7/10. Mökkireissulaiset kurvaavat kohti Sipoota. Mukaan hyppäävät Pepe Willberg, Mikki Kauste ja Petra. Reissu alkaa akuutilla pelastusoperaatiolla, ja maailma paranee virvelin varressa. Pepen tango kruunaa pimenevän illan.

Ostoskanava Tvins.com

la 25.06.2022 10.00 - 11.00 60 minSub

Ostoskanava Tvins.com

Simpsonit7U

la 25.06.2022 11.00 - 11.30 30 minSub

Komeaa katutaidetta. Kausi 23, 15/22. Bart haluaa nöyryyttää Homeria maalaamalla tämän kuvia ympäri kaupunkia. Graffitit herättävät yllättäen myös taidepiirien kiinnostuksen. Apu puolestaan saa kilpailijan, kun kaupunkiin avataan uusi kauppa. Uusinta.

Simpsonit7U

la 25.06.2022 11.30 - 11.55 25 minSub

Unien mystinen maailma. Kausi 23, 16/22. Kun Homer alkaa kärsiä kiusallisesta vaivasta, koko Simpsonin perheen on matkattava tämän uniin etsimään ratkaisua ongelmaan. Uusinta.

Simpsonit7U

la 25.06.2022 11.55 - 12.25 30 minSub

Tekoälyttömät tekeleet. Kausi 23, 17/22. Herra Burns kyllästyy työntekijöistä koituviin kuluihin ja korvaa Homeria lukuun ottamatta koko työvoimansa roboteilla. Uusinta.

Simpsonit7U

la 25.06.2022 12.25 - 12.55 30 minSub

Esiliina vastoin tahtoaan. Kausi 23, 18/22. Koulun öykkäri Jimbo pakottaa Bartin elokuviin tyttöystävänsä kanssa. Tästä seuraa kuitenkin ongelmia, kun tyttö ihastuu Bartiin. Homer jää koukkuun mysteerisarjaan, jossa ryhmä ihmisiä putoaa lentokoneella saarelle. Uusinta.

Simpsonit7U

la 25.06.2022 12.55 - 13.25 30 minSub

Kaikki hauska loppuu aikanaan. Kausi 23, 19/22. Bart myy kaikki tavaransa ja tarjoaa koko perheelle luksusristeilyn. Risteilyllä onkin niin hauskaa, että Bart aikoo varmistaa, ettei se lopu koskaan. Vierailevina äänina Steve Coogan ja Treat Williams. Uusinta.

Tilt EsportsS

la 25.06.2022 13.25 - 13.30 5 minSub

Kausi 5. Jakso 17. Elektronisen urheilun ajankohtaisohjelma. Viikkokatsauksen lisäksi Tilt Esportsin vieraana on Jyri "hausgaming" Högman.

Suomen surkein kuskiU

la 25.06.2022 13.30 - 14.30 60 minSub

Suomen surkein kuski
Peruuttaen ja pujotellen. Kausi 8, 2/10. Kuskit näyttävät peruutustaitonsa kahdeksikon muotoisen radan kaksintaistelussa sekä reaktionopeutensa neulansilmäpujottelussa. Jaksovieraana rokkikukko Jouni Hynynen. Uusinta.

Pitääkö olla huolissaan?

la 25.06.2022 14.30 - 15.30 60 minSub

Pitääkö olla huolissaan?
Janne Saarikivi. Kausi 11, 1/12. Häh? POH? Kymmenen kautta takana ja vieläkin jatketaan! Kansalaisten huolia jälleen ratkomassa: Jenni Pääskysaari, Miika Nousiainen, Tuomas Kyrö ja Kari Hotakainen. Vieraana kieltentutkija Janne Saarikivi.

Masked Singer USAU

la 25.06.2022 15.30 - 16.30 60 minSub

Masked Singer USA
Tyyliä tihkuva treffi-ilta. Kausi 6, 5/14. Julkisuuden henkilöt esiintyvät naamion takaa, ja panelistit yrittävät annettujen vihjeiden perusteella arvata, keitä naamioiden takana on. Tänään vietetään treffi-iltaa, ja panelistit pääsevät pikatreffeille B-ryhmän kilpailijoiden kanssa. Lavalle astelee myös uusi villi kortti, joka vie heti panelistien sydämet. Amerikkalainen viihdeohjelma. Uusinta.

Kaiken maailman ennätykset

la 25.06.2022 16.30 - 17.00 30 minSub

Kaiken maailman ennätykset
Musiikki ja sankarit. Kausi 2, 8/10. Musiikki ja sankarit. Mikko Penttilä esittelee arkistostaan hauskimpia ja kummallisimpia Guinness World Records -ennätyksiä. Tähtivieraana instahumoristi ja stand up-koomikko Eve Kulmala.

Suurmestari UK

la 25.06.2022 17.00 - 18.00 60 minSub

Suurmestari UK
Poing poing. Kausi 5, 7/8. Palkinnoiksi on tuotu yllättävän kalliita esineitä, eli myös palkintopotti lienee tällä kertaa yllättävän kova. Kalliista kapistuksista kisaillaan muun muassa kokeellisen kookospähkinäkelkkailun kummallisessa maailmassa sekä sokkovaelluksen ja vaelluspaikalta paluun yhdistelmäkisassa. Brittiläinen viihdeohjelma, jossa julkisuuden henkilöt suorittavat mitä kummallisempia tehtäviä.

Wipeout USA

la 25.06.2022 18.00 - 18.50 50 minSub

Wipeout USA
Lemmenparit liemessä. Kausi 8, 4/20. Esteradalla voi yrittää tienata pääpottia vaikkapa häitä varten, ja pariskunnat osallistuvat haasteeseen toinen toistaan kannustaen. Jotkut taas haluaisivat haastaa juontaja John Cenan otteluun. Amerikkalainen kilpailuohjelma, jossa osallistujat joutuvat suorittamaan hurjia tehtäviä erilaisilla esteradoilla.

Pitääkö olla huolissaan klassikko

la 25.06.2022 18.50 - 19.00 10 minSub

Pitääkö olla huolissaan klassikko

FrenditSU

la 25.06.2022 19.00 - 19.30 30 minSub

Frendit
Vakuutus vaarassa. Kausi 6, 4/25. Joey joutuu koville vakuutuksen takia.Totuus paljastuu vihdoin Rachelille. Amerikkalainen komediasarja kuuden ystävyksen yhteiselosta. Uusinta.

FrenditSU

la 25.06.2022 19.30 - 20.00 30 minSub

Frendit
Joeyn Porsche. Kausi 6, 5/25. Rachel keksii kohtuuttomia syytöksiä peruuttaakseen avioliittonsa. Hermostunut Phoebe tarvitsee Monican ja Chandlerin apua lastenvahtina. Joey nautii Porschen tuomasta huomiosta. Amerikkalainen komediasarja kuuden ystävyksen yhteiselosta. Uusinta.

FrenditSU

la 25.06.2022 20.00 - 20.30 30 minSub

Frendit
Viimeinen ilta. Kausi 6, 6/25. Ystävät viettävät viimeistä iltaa ennen muuttoja ja elämänmuutoksia. Jakson on ohjannut Rossia näyttelevä David Schwimmer. Amerikkalainen komediasarja kuuden ystävyksen yhteiselosta. Uusinta.

FrenditSU

la 25.06.2022 20.30 - 21.00 30 minSub

Frendit
Phoebe lenkkeilee. Kausi 6, 7/25. Joey yrittää epätoivoisesti olla flirttailematta uuden kämppäkaverinsa kanssa. Phoebe ja Rachel ottavat kaiken irti lenkkeilystä. Vierailijana huippumalli Elle Macpherson. Amerikkalainen komediasarja kuuden ystävyksen yhteiselosta. Uusinta.

Jenny's WeddingS

la 25.06.2022 21.00 - 22.50 1h 50 minSub

Jenny's Wedding. TV-ENSI-ILTA! Romanttisessa draamassa perheen suosikkitytär Jenny yllättää läheisensä tulemalla kaapista ja kertomalla aikeistaan mennä naimisiin naisen kanssa. Kukin suhtautuu uutiseen omalla tavallaan, ja tilanne aiheuttaa harmaita hiuksia etenkin Jennyn vanhemmille, jotka haluaisivat elämän jatkuvan entiseen malliin. Mutta onko oikeus onneen tärkeämpää kuin kulissien ylläpitäminen? Ohjaus: Mary Agnes Donoghue, USA 2015 (90 ). Pääosissa Katherine Heigl, Alexis Bledel, Tom Wilkinson, Linda Emond, Grace Gummer ja Matthew Metzger.

Ocean's 87U

la 25.06.2022 22.50 - 00.45 1h 55 minSub

Ocean's 8. Viisi vuotta, kahdeksan kuukautta, 12 päivää... Niin kauan Debbie Ocean (Sandra Bullock) on junaillut elämänsä suurinta keikkaa. Ryöstön kohteena on 150 miljoonaa dollaria timantteina ja timantit ovat maailmankuulun näyttelijättären Daphne Klugerin (Anne Hathaway) kaulalla keskellä vuoden tärkeintä tapahtumaa, Met-gaalaa. Suunnitelman täytyy olla täydellinen onnistuakseen. USA 2018. Ohjaaja: Gary Ross. Pääosissa: Sandra Bullock, Cate Blanchett, Anne Hathaway, Mindy Kaling, Sarah Paulson, Rihanna, Helena Bonham Carter, Awkwafina, James Corden, Richard Armitage. Uusinta.

SuurmestariU

su 26.06.2022 00.45 - 01.45 60 minSub

Suurmestari
Liikuta leikkimökki. Kausi 3, 9/10. Kuinka pitkälle matka vie, jos tilaa taksin niin kauas kuin pääsee? Entä kuka saa perunan ihan heittämällä koloon? Vierailijana Erika Vikman. Uusinta.

Rantabaari12U

su 26.06.2022 01.45 - 02.15 30 minSub

Rantabaari
Suru. Kausi 4, 175/200. Kaapo purkaa raivonsa Jaakkoon. Järviahojen sopiminen menee huolella metsään. Irene ja Janne ilahduttavat toisiaan, mutta Larallakin on asiaa. Krista tukee Minnaa ja uutiset kiirii eteenpäin.

Rantabaari12U

su 26.06.2022 02.15 - 02.40 25 minSub

Rantabaari
Hyvästit. Kausi 4, 176/200. Janne avautuu Luukakselle tunteistaan. Alissa saa Kristalta tilannekatsauksen. Minnalla on Piialle kylmäävää asiaa eikä hän pysty luovuttamaan. Irenellä menee ruoka väärään kurkkuun.

Rantabaari12U

su 26.06.2022 02.40 - 03.10 30 minSub

Rantabaari
Rehellisyys. Kausi 4, 177/200. Jessi saa selville salaisuuden ja onnistuu kiristämään itselleen ja Luukakselle vapaaillan. Minna kuulee uutisia Tuomaksen työpaikalla. Jaakko yllättyy saamastaan vastakaiusta. Krista saa kaksi erilaista viestiä.

Rantabaari12U

su 26.06.2022 03.10 - 03.35 25 minSub

Rantabaari
Lavastus. Kausi 4, 178/200. Alissa yllättyy, kun Jaakko on muuttanut kimppakämppään. Lara hillitsee vaivoin itsensä kuullessaan yövieraasta. Riina pohtii lähtemistä ja Anssi vie hänet ajelulle. Poliisit pysäyttävät kaksikon.

Simpsonit7U

su 26.06.2022 03.35 - 04.05 30 minSub

Simpsonit
Vapaustaistelija. Kausi 31, 5/22. Bart ja Lisa vapauttavat meriakvaariosta kärsivän miekkavalaan, ja Bart innostuu enemmänkin eläinten auttamisesta. Amerikkalainen animaatiosarja. Uusinta.
Takaisin TV-oppaan etusivulle

Suomen monipuolisin TV-opas.

Telsu Facebookissa

Pinnalla juuri nyt: Miehen puolikkaat, Unelma-asunto auringon alta, Kahden keikka - vaaralliset yhdessä, Syyttäjä Imma Tataranni, Rillit huurussa, La Promesa - Salaisuuksien kartano, Haluatko miljonääriksi?, Sekunnit, Latelan Laurin hurja remontti, Simpsonit

Ota yhteyttä Käyttövinkkejä Tietosuojaseloste Käyttöehdot Evästeet Mainosmyynti
Telsu.fi tv-ohjelmat © Mindmax Oy 2010-2020 Cloudcity